NHL:n siirtotakarajan osto- ja myyntiliike: Metropolitan-divisioona

NHL / Artikkeli
James Wisniewski on liipasimella.
Kuva © Getty Images
Jaromir Jagr lähti jo Floridan lämpöön. Vieläkö pelaajia liikkuu Metropolitanissa? Saako Jarmo Kekäläinen tehtyä hyviä kauppoja? Metropolitan-divisioonassa riittää siirtotakarajan kannalta kiinnostavia joukkueita, sillä pelissä on alkuasetelmien mukaan isoja nimiä useasta tällä kaudella heikommin pelanneesta joukkueesta.

Jatkoajan NHL-toimitus esittelee seurojen tilanteen, tarpeet sekä todennäköisimmät kauppatäkyt siirtotakarajan kynnyksellä divisioonittain joukkue joukkueelta. Esiteltävät joukkueet on järjestetty viikon yhdeksän divisioonasijoituksen mukaan.

New York Rangers − leveyttä keskikaistalle kaivataan

Viime kevään Stanley Cup -finalisti on tänäkin vuonna marssimassa vahvasti kohti kevään huipennusta ja taistelee tiukasti divisioonansa kärkisijasta paikallisvihollisensa Islandersin kanssa. Tähtimaalivahti Henrik Lundqvist parantelee itseään, mutta ruotsalaista tuurannut Cam Talbot on osoittanut kykenevänsä voittamaan otteluita yksinään.

Hyökkäyspäässä kokenut maaliruisku Rick Nash on noussut heikon viime kauden jälkeen takaisin liigan pelätyimpien verkonheiluttajien joukkoon ja kamppailee koko liigan maalikuninkaan tittelistä.

Kevään tosipelien kynnyksellä Rangers haluaa vahvistaa keskushyökkääjäosastoaan, joka on varsin kevyttä tavaraa Derick Brassardin ja Derek Stepanin takana. Viime kevään pudotuspelimarssissa joukkuetta paikoin kannatellut nelosketju hajosi kesällä, kun Brian Boyle siirtyi Floridan auringon alle. Ikiluotettava Dominic Moore kaipaisikin rinnalleen vahvan alivoima- ja karvausspesialistin.

Rangers sitoi puolustaja Marc Staalin talvella pitkään sopimukseen, mikä loi vakautta peräpäähän, mutta osaltaan vaikeutti joukkueen rakentamista. Nyt palkkakaton alla ei ole juurikaan tyhjää tilaa, joten vahvistuksia hankkiakseen on Rangers-johdon tuijotettava palkkapusseja tiukasti.

Rangers-puolustuksessa ei siis ole merkittäviä sopimuksia katkolla ensi kesänä, toisin kuin manhattanilaisten hyökkäyksessä. Martin St. Louisista ja Mats Zuccarellosta tulee ilman jatkosopimuksia rajoittamattomia vapaita pelaajia. Myös Stepanin ja Carl Hagelinin kesällä päättyvät sopimukset voivat vaikuttaa siirtotakarajan aktiviteettiin.

New York Islanders - tärkeimmät liikkeet tehtiin jo kesällä

Islanders vahvisti jo viime kesänä puolustustaan hankkimalla Johnny Boychukin Bruinsista ja Nick Leddyn Blackhawksista. Alakerta vahveni kertaheitolla ja kun vielä hyökkäykseen saapuivat Mihail Grabovski ja Nikolai Kuljomin, olivat odotukset korkealla. Islanders on ylittänyt kaikki odotuksetkin ja ollut koko kauden Itäisen Konferenssin kärkipäässä. Kyle Okposon loukkaantuminenkaan ei ole merkittävästi hidastanut menoa.

Islanders ei tule olemaan tänä keväänä siirtomarkkinoiden aktiivisimpia joukkueita. Tämä kertoo osaltaan siitä, että kokonaisuus on hyvällä mallilla. Pudotuspelikokemusta Islandersissa ei juurikaan ole, joten hankintalistalla saattaa täten olla kokenut laitahyökkääjä kärkiketjuihin.

Islandersin sopimustilanne näyttää hyvältä. Joukkue ilmoitti aiemmin tällä viikolla jatkosopimuksesta Leddyn kanssa. Rajoittamattomista vapaista agenteista ilman sopimusta ensi kaudeksi ovat ainoastaan Boychuk ja veteraani Lubomir Visnovsky. Boychuk tulee todennäköisesti testauttamaan arvonsa kesän siirtomarkkinoilla. Visnovsky on puolestaan ilmoittanut jatkohaluistaan, mutta neuvotteluita ei ole vielä toistaiseksi käyty.

Siirtotakarajalla muun muuassa Thomas Fleischmann, Joffrey Lupul ja Curtis Glencross ovat pelaajia, joista Islanders saattaisi olla kiinnostunut. Myös Michael Ryderin nimi on yhdistetty villeimmissä huhuissa Islandersiin. Vaihtokaupoissa Islandersilla olisi tarjota varausvuoroja ja tukulti lupaavia puolustajia, mutta kauppoja Long Islandilla tuskin nähdään.

Carl Hagelinin sopimus on katkolla.
Carl Hagelinin sopimus on katkolla.
Kuva © Getty Images

Pittsburgh Penguins - Vain pakki puuttuu

Penguinsin kausi ei ole edennyt täysin suunnitelmien mukaan. Joukkue on divisioonassaan vasta kolmantena ja kamppailee Capitalsin kanssa divisioonan suorasta jatkopaikasta. Kesällä joukkueeseen hankitut Patric Hörnqvist ja Nick Spaling sekä erityisesti Steve Downie ovat tuoneet Penguinsiin lisää kaivattua röhkeyttä, mutta syvyys on jäänyt odotettua vähäisemmäksi. Joukkueen vaivana ovat olleet loukkaantumiset, sillä Penguinsmiehet ovat viettäneet sairastuvalla tähän mennessä yhteensä yli 250 ottelua. Pudotuspeleihin selviämisen pitäisi silti olla varma.

Rikkonaisesta kaudesta johtuen Penguinsin kokoonpanon ruletti on pyörinyt talven mittaan ahkerasti jo kauan ennen siirtotakarajaa. Myös farmista nostetut miehet ovat päässeet kokeilemaan tasoaan. Hyökkäyskalustoon on haettu vahvistuksia muualta. Miehistössä on piipahtanut Coyotesista joulukuussa hankittu Rob Klinkhammer, joka siirtyi tammikuussa eteenpäin Oilersiin.

Oilersista Penguinsiin kävi David Perronin tie. Perron on pelannut suurimman osan ajasta Sidney Crosbyn laiturina. Tammikuussa Marcel Goc kaupattiin Bluesiin vaihdossa Maxim Lapierreen, jotta nelosketjuun saatiin lisää fyysisyyttä. Viimeisin Penguinsin tekemä kauppa liittyi Daniel Winnikin hankkimiseen, minkä seurauksena Zach Sill ja varausvuoroja matkasi Toronton suuntaan.

Penguins on ollut osittain pakonkin edessä aktiivinen hyökkääjien hankkimisessa. Puolustajia se on pystynyt nostamaan ylös farmista, joten sen osalta ei ole tehty kauppoja. Christian Ehrhoffin hiljattainen paluu kokoonpanoon merkitsi sitä, että vain Olli Määttä jää puuttumaan. Pakkikalusto ei siitä huolimatta vakuuta pudotuspelejä silmällä pitäen, sillä sieltä puuttuu voimaa ja se on kohtuullisen kokematon. Yksi pudotuspelikokemuksella kuorrutettu pakki lisää ei tekisi pahaa.

Ainoa merkittävä sopimus, joka päättyy ensi kesänä, on puolustaja Paul Martinin viisi miljoonaa kaudessa maksava pahvi. Myös useilla täksi kaudeksi hankituilla pelaajilla on pelkästään vuoden sopimus. Beau Bennett saattaisi olla kiinnostusta herättävä rajoitettu vapaa agentti siirtorajalla. Penguinsin pelivaraa kauppatilanteissa rajoittaa se, että joukkue on palkkakatossa kiinni. 

Washington Capitals − löytyykö ykköskenttään laituri?

Capitalsin kausi on ollut menestyksekäs, vaikka joukkue ei olekaan tällä hetkellä edes divisioonansa kärjessä. Toimivat ketjukokoonpanot ovat löytyneet hiljalleen ja joukkue on pelannut kevään melko tiiviisti samoihin ketjukoostumuksiin nojaten. Myös Braden Holtbylle kausi on ollut erittäin onnistunut.

Siirtotakarajalla Capitals on todennäköisesti melko passiivinen. Seura potkinee varmasti useita renkaita, mutta lopputulos voi olla nykykokoonpanoon luottava kauppatavaran ollessa rajallista. 

