Olympiakiekossa valmentajan haastosta voi saada jäähyn - "Se sääntöhän on aivan järjetön"

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen oli jo haastamassa Kanadan neljättä osumaa, kunnes perui aikeensa.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Valmentajien haastomahdollisuus on ensimmäistä kertaa jääkiekon arvoturnauksessa olympialaisissa. Olympiakiekossa käytössä oleva sääntö on peräisin NHL:stä.

Valmentajien mahdollisuus haastaa tuomareiden päätöksiä on toden teolla rantautunut Eurooppaan ja kansainväliseen kiekkoon tällä kaudella.

Olympialaisissa sääntö on ensimmäistä kertaa mukana arvoturnauksessa. Olympiakiekon sääntöjen mukaan epäonnistuneesta haastosta, eli jos maali hyväksytään haastosta huolimatta, joukkue menettää aikalisänsä, kun haasto koskee maalivahdin häirintää.

- Se sääntöhän on aivan järjetön. Haastaa saat kerran, mutta riippuen haastosta voit toisesta menettää aikalisän, mutta toisesta saatkin jäähyn, totesi Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen hämmentyneenä.

Olympiaturnauksen säännöt haastamisen osalta poikkeavatkin miesten sekä naisten turnauksessa aiemmin kansainvälisissä otteluissa tai Euroopan sarjoissa voimassa olleista säännöistä.

Esimerkiksi kotimaan Liigassa mahdollisuus haastaa on ollut viime kevään pudotuspeleistä alkaen, jos valmentaja katsoo maalivahdin tulleen häirityksi maalitilanteessa. Mahdollisuus haastaa myös epäillystä paitsiosta on ollut käytössä tämän kauden alusta.

Haaston epäonnistumisesta ei Liigassa tai muualla Euroopassa kuitenkaan palkita jäähyllä, vaan epäonnistuneesta haastosta menettää aikalisän riippumatta haaston syystä.

Liigan sääntöjä vastaava haastosääntö on ollut käytössä myös tämän kauden aiemmissa kansainvälisissä peleissä, kuten Euro Hockey Tourilla.

Päävalmentajat eri linjoilla

Olympialaisissa käytössä oleva haastamissääntö on perua NHL:stä, jossa samainen sääntö otettiin käyttöön tämän kauden alussa. Uudistusta perusteltiin sillä, että paitsiohaastoa käytettiin liigan mielestä väärin perustein ja liikaa.

Epäonnistunutta paitsiohaastoa seuraava jäähy on NHL:ssä syyltään pelin viivyttäminen.

- Miksei se ole pelin viivyttäminen, kun haastan maalivahdin häirinnästä? Yhtä paljonhan minä siinä silloin peliä viivytän. Siitä kuitenkin menetän vain aikalisän, Mustonen ihmetteli.

Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n sääntökirjassa valmentajan haastoa ei vielä mainita laisinkaan, vaan se on käytössä olympialaisissa maiden erillisellä sopimuksella.

- Jos siis olisin hävinnyt haaston, olisimme saaneet jäähyn. Eihän siinä ole järkeä, niihin menee sama aika molempiin. En ole vielä omalla logiikallani ymmärtänyt, että miksi toisesta tulee jäähy, Mustonen jatkoi yhä kummissaan.

Olympialaisten osalta haastamisesta sovittiin jo syksyllä, kun IIHF tiedotti maiden päässeen sopuun säännön käyttämisestä olympialaisissa.

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki olikin säännön suhteen kollegaansa huomattavasti rauhallisemmalla linjalla.

- Se on jo suhteellisen vanha juttu, eikä ainakaan itselleni tule minään suurena yllätyksenä. Paitsion kanssa täytyy vain olla pomminvarma, jos lähtee haastamaan. Ettei käy niin, että tulee hyväksytty maali ja kahden minuutin rangaistus vielä päälle.

Korvanappi pelasti Suomen jäähyltä

Koko sääntöäasia nousi ensimmäistä kertaa esiin eilen, kun Suomen Naisleijonat kohtasi toisessa alkulohkon ottelussaan hallitsevan nelinkertaisen olympiavoittajan Kanadan.

Kanadan toisen erän lopussa tekemässä 4-0-maalissa oli erittäin lähellä, että maalintekijä Jillian Saunier olisi ollut paitsiossa.

Tilanteen epäselvyydestä kertoo se, että hallilla olleet Kanadan miesten jääkiekkomaajoukkueen pelaajat olivat kuuleman mukaan todenneet, että NHL:ssä kyseinen tilanne olisi vihelletty varmasti paitsioksi.

- Olin jo haastamassa sitä. Olisin halunnut haastaa, mutta korvanappiin tuli huuto Vehviläisen Simolta, että ei ole paitsio, Mustonen kertoi viitaten Naisleijonien videovalmentajaan ja valmennusjohdon keskusteluyhteyteen.

Mustosen mukaan hän olisi halunnut haastaa tilanteen, koska pelin säilyminen 3-0-tilanteessa olisi tarjonnut Suomelle vielä pientä toivoa päätöserää varten.

Korvanappiin tulleen tiedon perusteella haastaminen sai kuitenkin jäädä. Suomen kannalta Mustosen päätös haastaa olisi olympialaisten sääntöjen perusteella tarkoittanut jäähyä, sillä Saunier ei tilanteessa ollut paitsiossa.

- Katsottiin se tilanne myöhemmin videolta ja luistimen kärki oli viivalla eli tuomio tilanteessa oli oikea, Mustonen myönsi.

» Lähetä palautetta toimitukselle