Metallurg Novokuznetsk - ei mopolla pudotuspeleihin

KHL / Artikkeli
Kuva © Metallurg Novokuznetsk - http://www.metallurg-nk.ru
Viime kaudella kolmen miljoonan euron pelaajabudjetilla toiminut seura ei ole koskaan pudotuspeleihin KHL:n historiassa ja on jäänyt kahdesti runkosarjassa koko KHL:n viimeiseksi. Joukkue aloitti viime kauden erinomaisesti ja oli pitkään playoff-viivan yläpuolella, mutta lopulta materiaalin taso tuli pitkässä juoksussa esiin ja siirtoikkunan aikana joukkue myi kaikki kärkipelaajansa, jonka jälkeen kauden loppu oli erittäin haastava. Kolmella miljoonalla eurolla onkin vaikeaa rakentaa joukkuetta, jolla olisi eväitä playoffeihin.
   
Metallurg Novokuznetsk
Sijoitukset:
2012-2013 10. (itä)
2011-2012 9. (itä)
2010-2011 12. (itä)
2009-2010 12. (itä)
2008-2009 21.

Novokuznetskin tulevan kauden joukkueessa näyttöpaikkoja on tarjolla jälleen nuorille pelaajille. Joukkueen viime kauden kaikki edes vähänkin laadukkaat pelaajat on kesän aikana viety muihin seuroihin, kun Novokuznetskilla ei yksinkertaisesti ole varaa kilpailla juuri kenestäkään. Tulevan kauden joukkue nojaa paljon kolmeen suomalais- ja kahteen kanadalaisvahvistukseen. Seuran venäläiset pelaajat ovat pääosin nuoria ja nimettömiä KHL:n tasolla, joten runkosarjan viimeisen sijan välttämisessä on täysi työ.

Maalivahdit

Niko Hovinen (FIN)
Nikita Ložkin

Viime kaudella ykkösveskarin viittaa kantanut Aleksandr Lazušin siirtyi kesällä hallitsevan mestarin Dinamo Moskovan riveihin. Myöskään kakkosvahti Juri Kljutšnikov ei jatka seurassa. Lazušin pelasi kohtuullisen kauden, mutta kumpikin on lähtökohtaisesti kakkosveskari KHL:n tasolla.

KHL:n pienin seura on kuitenkin löytänyt maalille tekijämiehen Niko Hovisen muodossa. 25-vuotias ja lähes kaksimetrinen jättiläinen torjui viime kaudella ECHL:ssä ja AHL:ssä, joissa molemmissa torjuntaprosentti jäi alle 89,0%. Hovinen oli toissa kaudella vielä vahvassa iskussa Pelicansin riveissä, mutta Pohjois-Amerikan reissu ei mennyt aivan putkeen.
Nyt isokokoinen maalivahti hakeekin uutta nostetta uralleen KHL:stä. Vaikka Novokuznetskilla on muutama laadukaskin puolustaja, niin hyvin todennäköisesti useassa pelissä tulee melkoista kiekkosadetta Hovista kohti ja vastustajat pääsevät ampumaan paljon vaarallisilta sektoreilta. Teemu Lassila teki toissa kaudella loistavilla otteillaan melkein sen ihmeen, että Novokuznetsk olisi päässyt playoffeihin. Onko Hovisesta samaan, kun joukkueen materiaali on todella vaatimaton KHL:ään?

Kakkosvahtina nähdään VHL:ssä viime kaudella pelannut Lokomotiv Jaroslavlin kasvatti Nikita Ložkin. Ikää nuorella miehellä on vasta 21 vuotta. Hän ei ole pelannut urallaan vielä ensimmäistäkään KHL-peliä, joten melkoinen arvoitus on kyseessä.

Novokuznetskilla on ykkösveskari, jolla on alla heikohko kausi Pohjois-Amerikassa. Toisaalta Hovinen on SM-liigassa osoittanut olevansa huippuvahti. Miten Hovinen pystyy kannattelemaan joukkuetta heikon puolustuksen takana? Maalivahtitilanne on ihan kohtalainen, mutta ei kokonaisuudessaan kuitenkaan hyvä.

Puolustajat

Tuukka Mäntylä (FIN)-Ray Giroux (CAN)
Mihail Kuklev-Mihail Tšernov
Jegor Martinov-Pavel Kanarski

Kun ei ole rahaa millä ostaa laadukkaita pelaajia, on tyydyttävä nuoriin pelaajiin ja pelaajiin, jotka eivät muille KHL-joukkueille kelpaa. Ne vähäiset rahat on sitten sijoitettu pariin ulkomaalaisvahvistukseen.

Puolustuksen liideri on tulevalla kaudella Tapparan puolustusta viime kaudella johtanut laadukas kiekollinen puolustaja Tuukka Mäntylä. Alla pienikokoisella puolustajalla on vahva kausi Tapparassa, jonka lisäksi pääsi vielä pelaamaan MM-kisoissa ja esiintyi niissäkin edukseen. Mäntylän viime kauden tehot Tapparassa olivat 57 pelissä 3+21=24. Novokuznetskin valmennusjohto varmasti odottaa suomalaisen kantavan suurta roolia kiekollisessa pelissä ja sitä kautta myös ylivoimalla. Mäntylällä on kaikki eväät tehdä kovaa jälkeä myös KHL:ssä.

Joukkueen toinen ulkomaalaisvahvistus puolustukseen on 37-vuotias konkari Ray Giroux. Viime kauden kiekollinen puolustaja pelasi Sveitsin NLA:ssa Ambri-Piottan riveissä vain neljä peliä. Giroux ei ole kuitenkaan uusi nimi KHL:ssä, sillä hän pelasi SKA:ssa kaudet 2008-10 ja Traktorissa kaudet 2010-12. Giroux on esiintynyt myös SM-liigassa, kun hän pelasi kaudella 2000-01 sekä HIFK:ssa että Jokereissa.

Ulkomaalaispakkien takaa ei sitten löydykään enää hyvän tason KHL-pakkeja. Mihail Tshernov, Mihail Kuklev, Pavel Kanarski, Jegor Martynov ja Aleksandr Aksjonenko eivät ole kummoisia tekijöitä KHL:ssä. 34-vuotias Tšernov oli toki toissa kaudella Vitjazin johtavia puolustajia, mutta on pitänyt välivuoden jääkiekosta, joten miehen iskukyky on arvoitus. Neljättä kautta KHL:ssä aloittava Kuklev on ihan kelvollinen kiekollinen pakki. Kanarskyn viime kausi meni VHL:ssä, mutta hän pelasi kuitenkin toissa kaudella Novokuznetskissa 22 peliä. Nuoret Martinov ja Aksjonenko ovat KHL:n tasolla outoja nimiä.

Novokuznetskilla on pari laadukasta pakkia, mutta kokonaisuudessa puolustusmateriaali on KHL:n tasolle heikko. Mäntylää ja Girouxia joudutaan varmasti kuormittamaan paljon.

Hyökkääjät

Sergei Jemelin-Kurtis McLean (CAN)-Marko Anttila (FIN)
Nikita Vigzalov-Aleksei Kosourov-Dimitri Mihailov
Semjon Valuiski-Konstantin Turukin-Artjom Garajev
Damir Žafjarov-Maksim Zjuzjakin-Denis Kurepanov

Novokuznetskin hyökkäys koostuu parista ulkomaalaisvahvistuksesta ja muutamasta kokeneesta KHL-pelaajasta. Suurinosa on kuitenkin nuoria pelaajia, joista toivotaan Anton Lazarevin kaltaisia itsensä KHL:ssä läpilyöviä pelaajia. Lähtökohtaisesti hyökkäys on täynnä "toivotaan toivotaan" -osastoa, sillä harvalla on edes kohtalaisia näyttöjä KHL:stä.

Hyökkäyksen ykköstähtenä nähdään 32-vuotias kanadalaissentteri Kurtis McLean, joka oli jo menossa HIFKiin, mutta Novokuznetsk sai houkuteltua miehen KHL:ään. Alla sentterillä on kaksi kautta Sveitsin pääsarjassa NLA:ssa, jossa on yltänyt melkein piste per peli -tahtiin Langnaun riveissä. McLeanin tilastoista pistää silmään miehen karmea -20 teholukema viime kaudelta, kun toissa kaudella vastaava oli +3. McLean pelasi erittäin vahvat kaksi kautta Lukossa vuosina 2009-11. Hän on työteliäs sentteri, jonka pelikäsitys on hyvällä tasolla. McLeanin pitää loistaa tulevalla kaudella, sillä nuorien varaan ei voi paljon laskea.

McLeanin takana kokemusta joukkueeseen tuovat 28-vuotias Marko Anttila ja hyökkäyksen vanhin pelaaja 33-vuotias Alexei Kosourov. Anttila siirtyy KHL:n kääpiöseuraan TPS:n riveistä. Viime kaudella isokokoinen laitahyökkääjä saalisti 60 pelissä pisteet 17+24=41. Hyökkääjän muita vahvuuksia ovat hyvä luistelu, röyhkeys ja erinomainen kiekonsuojaus. Suomalaiseen kohdistuu suuret odotukset hyökkäyspelissä, joten nyt Anttilalla on elämänsä tilaisuus näyttää osaamistaan ja päästä mahdollisesti isommille palkoille jatkossa. Novokuznetskissa ei nimittäin päästä miljoonapalkoille, sillä seuran pelaajabudjetti on varmasti siinä kolmen miljoonan euron pinnassa tulevallakin kaudella.

Kosourov pelasi viime kaudella Amurissa 16 peliä ilman tehopisteitä ja saikin pelata sitten loppukauden alemmalla tasolla VHL:ssä riitauduttuaan päävalmentaja Hannu Jortikan kanssa. Kosourov on tuttu pelaaja Novokuznetskille, sillä hän oli seuran kapteenina kaudet 2010-12. Hän on joukkueen henkinen johtaja, jonka piste-ennätys KHL:ssä on vain 18 pistettä.

Edellä mainitun kolmikon lisäksi seurasta ei löydy yli 25-vuotiaita pelaajia muita kuin 27-vuotias Nikita Vigzalov, joka teki viime kaudella seurassa 17 pistettä. Vigzalov on niitä harvoja hyökkääjiä, jotka seurassa saivat jotain aikaan viime kaudella ja jatkavat vielä tulevallakin kaudella.

KHL:ssä jo hieman väläytelleistä pelaajista täytyy mainita Ufasta tullut kaksikko Sergei Jemelin ja Artjom Garajev. Ikää Jemelinillä on 22 vuotta. Nuori hyökkääjä on päässyt pelaamaan Ufan kovassa kokoonpanossa kahden viimeisen kauden aikana 44 peliä tehoilla 3+1. Pistemäärä kertoo siitäkin, että rooli on ollut todella pieni. Jemelin on nopea luistelija, jolla on hyvä rannelaukaus.
Garajevista ei ole sen suurempia havaintoja, sillä viime kauden 11 peliä olivat miehen ensimmäiset KHL:ssä. Garajev on loistanut Ufan farmissa Tolpar Ufan riveissä. Molemmat pelaajat ovat vielä pienikokoisia ja varsin kevytrakenteisia, joten he kaipaavat lihaa luiden ympärille. Lyökö kumpikaan Ufassa syntyneistä pelaajista itseään pinnalle, kun rooli kasvaa?

Aiempaa KHL-kokemusta (yli 10 peliä KHL:ssä) edellä mainittujen lisäksi on viisikolla Denis Kurepanov, Sergei Tšistjakov, Konstantin Turukin, Semjon Valuiski ja Damir Žafjarov. Kurepanov on hyvä työhevonen, mutta ei ole saanut maaliakaan kahden viime kauden aikana pelaamissaan 52 ottelussa joissa on Novokuznetskia edustanut. Edelleen mahtuu rosteriin mukaan, vaikka hän on seilannut VHL:n ja KHL:n väliä kahden viime kauden aikana.
 23-vuotias Tšistjakov kuuluu siihen harvalukuiseen yli 185-senttisten pelaajien joukkoon, joita Novokuznetskin kenttäpelaajista löytyy tasan kolme. Iso Tšistjakov on Avtomobilist Jekaterinburgin kasvatti, joka pääsi viime kaudella pelaamaan ensimmäisen KHL-pelinsä kyseissä pikkuseurassa, jossa pelejä lopulta kertyi 27 kappaletta tehoilla 0+3. Kurepanov ja Tšistjakov metsästävät tulevalla kaudella KHL-uransa avausmaalia.
174-senttinen väkkärä Konstantin Turukin esiintyi seuran väreissä viime kaudella 31 pelissä, joissa teki tehot 5+4=9. Turukin on erittäin ketterä pelaaja ja liike on kunnossa. Voi hyvinkin ottaa paikan kahdesta kärkiketjusta. Torpedon ylijäämämies Valuiski hakee uralleen uutta nostetta. Todettakoon, että Valuiski pelasi kaudella 2010-11 Venäjän U20-joukkueen riveissä MM-kisat. Viime kaudella Torpedossa 41 pelissä syntyi tehot 1+3, jolla ei jatkoa irronnut. Vasta 19-vuotias Žafjarov on seuran omia kasvatteja. Vain 173-senttinen ja taiturimainen nuorukainen saalisti viime kaudella 41 peliin tehot 5+6=11. Lahjakas nuorukainen pelasi toissa kaudella myös U18-joukkueen riveissä MM-kisoja.

Novokuznetskin hyökkäys on todella pienikokoinen ja heiveröinen, vaikka joukosta yksi Anttila löytyykin. Anttila näyttää muuten tuossa pienikokoisten hyökkääjien joukossa entistä isommalta kaverilta. Hyökkäys lepää pitkälti Anttilan ja McLeanin varassa, joita tukevat muutamat lahjakkaat nuorukaiset ja muutama kokeneempi kaveri. Viime kauden superketju: Aleksande Bumagin - Randy Robitaille - Dmitri Kagarlitski on poistunut.

Yhteenveto

Novokuznetskin ankeaan kaupunkiin on saatu houkuteltua muutamia laadukkaita ulkomaalaisia, mutta se ei riitä vielä mihinkään, jos muu materiaali on surkeaa tasoa. Maalivahtiosastolla Hovisen pitää parantaa huomattavasti menneestä kaudesta tai joukkue on lirissä. Puolustus on heikko, samoin hyökkäys ja materiaali on kokonaisuudessaan todella heikko.
Mielenkiintoinen fakta on, että joukkue lienee KHL:n pienikokoisin. Lisäksi MHL:ssä viime kaudella valmentanut Alexander Kitov on päävalmentajana kysymysmerkki. Kitov on toki Venäjän Superliigan aikana toiminut seuran päävalmentajana, joten tuttu mies kyseessä. Vaikea nähdä seuralla muuta paikkaa kuin oman konferenssissa kolmen viimeisen joukossa.

Arvio: Rahaa ei ole, joten menestyminen KHL:ssä on käytännössä mahdotonta. Viimeisten joukossa tuttuun tapaan. Sijoille 13-14.

» Lähetä palautetta toimitukselle