Mestiksen Piippuhyllyllä, viikko 44: Jännittävistä asetelmista taukoa kohti

MESTIS / Artikkeli
Mestis hiljenee reilun viikon mittaiselle tauolle.
Kuva © Timo Savela
Ennen maajoukkuetauolle siirtymistä Piippuhyllyllä nidotaan yhteen Mestiksen alkukausi. Kuka on onnistunut yli odotusten? Minkä joukkueen peli on eniten hakoteillä?

Piippuhyllyllä joka viikko istuvat Lempäälän toimituksen iso tappi Lassi Seppä ja Kajaanin toimituksen energiapakkaus Jesse Eskelinen ovat tällä viikolla itseään ylväämmässä seurassa, kun turkulainen Mestis-toimituspäällikkö Milla Sundell saapui antamaan arvionsa alkaneesta Mestis-kaudesta.

1. erä: Mestiksen runkosarjasta on nyt takana noin neljännes. Millaisena näyttäytyy tämänhetkinen sarjatilanne? Onko jatkossa odotettavissa suuria nousuja joukkueiden osalta? Entä onko pelaajapuolella tapahtunut yllättäviä onnistumisia?

Lassi Seppä: Kärkipää on mielestäni melko odotetunlainen. Järjestys toki voisi olla erinäköinen. Hokin alkukausi on ollut todella tyrmäävä ja kajaanilaiset ovatkin papereissani tällä hetkellä selvä mestarisuosikki. Jukuritkin on onnistunut hilaamaan itsensä alun kangertelun jälkeen kärjen tuntumaan, joten eiköhän Mikkelissäkin pelata jälleen kerran mitaleista. 

Keskikastista odotan TUTOn petraavan vielä parin napsun verran. Sen sijaan alkukauden komeettajoukkue Peliitat tulee nähdäkseni valahtamaan melko alas sarjataulukossa. Sarjanousijoista joko RoKi tai Hermes, ainakin toivottavasti, selviää pudotuspeleihin. Nousijaporukan pudotuspelipaikka olisi mielestäni hyvä piristys sarjalle.

Pelaajapuolella TUTOn Jasper Lindstenin tykitys on lyönyt itseni ällikällä. Vielä viime kausilla TPS:ssä hajamatseja huidellut Lindsten on kiskonut Mestiksessä tehoja huikealla tahdilla. Lindsten voi olla sellainen kaveri, joka hilaa jopa mestaruuspystiä kohti Kupittaan hallia.

Nostan esiin myös nousijajoukkue RoKin hyökkääjä Henri Fominin. Liukas hyökkääjä kannattelee rovaniemeläisten hyökkäyspelissä isoa vastuuta, ja on vastannut huutoon mallikkailla tehoilla. Fomin tarvitsee kuitenkin tulitukea, mikäli RoKi mielii olla se nousijaporukka, joka nähdään kevään huipennuksessa.

Jesse Eskelinen: Sarjataulukko on jakautunut melkoisen selkeisiin ryhmiin. Kärjessä Hokki on repinyt hieman kaulaa muihin, kun taas sijoilla 2.-8. olevat joukkueet ovat kaikki melko tiiviissä ryhmässä. Sarjan häntäpää puolestaan on jäänyt jonkin verran kelkasta. Erityisen onnistuneen alkukauden ovat pelanneet kolme joukkuetta Itä-Suomen suunnalta: Hokki, SaPKo ja Jokipojat. Hokkia osattiinkin veikkailla sarjan kärkipäähän, mutta onhan kajaanilaisten tekeminen ollut todella vakuuttavaa. Peli on toiminut oikeastaan jokaisella osa-alueella, vain ylivoimassa riittää kosolti petrattavaa.

Myös SaPKo on viihtynyt jo pidemmän aikaa sarjan kärkipäässä. Savonlinnassa tehtiin kesällä mielenkiintoisia hankintoja, ja Pasi Räsänen on saanut piiskattua pässipaidat  hurjaan syysvireeseen. Savonlinnalaisten hyökkäyspeli on ollut erityisen tehokasta. Paluun Mestikseen tehnyt Jokipojat puolestaan oli kauteen lähdettäessä jonkin asteinen kysymysmerkki, mutta joensuulaisten vahva puolustuspelaaminen on tuonut pisteitä hyvällä prosentilla Pohjois-Karjalaan. Erityismaininnan ansaitsee myös joukkueen omavaraisuus, ärjypaitojen omat kasvatit ovat nousseet hienosti joukkueen avainrooleihin.

