Suomalaiskannattajat aiheuttivat Leijonille kylmiä väreitä

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Suomalaiskannattajan voitonmerkki ei vielä eilen saanut kentältä vastinetta.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Ostravan avauspelin katsomossa sinivalkoinen oli hallitseva väriyhdistelmä. Leijonat olivat kannatuksesta otettuja.

Suomalaiset ovat aina olleet innokkaita MM-kisamatkaajia, mutta tämän vuoden kisat tuntuvat olevan erityinen yleisömenestys härmäläisittäin.

Etenkin MM-kisojen ensikertalaisille avauspeli oli kommenttien perusteella unohtumaton kokemus.

− Jäälle tullessa kylmät väreet kulkivat, koska tuntui, kuin olisi ollut kotipeli. Niin paljon oli katsomossa suomalaisia. Katsomossa kulki pelin aikana aaltojakin, Esa Lindell sanoi eilisen USA-ottelun jälkeen.

Myös Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen innostui kehumaan suomalaiskannattajien massaa ottelun jälkeisessä, valmentajien puheenvuoroille varatussa lehdistötilaisuudessa. Jalonen oli kuitenkin pahoillaan, että tulos jäi laihaksi.

Toinen MM-kisojen ensikertalainen Ossi Louhivaara puhui kuin valmentajansa ja joukkuetoverinsa suilla.

− Tunnelma oli hyvä. Tuli kylmiä väreitä, kun luistelin jäälle. Ajattelin, että ei hitsi, näin paljon porukkaa. Aiemmin olin kuullut juttua, ettei paikalla olisi niin paljoa suomalaisia. Hallissa oli hieno meininki, ja on harmi, ettemme pystyneet antamaan parempaa lopputulosta, Louhivaara sanoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle