Menestyttyään runkosarjassa paremmin kuin koskaan,
sijoittuen tiukan kilvan jälkeen itäisen konferenssin kakkoseksi heti
finaaleihin matkanneen New Jerseyn perään ja pantuaan lähestulkoon
kaikki ennätyksensä uusiksi, romahti Senators totaalisesti playoffseissa.
Palapeli, jonka valmistumisen piti johtaa mestaruuteen, on nyt
menettänyt muutamia paloja, monet niistä edustivat ennen kaikkea
kokemusta. Jotkut paloista olivat kuitenkin sellaisia, jotka eivät
niille tarkoitettuihin paikkoihin sopineet. Isoin niistä on tietenkin
Alexei Jashin - oikuttelevan tähden jo vuosia kestänyt pattitilanne
ratkaistiin vihdoin kesällä draftin yhteydessä, kun hänet kaupattiin NY
Islandersiin.
Entä pelin muut palat? Kevään playoffseissa tuli jälleen selväksi, että
ratkaisevat palat puuttuivat yhä, ja että nämä palat olivat selkeästi
osa-alueelta "henkinen kantti". Kaukalossa luistellut Sens vaikutti
äärimmäisen hengettömältä, joukkueelta, joka ei tuntunut tajuavan
olevansa pelaamassa kauden tärkeimpiä pelejä arkkivihollistaan, Toronto
Maple Leafsiä, vastaan. Leafs taasen oli kuin Senatorsin peilikuva: se
otti materiaalistaan kaiken irti saaden playoff-vaihteen päälle oitis,
pelaten loistavalla sykkeellä ja itseään säästelemättä, voittamalla
vastustajansa tasaisesti pelin jokaisella osa-alueella. Sarja päättyikin
täysin ansaitusti Toronton voittoon sen pyyhkäistessä Ottawan
golf-viheriöille suoraan neljässä ottelussa.
Syyttäviä sormia heristeltiin Ottawassa nyt enemmän kuin koskaan. Jo
liian monta kertaa oli Sens pettänyt odotukset playoffseissa, ja
odotukset olivat nyt olleet korkeammalla kuin koskaan - olihan joukkueen
kokoonpano parempi kuin koskaan aikaisemmin playoffseihin tultaessa.
Näin siis paperilla. Pelien alkaessa katosivat tähdet: Jashin suoritti
tutun katoamistemppunsa, nuori slovakki Marian Hossa ei yltänyt
runkosarjan kaltaiseen loistoon. Yksi harvoja yrittäneitä oli kapteeni
Daniel Alfredsson, mutta hänkään ei parhaaseensa kyennyt. Maalivahti
Patrick Lalime ei voinut pitää joukkuetta yksin pystyssä.
Kaikkea ei voi yhdessä kesässä muuttaa, Senators on muutamasta oikeaan
suuntaan otetusta askeleesta huolimatta rungoltaan pääosin sama joukkue
kuin viime kaudellakin. Tärkein muutos on kuitenkin yleisessä
asenteessa: nyt tähdätään playoffseihin, eikä pyritä murskaamaan
runkosarjaennätyksiä samalla itseään loppuun polttaen. Aika näyttää,
mitä playoffsit tuovat tullessaan - onko asenne kohdallaan ja Sens jyrää
vastustamattomasti ainakin konferenssin finaaliin, vai tuovatko
ennätyskorkeat paineet nuorelle joukkueelle henkisen kokovartalokipsin?
Kesän aikana tapahtuneet muutokset
Jo ennakkoon tiedettiin, että Ottawa ei kykenisi pitämään kaikkia
vapaa-agentin statuksen saavia pelaajiaan. Kaikkien pitämiseen ei
selvästi pyritykään, vaan muutaman pelaajan annettiin liueta omille
teilleen ilman mukinoita. Lähteneiden joukossa oli runsaasti kokemusta;
kaksi edellistä kautta Senatorsin riveissä kiekkoillut kahden suunnan
hyökkääjä Rob Zamuner läksi Bostoniin, aloitusspesialistiksi keväällä
hankittu veteraani Mike Sillinger puolestaan hyppäsi Columbukseen
lähteneeseen koneeseen niin ikään vapaa-agenttina. Yksi Ottawan
myöhäisten varausvuorojen kaappauksista, urallaan lievään tyveneen
juuttunut Andreas Dackell, passitettiin säästösyistä Montrealiin.
