Tappara on 2010-luvun dynastia: "Joukkueessa on työnteon ja kurinalaisuuden mentaliteetti"

LIIGA / Artikkeli
Peltola voitti viime keväänä mestaruuden lisäksi palkinnon pudotuspelien parhaana pelaajana.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Viisi peräkkäistä finaalipaikkaa ja kaksi peräkkäistä mestaruutta saavuttanut Tappara on 2010-luvun ylivoimaisesti paras liigaseura. Monivuotinen kapteeni Jukka Peltola avasi syitä ja taustoja Tapparan menestykselle.

Tapparan 30-vuotias kapteeni Jukka Peltola pelasi ensimmäiset liigapelinsä jo kaudella 2006-07. Pudotuspelejä Peltola pääsi Tappara-paidassa pelaamaan vain keväällä 2010 eikä silloinkaan mitalipeleihin asti.

− Koko Tapparan organisaatio oli silloin repaleisemmassa tilassa. Se oli monen asian summa, etteivät joukkueet hitsautuneet kunnolla yhteen eikä jatkuvuutta syntynyt. Vähän joka osa-alueella kävi niin, ettei saatu parasta mahdollista suoritusta, Peltola muistelee uransa alkuvuosia.

Tappara on tällä hetkellä myös taloudellisesti Liigan kärkeä, mikä on mahdollistanut Kristian Kuuselan ja Jani Lajusen kaltaiset huippuhankinnat. Vuosikymmenen vaihteessa Tappara ei juuri tehnyt ison profiilin hankintoja.

Peltolan uran alkuvuosina Tappara-miehistössä kuitenkin pelasi esimerkiksi Tuukka Mäntylän ja Jori Lehterän kaltaisia tähtiä.

"Tapparan päänahka on alkavalla kaudella haluttua tavaraa, joten joukkueen pitää olla valmis vastaamaan haasteeseen."

− Viime vuosiin verrattuna joukkueesta puuttui tasaisuus. Silloin muutama yksilö nousi liikaa esiin, emmekä pystyneet suorittamaan samalla tavalla joukkueena kuin näinä finaalikausina.

− Paperilla joukkueet olivat silloinkin sellaisia, että olisi pitänyt menestyä, mutta emme nimenomaan joukkueena saaneet sitä viimeistä pykälää toteutettua. Yksittäiset pelaajat voivat pelata uransa parasta peliä, vaikka joukkue ei menestyisikään. Yhden pelaajan hyvyys ei kuitenkaan joukkueurheilussa riitä.

Rautakorpi toi muutoksen

Kaudella 2012-13 Tappara sai kuuden vuoden tauon jälkeen päävalmentajaksi Jukka Rautakorven ja on sen jälkeen edennyt joka kevät finaaleihin asti.

− Jos ajatellaan viiden viime kauden menestystä, niin joukkueeseen saatiin pesiytettyä kovan työnteon ja todella kurinalaisen pelaamisen mentaliteetti, kun Rautakorpi tuli edellisen kerran päävalmentajaksi. Kun jokainen pelaaja noudattaa kurinalaisesti samaa pelisuunnitelmaa, niin silloin on hyvät mahdollisuudet menestyä.

Peltola painottaa kurinalaisuutta ja vaatimustasoa Tapparan nykymenestyksen taustalla.

− Kurinalaisuus on saatu säilytettyä, vaikka joka kaudelle kokoonpano muuttuu. Uudet pelaajat tietävät, mihin ovat tulleet, ja oppivat nopeasti arvostamaan, että joukkue tulee ensin ja sen eteen tehdään töitä.

− Kukaan ei voi tulla Tapparaan haihattelemaan ja hakemaan menestystä. Täällä on kyllä mahdollisuudet menestyä, mutta siihen vaaditaan ahkeraa tekemistä ruohonjuuritasolta alkaen. Harjoitukset ovat kovia testejä koko ajan, mutta kun harjoittelu on rankkaa ja intensiivistä, niin pelaaminen tuntuu helpommalta.

Peltolan mielestä harjoittelu Rautakorven ja tämän seuraajan Jussi Tapolan aikana ei ollut merkittävästi erilaista kuin uransa alussa Mikko SaarisenSami Hirvosen tai Risto Dufvan alaisuudessa.

