Nousevan auringon maan kiekkolähettiläät Suomi-pojan testiin

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Maanantaina on odotettavissa Suomelle varsin mielenkiintoinen vastustaja, kun kentälle Suomea vastaan luistelee Japani. Peli vaikuttaa etukäteen melko selvältä.

Suomi voitti ensimmäisessä pelissään Itävallan maalein 5-1. Japanin alku oli myös odotuksia parempi. Se sai tehtyä Slovakian maaliin, jopa neljä osumaa. Japanin aseena tulevat olemaan tämän päivän pelin tapaan ylivoima, sekä vastahyökkäykset.

Suomi lähtee otteluun ilman kyynärpäävaivaista Sami Kapasta. Kapanen on ilman muuta menetys Suomelle, joskin pelin pitäisi hoitua ilman Samiakin. Japania vastaan Suomelta odotetaan ennen kaikkea pelin fiksaamista kuntoon ennen kovempia testejä. Maalin suulla pelaa Miikka Kiprusoff, jolle näin haetaan tuntumaa tulevia pelejä varten. Ainoa kokoonpanomuutos Suomella johtuu Kapasen loukkaantumisesta. Tuolla paikalla pelaa Antti Laaksonen.

Japani on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen vastus, sillä sitä voi hyvällä syyllä sanoa maaksi, johon kiekkokulttuuria koitetaan kovasti levittää ja jossa kulttuurin leviämiseen on mahdollisuus. Naganon talvikisoissa japanilaiset saivat nauttia maailmanluokan pelaajista ja toivoa sopii, että ne kisat sytyttivät yhteen suurimmista talviurheilumaista kipinän, jonka myötä kiekko leviäisi entistä laajemmalle alueelle. Jokainen maa, jossa kiekko on suuri laji, on erittäin tärkeä lajin kiinnostavuuden kannalta. Nyt kaikilla on mahdollisuus nähdä missä japanilainen kiekko kulkee. Vertailukohtia voi katsoa alkuillan ottelusta Kanada - Italia. Kanadaa voi pitää näissä kisoissa ainakin suurin piirtein Suomen tasoisena maana, joten verrattaessa Italian pärjäämistä Kanadalle ja Japanin pärjäämistä Suomelle, voi hyvin tehdä jonkinnäköisiä päätelmiä siitä, kuinka kaukana Japani on Italiasta. Japanin todelliset mittarit ovat kuitenkin edessä taistelussa sijoista 13-16.

» Lähetä palautetta toimitukselle