Pitkäaikainen senaattori, puolustaja Jason York, lähti vapaa-agenttina
Anaheimiin, Ottawan koskaan tarjoamatta hänelle jatkosopimusta -
joukkueen suunnitelmissa veteraanipuolustaja Curtis Leschyshyn vei
Yorkin paikan. Keväällä kovuutta tuomaan hankittu, mutta kehnosti
pelannut Eric "Pierren poika" Lacroix lopetti. Kirsikkana kakun päällä
on tietenkin kuuluisa kiukuttelija Alexei Jashin, josta Ottawa vihdoin
hankkiutui eroon draftin yhteydessä tehdyssä kohukaupassa kauppaamalla
hänet Long Islandille. Muita organisaatiosta lähteneitä ovat
suomalaisillekin tuttu puolustaja Sean Gagnon (NYR) ja hyökkääjät Layne
Ulmer (NYR), David Oliver, Konstantin Gorovikov ja veteraani Derek King
(kaikki Eurooppaan).
Plus-puolella ei ole tapahtunut paljoakaan, mikä ei silti ole
huolestuttava asia, sillä Ottawan systeemi tuo jatkuvasti esiin uusia
lahjakkuuksia. Jashin-kaupassa pääkaupungin laaksoon saapuivat NY
Islandersista ensimmäisen kierroksen toinen varausvuoro eli käytännössä
huippulupaava sentteri Jason Spezza, vikkelä laitahyökkääjä Bill Muckalt
sekä suomalaisillekin MM-kisoista tuttu jättipakki Zdeno Chara. Uuden
visiitin Ottawaan tekee vapaa-agenttina hyökkääjä Steve Martins. Muita
uusia kasvoja, joskaan eivät ehkä mitään vahvistuksia, vaan pikemminkin
hätävaroja, ovat puolustaja Jason Doig (NYR) ja hyökkääjät Chris
Herpeger (CHI), David Hymovich (LA) sekä Chris Ulmer (NYR). Draftissa
Ottawan viimeisenä varaama ex-Ilves Toni Dahlman joutui tyytymään
paikkaan farmissa.
Nuorista sopimuksettomista pelaajistaan Sens sen sijaan sai pidettyä
kaikki ne, jotka halusikin pitää, kuten myös yhden veteraanin.
Slovakkitähti Marian Hossa, nyt ehkä joukkueen tärkein hyökkääjä
Jashinin poistuttua, allekirjoitti peräti neljän vuoden jatkosopimuksen,
maanmiehensä Zdeno Chara jatkaa Ottawassa seuraavat kolme vuotta. Juuri
varatun Jason Spezzan sopimus kattaa seuraavat kolme vuotta. Pakiston
johtotähti Wade Redden ja puolustava hyökkääjä Magnus Arvedson
allekirjoittivat kaksivuotiset jatkosopimukset, ykkösvahti Patrick
Lalime puolestaan kolmevuotisen, kuten myös mielellään Ottawaan jäänyt
konkaripuolustaja Curtis Leschyshyn.
Maalivahdit
Maalivahtiosasto on Ottawassa vakaa. Viime kaudella itsensä lopullisesti
läpilyönyt Lalime on selkeä ykkönen, oppipoikanaan Jani Hurme. Selkeän
ykkösen tarve oli aikanaan Ottawassa kova, nyt asiasta ei tarvitse
murehtia. Lalime pelaa runsaat 60 peliä jos pysyy terveenä, Hurmeen
ollessa valmiina astumaan kehiin aina tarvittaessa. Hurmeen
harjoitusottelut eivät kuitenkaan ole sujuneet parhaalla mahdollisella
tavalla, mikä ei välttämättä ole hyvä merkki tulevaa ajatellen. Jos
Lalime luokkaantuu ja Hurmeen peli ei ole kohdallaan, voi vähämaalista
peliä pelaavalla joukkueella olla vaikeuksia voittaa. Playoffseissa
Lalimella on erittäin iso rooli, hänen täytyy osoittaa voivansa voittaa
myös loppupeleissä. Tämä on tosin koko joukkueen ongelma, ei pelkästään
Lalimen, joka oli sentään yksi Sensin parhaita viime kevään katastrofissa.
Puolustus
Ottawan puolustus on materiaaliltaan lähes yhtä leveä kuin ennenkin, ja
nyt se on sitä myös kirjaimellisesti, kiitos Slovakian jättiläisen
Charan. Sensin pakisto kärsi viime kaudella ajoittain valtavasta
pelaajapulasta, kun pelaaja toisensa jälkeen taipui lasaretin puolelle.
Silti paketti pysyi hyvin kasassa, sillä reservimiehiä riittää farmiin
asti. Senatorsin puolustus on paria poikkeusta lukuun ottamatta nuori ja
liikkuva, joka kykenee hoitamaan hommansa sekä omassa että vastustajan
päässä. Mm. Sami Salolta ja Chris Phillipsiltä odotetaan kuitenkin
enemmän ennen kaikkea juuri hyökkäyksessä. Pieni kovuuden puute oman
maalin edessä on vaivannut, Charan tulo joukkueeseen paikkaa tätä
puutetta paljon, kuten myös luottomies Jason Yorkin lähdön. Koska
kovuutta lähdetään muutenkin hakemaan, saattaa romuluinen ja vastustajaa
ärsyttävä viime kauden tulokas Shane Hnidy saada tällä kaudella enemmän
peliaikaa. Päteviä tuuraajia ovat tarvittaessa Ricard Persson, Jason
Doig ja Joel Kwiatkowski.
Hyökkäys
Alexei Jashinin lähtö selvitti monta hankalaa asiaa, mutta aiheutti
ainakin yhden. Nyt Ottawassa ei ole yhtään selkeää hyökkäävää sentteriä.
Sana "ongelma" on jo ehditty mainita, ja GM Marshall Johnstonin
tiedetäänkin katsovan haikaillen Dallasin suuntaan, missä paikallinen
Stars rypee tähtisenttereissä. Taitava veteraani Joe Nieuwendyk olisi
tiettävästi saatavilla, ja Jashinin sekä parin muun kovapalkkaisen
miehen lähtö yhdistettynä joukkueen omistajan Rod Brydenin päätökseen
käyttää 10%enemmän rahaa pelaajabudjettiin tietää sitä, että Nieuwendyk
todellakin olisi otettavissa. Muussa tapauksessa näkymät keskellä ovat
haaleat. Radek Bonk on ilman Nieuwendykia selkeä ykkönen, mutta hän ei
kuitenkaan ole sellainen tehomies, jonka Stanley Cupin finaaleista
haaveileva joukkue tarvitsee ykkössentterikseen.
Jason Spezzan tilanne on tätä kirjoitettaessa edelleen epäselvä. Spezza
ei ole vakuuttanut harjoituspeleissä eikä tuntuisi olevan täysin valmis
ottamaan kakkossentterin paikkaa joukkueessa. Hänen lähettämisensä
takaisin junioriliiga OHL:ään tuntuisi silti turhalta, sillä hän on
viettänyt siellä jo kolme kautta. Mikäli Spezza ei joukkueeseen jää, on
kakkosena viime kauden tulokas, loukkaantumisista kärsinyt Mike Fisher.
Tämä kertoo paljon tilanteesta. Toisaalta moni Ottawan hyökkääjistä voi
pelata keskushyökkääjänä, yksi mahdollisuus on viime kauden sensaatio
Martin Havlat. Fisherin, Bonkin ja Spezzan jälkeen ainoa todellinen
sentteri on Todd White, joka todennäköisesti ei joukkueessa aloita.
Tilanne ei siis ole paras mahdollinen, ja Nieuwendykin tulo olisi suuri
helpotus.
Laidoilla Sensillä on enemmän millä mällätä. Löytyy Hossaa, McEacherniä,
Alfredssonia, Arvedsonia, Havlatia... On mielenkiintoista nähdä,
jatkaako Havlat kiitonousuaan, vai iskeekö pelätty "sophomore jinx".