− En muista, että harjoittelu olisi ollut ainakaan dramaattisesti erilaista. Ehkä ero onkin pienissä asioissa. Harjoittelun pitää olla laadultaan priimaa. Silloin pelaaminen tuntuu kevyemmältä, kun harjoituksissa laatu ja vauhti pysyvät kovina.

− Iso asia on myös se viime vuosina muodostunut korkea vaatimustaso. Vanhat pelaajat tietävät, millä tavalla hommia pitää painaa, niin uusien on helppo hypätä kelkkaan.

Vaatimustasosta hyvä esimerkki on Henrik Haapalan ja Olli Palolan kaltaiset suoritustason nostot. Myös Aleksander Barkov ja Patrik Laine ovat nousseet jo juniori-ikäisinä isoihin rooleihin liigamiehistössä.

Tappara hakee nopeampaa peliä, Peltola kokonaisvaltaista roolia

"Kukaan ei voi tulla Tapparaan haihattelemaan ja hakemaan menestystä. Täällä on kyllä mahdollisuudet menestyä, mutta siihen vaaditaan ahkeraa tekemistä ruohonjuuritasolta alkaen."

Rautakorpi aloittaa jo kymmenennen kautensa Tapparan päävalmentajana. Peltolan mielestä kokenut valmentaja on kirjoittanut uusia sivuja pelikirjaansa.

− Tuntuu, että peli on kehittynyt nopeampaan suuntaan. Siten pystytään kyllä vastustajan puolustus puhkaisemaan, mutta toisaalta on löydettävä tasapaino, ettei peli mene koheltamiseksi.

Peltolalla on alla uransa kaksi tehokkainta kautta ja monipuolinen hyökkääjä toivoo saavansa jatkaa kokonaisvaltaisessa roolissa.

− Mielestäni pystyn auttamaan joukkuetta kokonaisvaltaisesti ja tykkään olla jäällä ottelun ratkaisuhetkillä. Toivon ehdottomasti, että saisin pelata monipuolisessa roolissa. Puolustuspelaamista ja jäähyntappamista pidän vahvuuksinani, mutta olen yrittänyt kehittää myös hyökkäyspelaamista.

− Harjoittelussa huomioidaan yksilölliset tavoitteet ja pyritään pelin nopeuttamiseen. Valmennukselta tulee paljon vinkkejä kiekolliseen peliin ja luovuuden hyödyntämiseen joukkueen pelitavan sisällä.

Tapparan kokoonpano on muuttunut paljon viime keväästä, ja Peltola kuuluu joukkueen kokeneimpiin pelaajiin.

− Uudet pelaajat yleensä katsovat esimerkkiä kokeneemmista pelaajista. Itselle esimerkkinä toimiminen on helppoa, koska olen ollut Tappara-organisaatiossa pitkään, ja toimintatavat tulevat luonnostaan.

− Oleellista uusien pelaajien kohdalla on myös tällainen inhimillinen puoli, että pystyy vilpittömästi toivottamaan tervetulleeksi. Uuden joukkueen kokoontuessa tilanne saattaa olla sellainen, että edellisissä pudotuspeleissä vastapuolella pelannut onkin nyt joukkuetoveri.

Tappara on hallinnut Liigaa kuluvalla vuosikymmenellä ja hallitseva mestari onkin ollut kesän siirtomarkkinoilla aktiivinen.

− Joukkueen kanssa emme ole vielä tavoitteita käyneet läpi, mutta toki se mestaruus pitää siellä siintää tavoitteena ja päämääränä. Oikotietä sinne ei ole, vaan harjoitus ja peli kerrallaan pitää tehdä töitä ja ansaita paikkansa.

− Mielestäni olemme oikealla tiellä, ja harjoitusmäärä on riittävä. Vaatimustaso on pidettävä korkealla, eikä mitään voi olettaa saavansa ilmaiseksi. Tapparan päänahka on alkavalla kaudella haluttua tavaraa, joten joukkueen pitää olla valmis vastaamaan haasteeseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle