Mike Modano ohensi TPS:n puolustusta

LIIGA, NHL / Artikkeli
Alec Martinezin kasvovamma piti miehen sivussa puolitoista kuukautta.
Kuva © Jarno Hietanen
Alec Martinezista tuli tuorein Euroopan jättänyt NHL-pelaaja. Los Angeles -pakki teki kaikessa hiljaisuudessa sopimuksen CHL-seuran kanssa TPS:n odottaessa Martinezin paluuta poskiluun murtuman jäljiltä. Samalla turkulaispuolustus koki jälleen uuden kolauksen. Mistä tapauksessa on kyse?

Alec Martinezin menetys on TPS:lle vain uusi isku farssissa nimeltä puolustajavaje. Martinez oli käyttökelvottomassa kunnossa jo marraskuun puolivälistä asti ja yksi kuudesta TPS-pakista, jotka eivät ole tällä hetkellä joukkueen käytettävissä.

Martinezin pitkän poissaolon oli määrä päättyä lähiaikoina, sillä amerikkalaisen toipuminen oli jouluna loppusuoralla. Itse asiassa hänen oli tarkoitus pelata jo joulukuussa maajoukkue- ja joulutauon välissä. TPS kohtasi tuolloin JYPin ja HIFK:n Martinezin palattua joukkueen jääharjoituksiin jo aiemmin, muutama viikko loukkaantumisensa jälkeen.

Näillä näkymin puolustajan viimeiseksi TPS-otteluksi jää kuitenkin 13. marraskuuta kiekkoiltu Tappara-TPS. Tuolloin peli jäi kesken jo avauserässä, kun Juha Leimun seitsemänteen kerrokseen suuntaama viivalaukaus paiskautui Martinezin kasvoihin. Ottelu oli miehen yhdestoista Turussa, missä tuore Stanley Cup -mestari oli nauttinut runsaasta peliajasta.

Nyt Martinez onkin SM-liigapelaajan sijaan CHL-puolustaja, joka teki loppukauden sopimuksen Allen Americansin kanssa. Takana on pitkä toipuminen arvaamattomasta vammasta ja edessä toistaiseksi tuntematon määrä pelejä Americansin paidassa.

Naama auki Turussa vai Philadelphiassa?

Martinez avasi hoito- ja toipumisprosessia taannoin MayorsManor-blogin haastattelussa.

Kaikilla mittareilla kovasta päänsärystä kärsinyt Martinez paineli Tampereella sairaalaan. Muutaman tunnin aikana Martinez kävi CT-kuvassa ja silmälääkärien testeissä. Loppujen lopuksi tulokset olivat yllättävän positiiviset, sillä puolustajalla ei ollut aivotärähdystä ja vasemman silmän sumentuminen johtui pysyvän vaurion sijaan kovasta turvotuksesta.

- Voisin kertoa melko karujakin yksityiskohtia, mutta kukaan tuskin haluaa kuulla niitä, tasan kuukausi loukkaantumisensa jälkeen Pohjois-Amerikkaan matkustanut Martinez kertoi haastattelussa puoliksi nauraen.

Leikkauksen tarve oli ilmiselvä, sillä Martinezin poskiluu oli murtunut. Puolustajan oli kuitenkin päätettävä operaation sijainnista. Kings sai tiedon pakkinsa loukkaantumisesta nopeasti, sillä Hakametsässä oli pelipäivänä paikalla seuran kykyjenetsijä seuraamassa Aleksander Barkovin kahden maalin iltaa.

Työsulkupelaajien vakuutuskysymykset osoittivat tässä kohtaa merkityksensä, sillä mikäli Martinez matkustaisi Yhdysvaltoihin leikkaukseen, korvaisi vakuutus vain sen dollarimäärän, jonka leikkaus maksaisi Suomessa ja erotus olisi kaivettava puolustajan omasta lompakosta.

Suomessa leikkauksen hinta oli arviolta 50 000 euroa ja selvisi, että yksi maailman johtavista kasvokirurgeista sattui olemaan Turussa. Martinez kävi neuvotteluja suomalais- ja amerikkalaislääkärien sekä agenttinsa kanssa niiden muutamien päivien aikana, joina leikkausta ei voitu suorittaa turvotuksen vuoksi. Puolustajalle oli jo järjestetty leikkausaika Philadelphiaan Ian Laperrierea hoitaneelle lääkärille, mutta vakuutuskysymys ja ajatus pitkästä lennosta kovassa paineessa saivat Martinezin jäämään Turkuun.

Puolentoista tunnin operaatiossa Martinezin poskeen asetettiin kaksi levyä tukemaan luita. Martinez selvisi yhdellä luultua vähemmän, sillä kahden ensimmäisen levyn todettiin tukevan kolmannelle suunniteltua aluetta tarpeeksi. Posken ylimmälle alueelle, aivan silmän alapuolelle ei myöskään haluttu laittaa turhaan kolmatta levyä, joka saattaisi näkyä myös päälle päin.

Luunmurtuman parantumiselle laskettiin kuuden viikon toipumisaika, mikä tarkoittaisi mahdollista paluuta joulukuun jälkipuoliskolla. Martinez jäi leikkauksensa jälkeen Turkuun ja jatkoi arkeaan kuin kuka tahansa loukkaantunut liigapelaaja. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, ilmeisen ratkaisevasti, joulukuun puolivälissä Martinezin yrittäessä paluuta kaukaloon.

TPS:n 18.-20.12. pelaamien otteluiden oli määrä olla Martinezin paluuajankohta viiden viikon poissaolon jälkeen, mutta puolustaja ei kokenutkaan olevansa pelikunnossa. Hän halusi saada peli- ja harjoitustuntumansa takaisin ilman turvotuksen lisääntymistä. Martinez tunsi vielä kasvavaa painetta turvotuksen vuoksi ja halusi palata peleihin vasta kun koki olevansa valmis.

Allen hämmensi uudenvuodenaattona

Niinpä joulukuun vähäisen pelimäärän ja edessä olleen joulutauon vuoksi Martinez matkasi yhdessä TPS:n kanssa tehdyllä päätöksellä takaisin Teksasiin. Vielä kaksi viikkoa sitten Martinezin oli miehen omien sanojen mukaan tarkoitus palata pelikuntoisena Turkuun, mikäli NHL-pelit eivät ehdi käynnistyä ensin.

Uudenvuodenaatto toi tarinaan kuitenkin uuden käänteen, kun Allen Americans - merkittävänä taustavaikuttajanaan osaomistaja ja NHL-legenda Mike Modano - houkutteli Martinezin riveihinsä loppukauden kattavalla sopimuksella.

- Hän haluaa palata meille, jos NHL:ssä perutaan koko kausi. Hän on nyt kotona ja harjoittelee paikallisen joukkueen kanssa pysyäkseen kunnossa loukkaantumisen jälkeen, mutta hänen ei pitäisi vielä saada pelata, TPS:n pelaajakoordinaattori Ari Vuori kommentoi tekstiviestitse vuoden 2013 ensimmäisenä päivänä.

Tästä huolimatta Martinez oli jo ehtinyt debytoida muutamia tunteja aiemmin Quad City Mallardsia vastaan jääden ilman tehopisteitä. Puolustaja itse oli aikaeron ja pelipäivän vuoksi vielä tavoittamattomissa.

Martinezin sopimus Central Hockey Leagueen on omalta osaltaan ymmärrettävä ratkaisu. Martinezilla on kesäasunto Americansin kotikaupungissa ja NHL:ää tai SM-liigaa paljon heikompi liiga on sopiva sarjataso pelituntuman palauttamiselle. TPS ei kuitenkaan ole tiedottanut puolustajan tilanteesta mitään uutta, eikä mikään vihjaa Kings-pelaajan purkaneen SM-liigasopimuksensa.

Tapauksen ristiriita syntyykin kahdesta päällekkäisestä sopimuksesta, joista toinen on eurooppalaisseuraan, joka yhä odottaa Martinezia takaisin kokoonpanoonsa.

TPS on paininut paitsi loukkaantumisten, niin myös ulkomaalaiskiintiön kanssa. Kanadalainen Travis Ehrhardt on sivussa koko loppukauden, joten hän ei liiemmin rasita kolmen ei-EU-pelaajan kattoa. Brian Willsietä joukkueella ei ole varaa pitää sivussa ja Corey Locke hiihtelee kaukalossa puolibrittinä, joten rotaatio tai karsiminen kohdistuu Palloseuran NHL-puolustajien kustannuksella.

Heistä Kevin Shattenkirk palasi Turkuun viime keskiviikkona, mutta Martinezin lisäksi myös Kris Russell on yhä Pohjois-Amerikassa. Russellin ei myöskään ole tarkoitus palata Turkuun ennen kuin NHL-kauden lopullinen kohtalo selviää lähipäivinä.

Näin ollen Martinezille olisi kyllä tilaa TPS:n kokoonpanossa - ei vain tasonsa, vaan myös ulkomaalaiskiintiön puitteissa. Mustavalkoiset myös kaipaavat kipeästi vahvistuksia loukkaantumisten runtelemaan alakertaansa. Tämän lisäksi Martinezilla on TPS:n kanssa mitä ilmeisimmin yhä voimassaoleva työsulkusopimus.

Siitä huolimatta jenkki pukeutuu nyt punavalkoiseen, eikä mustavalkoiseen. Ehkä lähipäivät avaavat soppaa ja paljastavat, onko CHL vain välietappi toipumisessa vai Martinez TPS-pelinsä pelannut.

» Lähetä palautetta toimitukselle