Vaikka keskushyökkääjätilanne onkin ongelmallinen, on Ottawan hyökkäys
muutoin erittäin tasapainoinen kokonaisuus liikkuvuutta,
maalintekotaitoa ja kykyä pelata kahteen suuntaan. Kovuutta ei silti
olla hankittu enempää, nelosketjun kovanaama Andre Roy on yhä alansa
yksinäinen susi. Nähtäväksi jää, onko suoranaisen kovuuden puute
(pelaajat eivät sinänsä fyysistä peliä kaihda) ratkaisevaa
playoff-menestyksen kannalta. Huhut tietävät kertoa, että kapteeni
Alfredsson ei mm. yhden vuoden sopimuksensa takia tule kauden loppua
Ottawan riveissä näkemään, hän on siis potentiaalista kauppatavaraa joko
jo nyt tai myöhemmin. Sensin maalinteko ei ole ollut harjoituspeleissä
täysin ongelmatonta, ja turhautuminen voi koitua kohtalokkaaksi nuorelle
joukkueelle. Finaalipaikkaa ajatellen puuttuu Sensin permanentista juuri
se terävin kärki - jälleen osaratkaisu voi olla Nieuwendyk tai sitten
Hossan lopullinen nousu liigan ehdottomaan eliittiin.
Valmennus
Syyttävät sormet alkoivat viime kauden jälkeen osoitella myös valmentaja
Jacques Martinia, joka tähän asti oli useimmiten välttynyt kritiikiltä.
Martinia syytettiin siitä, että hän oli tehnyt joukkueesta liikaakin
itsensä näköisen: jokaisessa käänteessä häiritsevän rauhallisen,
suorastaan hengettömän. Martin tunnetaan erityisesti juuri siitä, että
hän ei pidä vahvoista tunnepurkauksista, joiden hän katsoo häiritsevän
keskittymistä itse peliin, ja että hän samasta inhoaa myös tappeluita.
Filosofialla on sekä hyvät että huonot puolensa: Sens ei hötkyile
kaukalossa ja ottaa todella vähän jäähyjä - joukkue toimii
parhaimmillaan kuin kone noudattaen valmentajansa nopeisiin
vastaiskuihin perustuvaa taktiikkaa täydellisesti. Huonot puolet tulevat
esiin juuri silloin, kun joukkue tarvitsisi emotionaalisia puuskahduksia
ja "tsemppiä": pelaajat eivät esimerkiksi näytä välittävän
joukkuetovereistaan, jotka joutuvat vastustajien telomiksi, eivätkä
kykene nostamaan henkeään tilanteissa, joissa sitä tarvitaan - kuten
juuri playoffseissa. Siinä, missä Leafs-luotsi Pat Quinn tunnepitoisesti
kannusti joukkuettaan teknisen vian suoman ylimääräisen tauon aikana,
Martin seisoskeli vaihtoaitiossa tuijotellen tulostaulun kelloa
pelaajien luistellessa lämpimikseen kaukalossa.
Tuleva kausi ja etenkin kevät ovat Martinin uran kannalta kriittisiä.
Nyt ei enää riitä, että Senators sijoittuu runkosarjassa parhaiden
joukkoon - Ottawassa ei nyt välitetä runkosarjasta, playoffsit ovat
kaikki kaikessa. Hänellä on nyt näytön paikka: pystyykö periaatteen mies
tekemään tarvittavat muutokset filosofiaansa, vai luottaako hän siihen
edelleen kuin pässi suuriin sarviinsa? Jos seuraavakin kevät menee
joukkueelta penkin alle, voi Martin olla varma, että ura Kanadan
pääkaupungissa on ohi. Martin teki vuosi sitten pitkän jatkosopimuksen,
mitä tällä hetkellä varmaankin kadutaan Senatorsin päämajassa.
Mielenkiintoisen vivahteen Martinin kauteen tuo pesti Salt Lake Cityn
olympialaisiin osallistuvan Team Kanadan kakkosvalmentajana,
ykköspaikalla puolestaan on, ironista kyllä, itse Pat Quinn.
