Sveitsin läpimurron aika?

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Sveitsissä jääkiekon taso on ollut huimassa nousussa viime vuodet, joka on jo kantanut hedelmää MM-kilpailuissa muutaman vuoden. Sveitsi lähtee Saksaan mielessään puolivälieräpaikka, ellei jopa parempi menestys.

Viime vuosien Sveitsin menestystä on ollut jopa ilo seurata näin suomalaisena. Linkkarimaan nousu kansainväliseen eliittiin on vain muutaman vuoden päässä, jos Sveitsi saa kehitettyä loistavista nuoristaan kovia pelimiehiä myös aikuisiässä. Juuri päättyneet 18-vuotisten kilpailut olivat viimeisin näyte Sveitsin huimasta juniorityöstä. Kakkossija Euroopan huippujen joukossa on kunnioitettava saavutus. Jäihän Suomikin jalkoihin välierässä, vaikka pelin piti olla Suomen selkeä voitto.

Huolestuttavampi asia Sveitsissä on orastava katsomoväkivalta. Varsinkin finaaleissa nähty käyttäytyminen onkin noussut ongelmaksi Sveitsissä, jota ei pysty lakaisemaan maton alle. Vielä ei ilmeisesti ole tullut kuolemantapauksia katsomoväkivallasta, mutta loukkaantuneita on tullut kymmeniä. Sveitsin tarvitsee saada kitkettyä huligaanit pois katsomoista, jotta oikeat fanit eivät jättäisi kiekon seuraamista paikan päällä. Tällä voisi olla tuhoisat seuraukset sveitsiläiselle kiekolle, sekä seurojen taloudelle.

Maalivahdit

Sveitsin ykkösmaalivahtina pelannee viime MM-kilpailuissakin esiintynyt Martin Gerber. Kakkosveskarin paikkaa pitää ainakin kilpailujen alun ajan Davosin Lars Weibel. Weibelin kakkosen paikka on kuitenkin uhattuna, koska konkaritorjuja Reto Pavoni on kuntoutumassa polvivammastaan. Pavoni ei ole kisajoukkueessa vielä mukana alkusarjassa, mutta hänet on suunniteltu merjattavaksi välisarjaan. Ellei Pavonin vamma ole vielä pelikunnossa välisarjaankaan mennessä, tullaan kolmosmaalivahdiksi merkkaamaan Bernin Marco Bührer.

Rapakon takana Coloradon riveissä pelaavaa David Aebischeria oli alunperin kaavailtu ykköstorjujaksi, mutta Coloradon jatkaessa pelejä NHL:ssa Aebischer ei pääse Sveitsin riveihin. Sveitsi seuraa Coloradon tilanteen kehittymistä ja jos Colorado putoaa konferenssi välierässä Los Angelesia vastaan, tullee Aebischer puolivälierävaiheessa vahvistamaan Sveitsin rivejä, mikäli vielä tarvitsee.

Puolustus

Puolustusta tulevat johtamaan edellisistä kisoista tutut Patrick Sutter ja Mark Streit. Streit pelasi Pietarissa erittäin hyvät kisat ja hänestä odotetaan tänä vuonnakin vastuunkantajaa suhteellisen nuoresta iästään huolimatta. Sveitsin puolustus on kauttaaltaan kokenutta kaartia, kun joukkueessa on Nuoruutta Sveitsin puolustuksessa edustavat mestarijoukke Luganon Julien Vauclair, Freiburgin Goran Bezina ja Lionsin Mathias Seger.

Hyökkäys

Sveitsin ase on hyökkäys. J-J Aeschlimann, G-C Crameri, Marcel Jenni ja Thomas Ziegler herättävät kauhua vastustajissa, joiden veroisia pelimiehiä keskitason mailta ei juurikaan löydy. Edellisistä kisoista tutut kasvot pitivät aikamoista hurlumheitä Kanadan kustannuksella Pietarissa ja korjasivatkin täyden potin Sveitsiläisten massiin. Onnistumisia vaaditaan näissäkin kisoissa em. nelikolta, jos Sveitsi mielii menestyä. Ratkaisuja pitää hakea myös muistakin yhdistelmistä. Pohjois-Amerikassa kiekkoilevalta Michel Rieseniltä tullaan odottamaan hyvää panosta, kuten myös Luganon nuorelta Flavien Connelta. SC Bernin paikallinen puhelinkoppi Marc Reichert tulee olemaan myös mielenkiintoinen kasvo.

Alkusarja

Kölnin avausottelussa Saksaa vastaan ei varmasti tule pula tunnelmasta. Sveitsi on ennalta pitäen lievä ennakkosuosikki, mutta yleisön tuki saattaa nostaa Saksan uskomattomiin suorituksiin.

Toinen ottelu pelataan myös Kölnissä, jossa vastaan tulee Valko-Venäjä. Ottelun pitäisi olla selkeä Sveitsin voitto, jos kaikki menee käsikirjoituksen mukaan.

Kolmas koitos on Nürnbergissa Tshekkiä vastaan, jossa todennäköisesti pelataan lohkovoitosta. Tshekki lähtee tähän otteluun selvänä ennakkosuosikkina, mutta Sveitsillä on kaikki eväät yllättää ehkä suurin jääkiekon mahtimaa Euroopassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle