Näin Jatkoajan Liiga-toimitus arvioi runkosarjan 2018-19

LIIGA / Artikkeli
Jatkoajan Liiga-toimituksen arvio runkosarjan sijoituksista on nähtävissä kauden ennakkopaketin pääsivulla. Monista keskikastin sijoituksista käytiin tiukkaakin taistoa, mutta kärki ja- häntäpää erottuivat varsin selvästi.

Suurimmaksi voittajasuosikiksi kohosi viime kauden mestari Oulun Kärpät. Joukkue koki pelaajamarkkinoilla isoja menetyksiä, kun joukkueen viime kauden tehoketju Charles Bertrand- Mikael Ruohomaa- Julius Junttila sekä puolustajien pistepörssin kärki Miika Koivisto siirtyivät KHL:ään. Mikko Mannerin alaisuudessa jatkavaan ryhmään ovat kuitenkin liittyneet muun muassa kokeneet Atte Ohtamaa ja Mika Pyörälä sekä hyökkääjälupaus Aleksi Heponiemi, joten materiaali on vahva myös tulevalla kaudella.

Kärppien kovimmat haastajat ovat TPS, HIFK, Tappara sekä JYP, jotka miehittävät sijat kahdesta viiteen. TPS:ssä isoa vastuunkantoa odotetaan kotiin palanneelta Lauri Korpikoskelta. HIFK:ssa kävi jälleen iso myllerrys pelaajapuolella, mutta laatua riittää jälleen kentän molemmissä päissä. Tappara selvisi puolestaan hyvin pienin muutoksin ja jatkaa varmasti tutulla sapluunalla, kun taas JYPissä alkaa uuden valmentajan aikakausi rutinoituneella pelaajistolla Lauri Merikiven astuessa puikkoihin.

Kärkiviisikon takana tasaisena ryppäänä viimeisestä suorasta pudotuspelipaikasta kamppailevat KalPa, SaiPa ja Lukko. Sami Kapasen debyytti päävalmentaja oli lopulta onnistunut, mutta kuinka käy tällä kaudella nuorentuneen joukkueen kanssa. SaiPa sai pidettyä viime kauden kärkimiehensä ja hankki lisäksi useita potentiaalisia vahvistuksia, joten se on jälleen musta hevonen kauden alkessa. 

Viimeisinä joukkueina kymmenen parhaan joukkoon itsensä kampeavat Ässät ja Pelicans. Lahtelaisryhmä lähtee kauteen uuden valmentajan, Ville Niemisen alaisuudessa, mikä tuo kysymysmerkkejä joukkueen ylle.

Tiukimmin tätä kaksikkoa haastavat Ilves ja HPK, mutta heidän kohtalonaan on lopulta jäädä pudotuspeliviivan alapuolelle. Ässiä, Ilvestä ja HPK:ta yhdistää se, että kaikilta kolmelta löytyy hyökkäyspäästä liigatasolle hyviä tekijöitä, mutta puolustuskaluston riittävyys on arvoitus. 

Sarjan hännillä KooKoo ja Jukurit puolestaan hengittävät tiukasti heidän niskaansa, mutta tutut sijoitukset odottavat edelleen sarjan uusimpia tulokkaita. Sportin harjoituskausi on ollut hankala niin tuloksellisesti kuin pelillisestikin, eikä sarjakaudesta ole ennakoitavissa yhtään helpompaa ja vaasalaisryhmä jääkin sarjan peränpitäjäksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle