Saksa valmistelee yllätystä

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Saksa lähti alkusarjan otteluunsa Tsekkiä vastaaan selkeänä altavastaajana, mutta hyvällä ja kurinalaisella pelaamisella se onnistui kuitenkin riistämään hallitsevalta mestarilta yhden pisteen. Täyteen ahdattu Kölnin suur-halli piti mahtavaa meteleliä koko ottelun ajan!

1.Erä

Ensimmäinen erä lähti käyntiin kovalla vauhdilla. Ottelua oltiin pelattu vain vajaa minuutti kun Tsekki jo joutui alivoimalle. Saksa sai siis peliin todella hyvän alun. Joukkueen ylivoima viisikko sai pelin vastustajan päätyyn ja pyöritti näyttävästi, kuitenkin ilman tulosta. Erikoisuutena oli viime kaudella Jokereissa pelanneen Jan Bendan peluuttaminen puolustajan paikalla viivassa. Ilmeisesti muutoksella halutaan hyödyntää miehen kovaa laukausta.

Saksa ensimmäinen vaarallinen tilanne syntyi kun joukkueen kokeneimpiin pelaajiin kuuluva Tomas Abstreiter pääsi laidalta lähes yksin läpi, mutta sijoitti laukauksensa hieman yli taka-yläkulman.

Myös Tsekki pääsi peliin vähitellen mukaan. Jiri Dopita ja Jan Tomajko saivat mahdollisuutensa, ilman onnistumista tosin.

Erän puolivälin kohdilla otti Saksan Erich Goldman jäähyn ja Tsekki pääsi pelaamaan ylivoimaa. Se tuottikin tuloksen. Chicagon ammattilainen Jaroslav Spacek laukoi viivasta, maalivahti Robert Muller torjui, mutta reboundiin pääsi Viktor Ujcik joka sijoitti joukkueensa johtoon 1-0. Maali syntyi perinteisen ylivoima pelaamisen jälkeen.

Maalin jälkeen hallinta siirtyi taas Saksalle. Ensiksi Radek Dvorak otti kaksi minuuttisen. Hieman sen jälkeen Martin Rucinsky taklasi rumasti selästä aivan vaihtoaition vieressä ja sai teostaan 2+10 minuuttia. Saksa kahden miehen ylivoimalle. Kauaa ei ylivoimaa ehditty pelata kun Jan Benda pelasi hyvin viivasta kiekon p-pisteen vieressä olleelle Marco Sturmille joka laukoi "one-timerilla" tasoituksen 1-1. Veto oli kova, mutta olisi mahdollisesti ollut maalivahti Milan Hnilickan torjuttavissa.

Yhtä Saksan jäähyä lukuunottamatta ei ensimmäisessä erässä enempää tapahtumia nähty ja tauolle siirryttiin tilanteessa 1-1. Ensimmäinen erä oli ehkä yllättävästikin Saksan painostusta. Joukkue pelasi hyvin eikä päästänyt Tsekkiä kovin vaarallisiin tilanteisiin. Ylivoimaa nähtiin paljon ja molemmat tekivätkin maalinsa juuri erikoistilanteista.

2.Erä

Toinen erä lähti käyntiin lievällä Tsekin painostuksella. Se loi muutaman paikan vastustajan päätyyn, mutta Saksan maalissa vuorostaan ollut Robert Muller pelasi loistavaa ottelua. Muller torjui paljon Tsekin vaarallisia tilanteita.

Ensimmäinen maali toisessa erässä nähtiin kun hyvää ottelua pelannut Daniel Kreutzer pääsi Tomas Abstreiterin syötöstä maalaaman Saksalle yllättävän johdon maalein 2-1. Maali syntyi aivan p-pisteiden välistä, josta Kreutzer laukoi kiekon maalin yläkattoon. Tilanne tarkistettiin videolta, mutta ylhäältä tulevan kuvan perusteella tilanne oli selvä maali. Hnilicka ei sille voinut mitään, laukaus oli nopea ja tarkka.

Toista erää pelattiin vaarallisten tilanteiden perusteella tasaisesti. Siinä oli molemmilla paikkoja, mm. Tsekin Ujcik oli lähellä maalia erän puolessa välissä, mutta Saksa kesti. Tsekki sai usein muodostettua vaarallisia vastahyökkäyksiä.

Juuri kun näytti siltä ettei Tsekki enää pääse tasoittamaan peliä se iski yllättävällä tavalla. Kun pelattiin erän viimeistä minuuttia pääsi Radek Dvorak ylittämään siniviivan ja laukomaan helpon näköisesti Mullerin jalan vierestä etu-alakulmaan tasoituksen 2-2. Vaikka laukaus lähti puolustajan jaloista voidaan sitä pitää melko helppona. Syöttäjänä maaliin Martin Prohaczka.

Toinen erä oli luonteeltaan hieman rauhallisempi kuin ensimmäinen. Saksa pelasi järkevää peliä. Sen systeemi on perinteinen 1-4 jossa neljä pelaajaa makaa oman siniviivan päällä estäen mahdollisimman tehokkaasti vastustajan hyökkäykset. Vastustajalle ei periaatteessa jää muuta mahdollisuutta kuin lyödä kiekko päätyyn ja mennä perään. Tämänkin Saksa onnistui melko tehokkaasti estämään. Sen puolustajat laskivat nopeasti omiin kulmiin ja löivät irtokiekot keskialueelle. Tällä systeemillä Saksa onnistui hyvin tappamaan Tsekille tyypillisen ja tärkeän luovuuden. Siitä ehkä turhautuneinakin tsekkiläiset sortuivat pieneen hakkaamiseen ja mailan käyttöön, joka ei ole tyypillistä heille. Saksa käytti itsekin päätykiekkoa melko useasti siniviivan ylitykseen, koska pelaajien taitotaso ei ole lähellekään Tsekin vastaavaa. Näin he pääsivät hyvällä liikkeellä nousemaan vaarallisesti vastustajan puoliskolle.

3.Erä

Päätös erä alkoi melko tasaisissa merkeissä. Saksa onnistui luomaan Hnilickan maalille muutamia paikkoja, kuitenkaan maalinteossa onnistumatta.

Puolessa välissä erää Tsekin Tomas Abstreiter otti jäähyn. Tsekki pääsi ylivoimalle, yleisö varmasti pelkäsi jo pahinta koska tsekit ovat parhaimmillaan erittäin vaarallinen joukkue erikoistilanne pelaamisessa. Tällä kertaa joukkue ei kuitenkaan saanut aikaiseksi kontrolloitua yv. pelaamista vaan Saksa suhteellisen aktiivisella neliöllään onnistui tappamaan jäähyn.

Seuraavaksi oli Saksan vuoro päästä koittamaan ylivoimaa kun Jiri Dopita otti kaksi minuuttia hermostuttuaan hyökkäys-päässä. Tälläkään kertaa ei kuitenkaan nähty mitään erikoista ja Tsekki onnistui jäähyn tappamisessaan hyvin.

Ottelun lopussa nähtiin vielä muutama kakkonen, mutta maaleja ei enää kolmannessa erässä syntynyt, näin pisteet jaettiin numeroin 2-2.

Kolmas erä ei ollut kahden ensimmäisen veroinen. Molemmat joukkueen tyytyivät lopussa tasapeliin eivätkä enää hirveän aktiivisesti hakeneet voitto osumaa. Saksalle pistejako oli kuin voitto. Se lähti peliin altavastaajana, mutta pelasi ennakko luulottomasti yhtä turnauksen mestari-ehdokasta vastaan. Itse asiassa isäntä-joukkueen voittokaan ei ollut kovin kaukana. Sitä auttoi varmasti eteenpäin aivan hulluna kannustanut kotiyleisö joka ei laantunut missään vaiheessa.

Saksan yllättävän hieno peli turnauksessa tekee todella hyvää sekä tämän vuotisille kisoille, että kansainväliselle jääkiekolle. Se osoittaa että maan kiekko kulttuuri menee jatkuvasti eteenpäin ja että Saksa pitää ottaa tosissaan tulevaisuudessakin. Maa on varmistanut paikkansa ensi vuonna pelattaviin Salt Lake Cityn olympialaisiin ja siellä tullaan varmasti näkemään taisteleva ja yllätys-valmis Saksa.

» Lähetä palautetta toimitukselle