Tarve on suurin ykkösketjun oikeassa laidassa, jossa yksikään kokeilluista ja tiuhaan vaihtuneista laitureista Nicklas Bäckströmin ja Aleksandr Ovetškinin rinnalla ei ole varsinaisesti klikannut. On kuitenkin epätodennäköistä, että Capitals lähtisi tekemään mitään suurta kauppaa kyseisen paikan täyttämisestä. Toinen tarve on Mike Greenin parina kolmosessa pelaavalle puolustajalle, jos yksikään seuran omista vaihtoehdoista ei näytä paikkaan istuvan.

Joukkueessa on sopimusten puolella kaksi pelaajaa, jotka olisivat varmasti ensi kesän rajoittamattomina vapaina agentteina kauppatavaraa, jos Capitals olisi ulkona pudotuspelikuvioista. Tähtipakki Green ja Joel Ward saattavat jättää kesällä seuran ilman korvausta, mutta paikallisten lähteiden mukaan seura panostaa tänä keväänä menestymiseen pitämällä kaksikon riveissään. Greenin kanssa on tunnusteltu jatkosopimuksen hintaa.

Capitalsilla on myös nuoria, melko lupaavia pelaajia farmiseuran puolelle asti, mutta aktiivisesti heitä ei ole kaupiteltu.

Mike Green kaupataan aikaisintaan kesällä.
Mike Green kaupataan aikaisintaan kesällä.
Kuva © Getty Images

Philadelphia Flyers - Coburn kiinnostaa varmasti

Flyers on saanut tapella loukkaantumisten kanssa koko kauden. Mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat edelleen olemassa, mutta joukkue tarvitsee myös pahimpien kilpakumppaneidensa epäonnistumisia.

Philadelphiassa katseet eivät ole niinkään tämän kauden hankinnoissa. Ainoa odotettavissa oleva "uusi" kasvo kokoonpanoon siirtorajan tuntumassa on veritulpistaan toipunut Kimmo Timonen. Toimitusjohtaja Ron Hextall on todennut, että Flyers ei ole ostamassa, mutta ei ole poissulkenut mahdollisuutta kaupata avainpelaajiaan pois.

Hextallin suurin valtti siirtorajalla on puolustaja Brayden Coburn. Puolustajalla on vielä vuosi neljän ja puolen miljoonan dollarin sopimustaan jäljellä. Kings hankki puolustaja Andrej Sekeran ja maksoi tästä summan, joka varmasti sai myös Hextallin miettimään. Tulevaisuuden lupaukset ja hyvät varausvuorot varmasti kiinnostavat myös Flyersiä.

Myös Timosen kauppaamista on väläytelty. Puolustajan sopimus ja todennäköisesti myös ura on loppumassa tähän kauteen, joten kuopiolainen saattaisi olla kiinnostunut siirtymään seuraan, jossa voisi tavoitella vielä lopullista kruunua uralleen. Coburnin lisäksi takalinjoilta kaupiteltavia pelaajia ovat Luke Schenn ja Nicklas Grossmann.

Hyökkääjistössä Claude Giroux'n ja Jakub Voracekin lisäksi lienee vain Wayne Simmonds on koskematon. 

Puolustukseen Flyers kaipaisi Michael Del Zotton jatkosopimuksen lisäksi lisää kiekollista osaamista tuleville kausille. Lisäksi hyökkäyksestä puuttuu Simmondsin hyvästä kaudesta huolimatta se todellinen maalitykki, joka voisi nostaa Flyersin takaisin vakavastiotettavaksi mestarikandidaatiksi.

New Jersey Devils - veteraaneja pois, pois, pois

Metropolitan-divisioonassa ahdinkoon joutunut Devils ei yllä tänäkään vuonna pudotuspeleihin. Joukkue on pienessä limbossa, sillä se ei malta jälleenrakentaa täysillä, vaan jatkaa vuodesta toiseen sitkumista kesän veteraanihankinnoilla.

Nyt sen kannattaisi toimia. Kesällä peräti kahdeksan sen pelaajista tulee rajoittamattomiksi vapaiksi agenteiksi, ja joukkue kaipaisi kipeästi nuorta voimaa etenkin hyökkäykseensä. Maalivahtiosasto ja pakisto ovat kohtalaisessa kunnossa, mutta maalinteossa sen vaarallisimmat pelaajat ovat enimmäkseen jo parasta ennen -päiväyksensä ohittaneita pelaajia.

Jaromir Jagr ehti jo lähteä seurasta vaihdossa varausoikeuksiin. Jagr ilmaisi tyytymättömyytensä vallitsevaan tilanteeseen, jossa pudotuspelitaisto on epätoivoinen ja peliajat ovat laskeneet uuden valmennuksen astuttua ruotiin.