Erityisen onnistuneista pelaajista nostaisin esiin Peliittojen maalilla häikäisseen Emil Larmin. Sarjan parhaalla torjuntaprosentilla tällä hetkellä operoiva nuorukainen on noussut vahvojen esitystensä ansiosta mukaan nuorten maajoukkuekaavailuihin. Siinä sivussa Larmi on torjunut joukkueelleen paljon tärkeitä sarjapisteitä, ja Peliitat keikkuukin tukevasti sarjan alemmassa keskikastissa. Itse eniten seuraamastani Hokin joukkueesta esiin on noussut Miska Humaloja. Kultakypärä näyttäisi tällä kaudella murtautuvan sarjan aivan absoluuttisten kärkipelaajien joukkoon tehojen muodossa ja pelaa isossa roolissa myös alivoimalla.

Milla Sundell: Jos mietin kauden alussa tekemiäni omia veikkauksia siitä, miltä runkosarja tulee pari kuukauden pelien jälkeen näyttämään, löytyy niin kärki- kuin häntäpäästäkin kyllä todellisia yllätyksiä. Voi jopa olla, että vaikka urheilulliset arvot kokonaan puuttuvatkin tästä sarjasta, tulee tämän kauden Mestiksestä yllättävänkin mielenkiintoinen.

Alkukauden onnistujissa haluan kuitenkin keksittyä enemmän sarjanousijoihin. Tai tarkemmin nousijaan, Hermekseen. Seurasin kokkolalaisten alkukautta varsin tiiviisti, ja peli oli aivan karmaisevaa. Ajattelin, ettei tästä ryhmästä ole muuhun kuin karsintakamppailuihin. Toisin kuitenkin kävi: Hermes lähti kauden edetessä älyttömään liitoon ja yhtäkkiä tästä alkukauden rämpijästä tulikin potentiaalinen vastus jopa sarjan kärkinimille. Olen itsekin iloinnut Hermeksen kehityksestä!

Hermes on ollut alkusyksyn positiivisia yllättäjiä, niin kentällä kuin katsomossakin.
Kuva © Emil Hansson

Pelaajapuolella onnistujina haluan näin turkulaissilmin hehkuttaa TUTOn lähes täydellisesti onnistunutta ykkösketjua Jasper Lindsten – Hannu Kuru – Topi Taavitsainen. Tämä on se ketju, jonka varassa 95% turkulaisten maaleista on. Sujuvasti yhteen pelaava nuorisoketju on ollut todellinen yllättäjä ja onnistuja varmaan monien muidenkin silmissä. Lindsten kikkailee yksin läpi vaikka minkälaisen pelaajamassan. Kuru puolestaan syöttää suoraan Taavitsaisen lapaan vaikka silmät sidottuna, minkä jälkeen Topille jää enää vain maalinteon ihanuus. Täydellistä, muuta ei voi sanoa.

2. erä: Onko Mestiksen alkukaudella silmääsi osunut joukkueita tai pelaajia, joiden esitykset eivät ole vastanneet viime vuoteen peilatessa odotuksia? Keneltä itse odotat suurempaa panosta jatkossa joukkueensa eteen?

LS: Tietenkin LeKin sijoitus kolmanneksi viimeisenä on ihmetyksen aihe, ottaen huomioon, että LeKi oli lähellä jopa välieräpaikkaa viime kaudella. Joukkue on toki kokenut isoja muutoksia, mutta Juha Juujärvi jatkaa edelleen hyvää työtään valmentajana, joten aivan uusia keitoksia Lempäälässä ei pitäisi olla keitteillä. LeKin kärkipelaajat ovat pääosin taitavia, mutta nuoria.

Esimerkiksi Manu Honkanen ja Anton Levtchi kantavat isoa vastuuta, mutta kummallakaan ei ole vielä kahtakymmentä ikävuotta mittarissa. Lempäälän jengi tarvitsee nähdäkseni aikaa. Kevät voi yhä olla kanavan rannalla pitkä.

Isoin pettymykseni kohdistuu JYP-Akatemiaan. Jukka Ahvenjärven nippu on osa vahvaa JYP-kiekko-osaamista, joten odotan jyväskyläläisiltä tämänhetkistä toiseksi viimeistä sijaa parempaa suorittamista. Toki Jyväskylässä voidaan osittain mennä sen faktan taakse, että pelaajia tämän tästä JYPin mukana Liigaa pelaamassa. Pelillinen identiteetti on kuitenkin niin syvällä joukkueen tekemisessä, että mielestäni pudotuspelipaikka on vähimmäisvaatimus. 

JYP-Akatemian kokoonpanossa ei ole ensimmäistäkään pelaajaa, joka olisi osunut maalipuiden väliin useammin kuin kolmesti. Se on mielestäni hälyttävä suoritus. Joukkue kuin joukkue tarvitsee vastuunkantajia ja suunnannäyttäjiä. Sellaisia Akatemialla ei tällä hetkellä ole. 

