Suomi nappasi komean voiton Slovakiasta

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Suomen MM-turnaus jatkui mallikkaissa merkeissä myös alkusarjan ratkaisuottelussa Slovakiaa vastaan. Peli pysyi tasaisena kaksi erää, mutta päätöserässä Suomi rykäisi itsensä vakuuttavaan 5-2 voittoon. Näin Suomi pääsee välisarjaan täydet neljä pistettä mukanaan.

Avauserä Suomen hallintaa

Suomi aloitti ottelun hyvin ja avausmaali oli lähellä jo
kahden minuutin kohdalla. Kimmo Rintanen-Raimo Helminen kaksikko
pääsi 2-1 ylivoimahyökkäykseen, mutta Jan Lasak torjui
hienosti pattarillaan Helmisen suoraan syötöstä lähteneen
laukauksen.

Seuraavaksi ottelussa seurasi Suomen kaksi peräkkäistä
ylivoimapeliä. Ensimmäinen yv. pyöri varsin mallikkaasti
ja hyviä laukaisupaikkoja saatiin rakennettua, mutta
tarkkuus ei ollut aivan kohdallaan. Jälkimmäisen ylivoiman aikana
leijonat eivät tilanteita saaneet luotua.

Kahdeksan minuutin tietämillä Miikka Kiprusoffin ajatuskatko
oli tuoda ikävän takaiskun Suomelle. Kiprusoffin pienen
seikkailun jälkeen kiekko lipui nimittäin hänen haarojensa
välistä ulkotolppaan. Suomi selvisi tilanteesta onneksi
pelkällä säikähdyksellä.

Erän puolivälin jälkeen Slovakia sai todellisen etsikkoajan,
kun Suomi otti 46 sekunnin välein kaksi rangaistusta.
Yli minuutin 5-3 ylivoima kulki Slovakialta kuitenkin
todella surkeasti ja Suomi selvisi tiukan ahdingon helpolla
tavalla.

Erän toisen puoliskon paras maalipaikka tuli Tomi Kallion
esityön jälkeen Marko Kiprusoffille, jonka laukaus jäi
kuitenkin hieman voimattomaksi.

Avauserä kulki Suomen lievässä hallinnassa, mutta kun
leijonat eivät saaneet kiekkoa verkkoon asti sen paremmin
kuin slovakialaisetkaan,
poistuttiin ensimmäiselle erätauolle maalittomissa
0-0 numeroissa.

Vauhdikas toinen erä kääntyi leijonille

Toisessa erässä molempien joukkueiden luistin liikkui
liukkaasti ja tilanteita nähtiin tiuhaan tahtiin molemmilla
maaleilla. Antti Laaksonen sai rangaistuksen erän
alussa ja Slovakia sai hyödynnettyä siitä seuranneen ylivoimapelinsä.
Kulmassa ollut kiekko kiinnosti liikaa Suomen alivoimanelikkoa
ja Ladislav Nagy unohtui täysin vapaaksi maalin edustalle.
Richard Zednikin syöttö tavoitti Nagyn, joka jatkoi
yhdellä kosketuksella kiekon Miikka Kiprusoffin längistä
maalin perukoille.

Suomi kuittasi Slovakian tekemän avausmaalin nopeasti myöskin
pelatessaan ylivoimaa. Slovakialaisten vaihto epäonnistui
pahasti ja kahden nopean avauksen jälkeen Sami
Kapanen polki itsensä läpiajoon. Kapanen viritti täydessä
vauhdissa pyssynsä laukaisuasentoon ja tykitti kiekon tolpan kautta
verkkoon.

Erän puolivälin jälkeen Sami Kapanen punnersi itsensä alivoimalla
puolittaiselle karkumatkalle, mutta vahvan häirinnän ansiosta
ratkaisuyritys jäi heikoksi. Hetkeä myöhemmin Suomen tultua
täysilukuiseksi Marko Kiprusoff sai vetopaikan siniviivan
tuntumaan ja lähetti lyöntilaukauksen kohti Slovakian maalia.
Kiekon kulkuradalla ei ollut minkäänlaista maskia, mutta
Slovakian veräjänvartija Jan Lasak lipsautti siitä huolimatta
kiekon selkänsä taakse ja näin Suomi siirtyi ottelussa
ensimmäistä kertaa johtoon.

34. peliminuutilla Kiprusoffilla oli Raimo Helmisen vahvan kiekon
ylöstuonnin jälkeen oiva tilaisuus iskeä toinen osuma perään,
mutta Lasak terävöitti nyt otettaan ja torjui olkapäällään
Kiprusoffin laukauksen.

Erän viimeisten kahden minuutin aikana molemmilla oli
yksi tuhannen taalan paikka lisätä maalitiliään.
Jan Pardavy sai ensin tyhjän maalin eteensä, mutta laukoi
pomppivan kiekon ohi maalin. Minuuttia myöhemmin avopaikassa
oli puolestaan Timo Pärssinen, mutta rannelaukaus kilahti
vain tolppaan.

Toisessa erässä peli aaltoili kaiken kaikkiaan todella
vauhdikkaasti päästä päähän. Kummankaan joukkueen viisikkopuolustus
ei ollut ihan terävimmillään ja varsinkin Suomi tuhri
loistavia ylivoimahyökkäysmahdollisuuksia huolimattomuuteen.
Päätöserään lähdettiin Suomen yhden maalin johtoasemasta.

Suomen viiden minuutin ilotulitus ratkaisi ottelun

Slovakialle tarjottiin kolmannen erän alkupuolella yksi
tilaisuus tasoitusmaalin iskemiseen, kun Jarkko Ruutu joutui
jäähyaitioon. Slovakia ei saanut kuitenkaan mitään aikaiseksi
ja lopullisesti ylivoima hukkui Richard Pavlikovskyn ottamaan
rangaistukseen. Kun Ivan Droppa lähti hetkeä myöhemmin
Pavlikovskyn seuraksi boxiin, pääsi Suomi myllyttämään
kahden miehen ylivoimaa. Pienen alkutakkuilun
jälkeen Sami Salo tykitti hurjan lämärin ylänurkkaan
ja siirsi Suomen 3-1 johtoon.

Minuuttia myöhemmin Slovakia sai lisää lunta tupaan. Timo
Pärssinen purjehti hyökkäysalueelle ja heitti rystyltä
kiekon maalille. Jan Lasak sai pysäytettyä mailallaan kohti
takanurkkaa lipuneen kumilaatan, mutta irtokiekon survoi
Niko Kapanen verkon perukoille.

Suomi sen kuin jatkoi vahvaa peliään ja erän puolivälissä
Raimo Helmisen ja Kimmo Rintasen erinomaiset pystysyötöt
vapauttivat Tomi Kallion läpiajoon. Lasak pysäytti
kuitenkin Kallion rannelaukauksen polkkeellaan.

Ajassa 51.53 nähtiin sitten kisojen tähän asti huikein
yksilösuoritus. Timo Pärssinen sai laidan kautta tulleen
kiekon keskialueella ja lähti nousemaan kohti Slovakian
maalia. Tilanne näytti jo menevän ohi, kun Ivan Droppa
painoi Pärssisen päätylaitaan, mutta mitä vielä.
Pärssinen pyöräytti kiekon selän takaa maalin päätyrautaan
ja irtautui samalla Dropan syliotteesta. Seuraavaksi
Pärssinen punnersi vahvasti maalille ja survoi irtokiekon
väkisin verkkoon. Tämä 5-1 osuma oli todellinen tahtomaali
isolla T:llä ja sitä kelpaisi näyttää vaikka tuleville
leijonanaluille malliesimerkkinä tilanteen loppuun
saakka pelaamisesta.

Suomi löysäsi peliään ottelun lopussa voiton jo ratkettua ja
Slovakia pääsi hallitsemaan kenttätapahtumia. Tuloksena
oli kuitenkin vain yksi kavennusosuma Robert Petrovickyn
ohjattua ylivoimalla Lubomir Sekerasin laukauksen komeasti
maalin kattoon. Suomi kuittasi hienon 5-2 voiton
tililleen ja saa nyt kaksi lepopäivää ennen välisarjaotteluiden
alkamista.

Suomen esityksessä ei moitteen sijaa

Leijonien turnaus on lähtenyt liikkeelle paremmin kuin
hyvin ja tästä on hyvä jatkaa kohti horisontissa siintäviä
ratkaisupelejä. Suomi pelasi tänään kauttaaltaan vahvasti,
sillä jokainen kentällinen hoiti oman tonttinsa mallikkaasti.
Yksilöistä suurimpia onnistujia olivat Timo Pärssinen
ja Marko Kiprusoff. Todella vahvan pelin pelasivat myös
Sami Kapanen, Raimo Helminen, Sami Salo ja Petteri Nummelin.

Välisarjapelit aloitetaan jo perjantaina, mutta
Suomen seuraava ottelu on tosiaan vasta lauantaina.
Tuolloin vastaan asettuu tänään pisteen Ruotsilta
saalistanut USA.

Ottelun tilastot

Suomi-Slovakia 5-2 (0-0, 2-1, 3-1)

Maalit

23.24 Ladislav Nagy (Richard Zednik, Marian Hossa) 0-1 yv.

24.39 Sami Kapanen 2 (Petteri Nummelin 5, Miikka Kiprusoff 1) 1-1 yv.

31.28 Marko Kiprusoff 1 (Kimmo Rintanen 1) 2-1

46.45 Sami Salo 2 (Nummelin 6, Raimo Helminen 2) 3-1 yv.

47.43 Niko Kapanen 2 (Timo Pärssinen 3, Nummelin 7) 4-1

51.53 Pärssinen 1 5-1

53.09 Robert Petrovicky (Vladimir Orszagh, Lubomir Sekeras) 5-2 yv.

Maalivahdit

Miikka Kiprusoff, Suomi 5+7+9=21

Jan Lasak, Slovakia 8+13+7=28

Rangaistukset

Suomi 8*2 min.

Slovakia 8*2 min. 1*10 min.

Suomen kokoonpano

Lind-Sihvonen-Ruutu(3.erä Virta)

Laaksonen(3.erä Ruutu)-Ylönen-S.Kapanen

Kallio-Helminen-Rintanen

Pärssinen-N.Kapanen-Hentunen

Timonen-Väänänen

Nummelin-Grönvall

Salo-Niemi

Kiprusoff

» Lähetä palautetta toimitukselle