Suomen maalivahtipeli on puolivälierässä kysymysmerkki - Luukkonen: "Jostain pitäisi löytää rutiineita hommaan"

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Ukko-Pekka Luukkonen vartioi Suomen maalia koko alkusarjan.
Suomelle tehtiin alkusarjassa keskimäärin kolme maalia ottelua kohden. Torjuntaprosenteissa mitattuna Suomi on jatkoon päässeistä joukkueista kolmanneksi heikoin. Suomen maalivahtivalmentaja Aki Näykki jakaa kehuja Suomen maalia vartioineelle Ukko-Pekka Luukkoselle ja huomauttaa, että päästettyjen maalien määrään vaikuttavat muutkin tekijät kuin maalivahti.

Alkusarjaa seuranneena välipäivänä Suomen joukkue ei käynyt ollenkaan jäällä. Myös pelipäivän aamujäät jäävät todennäköisesti väliin, sillä jäävuoro on jaettu Tšekin kanssa ja peli alkaa aikaisin aamupäivällä.

Koko alkusarjan Suomen maalilla pelannut Ukko-Pekka Luukkonen teki maanantaina ainoastaan fysiikkatreeniä. Suomen muut maalivahdit kävivät jäillä maalivahtivalmentaja Aki Näykin kanssa.

− UP:n kanssa emme enää kykene treenaamaan ennen Tšekki-peliä. Hänelle on parasta tehdä fysiikkaa ja olla jäältä pois kahden perättäisen pelin jälkeen, Näykki kommentoi Luukkosen harjoittelua.

Ennen puolivälierää Näykki käy maalivahdin kanssa läpi vastustajaa. Palaverissa katsotaan, millaiset kuviot tšekkien pelaamisessa toistuvat ja mitä joukkue tekee ylivoimalla. Tarvittaessa esille nostetaan yksittäisiä pelaajia, jotka Suomen joukkue tuntee hyvin jo useiden harjoituspelien kautta.

"Lisää itsevarmuutta vain"

Suomi nappasi lohkovaiheesta kaksi voittoa, kun Slovakia ja Tanska kaatuivat Nuorten Leijonien käsittelyssä. Kanada ja Yhdysvallat sen sijaan poistuivat kaukalosta voittajina. Kanada viimeisteli Suomen verkkoon neljä maalia, Yhdysvallat viisi.

Näykki korostaa, että vastassa olivat laadukkaat vastustajat, eivätkä suuret numerot olleet ainoastaan maalivahtipelistä kiinni. Yhtä yksittäistä syytä suurelle maalimäärälle ei ole.

− Ylivoimalla ja suorista hyökkäyksistä tulee kiekko paljon nopeammin keskelle.

− UP:n kanssa olemme koko ajan analysoineet hänen pelaamistaan ja tekemistään. Tietysti analysoimme maalit, mutta nyt myös enemmän sitä, mitä ja miten hän tekee ja suorittaa. Se pää edellä menemme ja sitä kautta tulee parannusta matkan aikana.

Näykki kehuu, että Luukkonen on parantanut omaa peliään koko ajan. Ensimmäisessä pelissä oli vaikeuksia kaukalon ja temmon kanssa, mutta pelien kuluessa kehitettäviä asioita on kurottu kiinni. 

− Pienessä kaukalossa tulee rännit nopeammin, mutta toisaalta päätykin on lähempänä, joten se tasoittaa sitä. Ylivoimalla ja suorista hyökkäyksistä tulee kiekko paljon nopeammin keskelle. Ne ovat isoimmat erot Suomessa pelaamiseen, Luukkonen kertoo.

Luukkonen itse kokee, että aina voi ja pitää olla parannettavaa. Jatkopeleihin pitää hänen mukaansa löytyä varmuutta otteisiin ja ehjä 60 minuuttia maalilla.

− Lisää itseluottamusta vain. Jostain pitäisi löytää rutiineita hommaan.

Valmentaja kertoo, että Luukkosella on yksi tärkeimmistä huippumaalivahdin ominaisuuksista.

− Hän analysoi ja miettii asioita itse todella paljon. Valmentajan näkökulmasta videopalaverit hänen kanssaan ovat todella hedelmällisiä. Käytännössä voin laittaa vain klipin pyörimään ja sitten hän alkaa itse puhumaan siitä. 

Kanadalaispelaajat saivat kiekon Suomen maaliin neljästi.

Tšekki-ottelun aloittava maalivahti vielä arvoitus

Vielä maanantaina Näykki ei suostunut paljastamaan puolivälierässä pelaavaa maalivahtia. Joka tapauksessa jäällä nähdään Näykin mukaan tasaiset ja hyvät maalivahdit molemmissa päissä kenttää.

Tšekki saa valita otteluun aloittavan maalivahdin kahdesta lupauksesta, jotka molemmat ovat pelanneet jo alkusarjan aikana. Molemmat Tšekin maalivahdit ovat torjuneet yhden alkusarjan ottelun kokonaan ja kumpainenkin on vaihdettu kertaalleen pois kesken ottelun.

Josef Korenarilla on jo NHL-sopimus taskussaan San Jose Sharksiin. Hän torjui tšekeille voiton Venäjä-ottelusta. Toinen mahdollisuus maaliin on ensi kesänä varattava Jakub Skarek, joka on pelannut tällä kaudella Tšekissä.

− Tšekkien päästettyjen maalien määrät eivät välttämättä hirveän hyviä ole, mutta heidän maalivahtinsa ovat todella hyviä. Meidän täytyy alkaa tehdä laadukkaasti maaleja, että kiekkoja saadaan selän taakse, Näykki sanoo.

Luukkonen sanoo olevansa valmis maaliin, jos kutsu käy. Maalivahdilla riittää vielä virtaa, vaikka takana on rankkoja otteluita. Edelliset pelit Luukkonen on yrittänyt nollata nopeasti.

− Se ei auta mitään, jos jää pelejä miettimään. Seuraava peli tulee aina niin nopeasti. Parannettavat asiat pitää ottaa mukaan ja mennä eteenpäin.

» Lähetä palautetta toimitukselle