Jagrin jälkeen odotellaan lähinnä loppujen irroitettavien veteraanien kauppaamista. Muut sopivassa roolissa lisäarvoa tuovat pelaajat ovat Michael Ryder, Bryce Salvador, Dainius Zubrus ja Marek Zidlicky, joista viimeisin on kuitenkin epätodennäköinen siirtyjä siirron estävän sopimuksensa kanssa.

Ryderin kausi on ollut vaisu, mutta onnistuessaan laituri voisi vielä piristää maalinteossa rajallista joukkuetta.
Ryderin kausi on ollut vaisu, mutta onnistuessaan laituri voisi vielä piristää maalinteossa rajallista joukkuetta.
Kuva © Getty Images

Columbus Blue Jackets − Wisniewski kaupan

Blue Jacketsin kausi on ollut loukkaantumisten sävyttämä. Seura on vielä näennäisesti mukana pudotuspelitaistossa, mutta näyttää suunnanneen katseensa jo tuleviin kausiin.

Ykkösvahti Sergei Bobrovskin loukkaantuminen ei ole auttanut seuran tavoitteiden saavuttamisessa, vaikka kakkosvahti Curtis McElhinneyn otteet ovat olleet vähintäänkin kelvolliset. Signaali jonkinlaisesta tämän kauden luovuttamisesta koettiin nyt, kun toimitusjohtaja Jarmo Kekäläinen on kaupitellut ykköspuolustajaansa James Wisniewskiä ympäri liigaa.

Ensimmäinen kauppa nähtiin perjantaina, kun Kekäläinen kohahdutti hankkimalla pelikuntoisen David Clarksonin Torontosta loukkaantuneen Nathan Hortonin tilalle.

Maksuna lisäkaupoista kuten Wisniewskistä Blue Jackets on todennäköisesti kiinnostunut eniten nuoremmista pelaajista ja varausoikeuksista. Kekäläinen saattaa silti edelleen napata kaupassa myös sopivan "valmiin" pelaajan, sillä Blue Jackets on ollut kaiken jälleenrakennuksenkin keskellä kunnianhimoinen joukkue pudotuspelipaikan perässä.

Wisniewski on 32:lla pisteellään seuran puolustajien sisäisen pörssin ykkösenä. Nuorten puolustajien piristyneet otteet ovat kuitenkin antaneet Kekäläiselle mahdollisuuden miettiä näinkin laadukkaan hyökkäävän puolustajan kauppaamista.

Blue Jacketsin puolustajien kiekollinen selkäranka tarjoaisi ylivoima- ja kiekkoapua kaipaavalle seuralle paljon hyvää. Hänen suhteellisen hintavaa sopimustaan on vielä jäljellä pari kautta tämän kauden jälkeen. Huomioitava on kuitenkin se, että vaikutus on suuri (5,5 miljoonaa per kausi) vain palkkakattoon, sillä hänen todellinen palkkansa tippuu viiteen ja sitten kolmeen miljoonaan kahdella viimeisellä sopimuskaudella.

Carolina Hurricanes - Staal ei lähde

Pudotuspelijunan puksutettua jo kauan sitten ohitse on Hurricanes selkeässä myyjän roolissa. Joukkue tarvitsee lisää nuorta voimaa sekä varausoikeuksia. Toimitusjohtaja Ron Francis aloitti siirtotakarajan kaupat varhain vaihtamalla ensin Jiri Tlustyn Jetsiin kahta varausoikeutta vastaan.

Seuraavaksi lähti sopimusneuvotteluissaan umpikujaan ajautunut Andrej Sekera, josta Hurricanes sai ensimmäisen kierroksen varausoikeuden ja viime kesänä varatun Roland McKeownin Kingsiltä.

Lisää kauppoja on todennäköisesti luvassa. Loput kaupattavat pelaajat ovat todennäköisesti vain marginaalipelaajia, sillä Francis on ilmoittanut pitävänsä kiinni ainakin Jordan Staalista, joka kerkesi vilahtaa kauppahuhuissa. Hurricanesin kannattajille lohtua tuo se, että seura on sijoituksellaan mukana "kamppailussa" Jack Eichelistä ja Connor McDavidista.

Todennäköisimmät kaupattavat pelaajat ovat loppuja ensi kesän rajoittamattomia vapaita agentteja kuten Patrick Dwyer ja Jay McClement. Myös fyysinen puolustaja Tim Gleason auttaisi useita syvyyspakkia hakevia joukkueita alivoimalla ja oman pään pelissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle