Pelkkä Lankisen huippuvire ei riitä HIFK:lle voittoon

LIIGA / Artikkeli
Saku Mäenalanen on yksi sarjan tuhlaajapojista.
Kuva © Emil Hansson www.Hanssonsphoto.net
HIFK ja Kärpät kohtaavat keskiviikkona välierien viidennessä ottelussa. Pitkävedossa Kärppien kotivoiton kerroin houkuttaa pelaamaan oululaisia.

Kärpät 2,08

Ottamatta mitään pois tiiviiltä ja hyvin organisoidulta puolustuspaletilta, HIFK:n tärkein pelaaja tänä keväänä on ollut loistavaa kautta pelaava Kevin Lankinen.

Lankisen torjuntaprosentti on pudotuspelien toiseksi paras, vaikka sekaan mahtuu ottelu JYPiä vastaan, jossa selän taakse lipsahti kahdeksasta ensimmäisestä laukauksesta kolme. Tuota ottelua lukuun ottamatta HIFK ei ole kertaakaan pystynyt voittamaan ottelua, jossa se on päästänyt enemmän kuin yhden maalin. HIFK ei voi loputtomasti luottaa vain Lankisen huippuvireeseen.

HIFK:n urakkaa ei helpota, että Kärpät on hallinnut pelivälinettä helsinkiläisiä enemmän. Kaikkiaan Kärpät on laukonut sarjan aikana 208 kertaa, kun HIFK:n on ollut tyytyminen 155 laukaukseen. Neljässä ottelussa Kärpät on siis laukonut yli 50 kertaa useammin kuin vastustajansa.

Kuten laukaisutilastoista voi päätellä, pelitavallinen etu on ollut erityisesti hyökkäyspelin osalta Kärpillä. Ensimmäisessä ottelussa päätään HIFK:n järjestämään seinään hakannut oululaisryhmä on malttanut hidastaa peliään, vaikka HIFK edellisessä ottelussa pystyikin käyttämään parasta asettaan, nopeita vastaiskuja. Pitkässä juoksussa kiekon hallinta muuttuu kuitenkin tulokseksi.

Kärppien voitto ei ole kirkossa kuulutettu, mutta kotivoiton todennäköisyys on vähintään 50 prosenttia. Runkosarjan perusteella Kärpät on selvä ennakkosuosikki otteluun, eikä pudotuspeleissä ole tullut merkittävää muutosta. Edellisten otteluiden maalipaikkojen valossa Kärpät on ennakkosuosikki myös keskiviikkona. 

Mikäli usko ei riitä Kärppien voittoon, muita suositeltavia pelikohteita ovat pienet maalimäärät. Ottelussa alle 3,5 maalia tarjoaa kertoimen 2,75. Lankisen lisäksi myös Veini Vehviläinen on pelannut loistavaa kevättä, joten toisen maalivahdin nollapelikään ei olisi suuri yllätys. HIFK:n jääminen alle 1,5 maaliin palauttaisi rahat takaisin 2,30 kertaisena. 

» Lähetä palautetta toimitukselle