JE: Pettymyksiksi on helppo nimetä sarjan kärkikaksikoksi ennusteltu Jukurit ja TUTO, vaikka molemmat joukkueet ovat toki petranneet otteitaan aivan ensimmäisistä peleistä. Lisäksi nostaisin esiin sarjajumboksi valahtaneen KeuPan. Keuruulle hankittiin suhteellisen nimekkäitä vahvistuksia, mutta tulos ei ole ollut toivottu. Keväästä on aikaista puhua synkän lokakuun keskellä, mutta Ville Niemisen miehistöltä vaaditaan melkoista tason nostoa, jotta joukkue ei joudu jahtaamaan kevään jatkopelipaikkaa kohtuuttoman takamatkan päästä.

Ville Niemisen KeuPalla on ollut vaikeaa.

Pelaajista TUTOn Petteri Similä ei ole suuressa kaavassa onnistunut täyttämään viime kaudella koko Mestis-kansaa ihastuttaneen Kaapo Kähkösen jättämiä suuria saappaita. TUTO on päästänyt koko sarjassa eniten maaleja, ja Similä on torjunut lähes jokaisen pelin. Toki pelkästään suurikokoista maalivahtia tilastosta ei voi syyttää, sillä turkulaisten hyökkäävä pelityyli jättää vastustajille paikkoja vaarallisille vastahyökkäyksille. Turkulaisten alkukauden ongelmat ovat olleet suurempia, kuin pelkkä maalivahtipeli.

MS: Haukkuminen ja kritisointi ei koskaan ole kivaa, mutta yritän olla mukava ja rakentava. Listasin TUTOn ykkösvitjan alkukauden onnistujiksi, mutta kyllä muuten alkukauden yksi heikoimmista joukkuesuorituksista menee TUTOlle, jos vertaa siihen mitä joukkueelta odotettiin. Joukkuetta kun ei vain yhden ketjun varaan voi rakentaa. Ehkä Kupittaalla yleisö on vain totuttu siihen tasaisen varmaan kiekkoon, ja nyt pieninkin särö pelissä otetaan vastaan hanskat tiskiin-asenteella. Edistysaskelia on viime aikoina nähty, vaikka TUTOn peli ei vielä täysin valmista olekaan. Uskon että viides sija ei kuitenkaan ole se, mihin porukka on tyytyväinen.

Jos jatketaan näillä joukkueisiin kohdistuneilla odotuksilla, olen ollut hieman pettynyt myös Jukureiden toimintaan. Odotin tulevalta liigajoukkueelta tajunnanräjäyttäviä otteita Mestis-kaukaloissa, mutta ei taida Mikkelin poikaa enää harrastesarja kiinnostaa? Kyllä, tiedän että tämä Mestis-kausi on heille täysin merkityksetön, mutta hei, yrittäkää edes. Odotin innolla viime keskiviikon TUTO–Jukurit-ottelua, ja olihan se jännittävää kiekkoa, mutta joku siitä jäi puuttumaan. Tulevaa liigajoukkuetta en ainakaan jäällä nähnyt. Ensi kerralla kun tulette Turkuun, osoittakaa epäilyni vääräksi.

3. erä: Otetaanpa kristallipallo käteen. Millaisia odotat Mestiksen seuraavista kuukausista? Miten sarjataulukko tai pistepörssi nähdäksesi pyörähtää ympäri, vai pyörähtääkö?

LS: Kuten jo edellä mainitsin, odotan TUTOn nostavan osakkeitaan huomattavasti. Lisäksi LeKi kampeaa itsensä mahdollisesti lyhyelläkin aikavälillä mukaan pudotuspelikahinoihin. Sen sijaan Peliitat ja mahdollisesti Hermes tulevat pullahtamaan viivan huonommalle puolelle jo ennen joulua. 

Pistepörssin uskon pysyvän TUTO-pelaajien komennossa. Jopa neloisjohto on tulevina viikkoina mahdollinen, kun Lindstenin ohella Topi Taavitsainen, Mikko Laine sekä Hannu Kuru ovat paukuttaneet kiitettävän määrän tehopisteitä.

TUTOn kärkipelaajilta odotetaan tehoilua jatkossakin.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

SaPKo-kaksikko Samu Markkula-Tomi WIlenius saattaa nostaa itsensä ajan mittaan kymppikärkeen, mikäli Savonlinnassa jatketaan samanlaista hurlumhei-kiekkoa, kuin tähänkin asti. Vaikka RoKin Fomin kärkkyykin lähellä top10-sijoituksia, en usko, että miehen rahkeet riittävät koko kauden ajan noin korkealle. Fomin kannattelee kuitenkin melkolailla yksin joukkueensa tulosvastuuta harteillaan. 

JE: Mestis on tällä kaudella varsin jännittävä sarja, jolta voi odottaa lähes mitä tahansa. Odotan kuitenkin Jukurien ja TUTOn vielä nousevan alakulostaan. Erityisesti Jukurit on ollut viime peleissään varsin vakuuttava, ja voittoja mikkeliläiset ovat alkaneet kairata hyvällä prosentilla. Oman mielenkiintonsa tuo myös se, nappaavatko Liiga-joukkueet Mestiksen onnistujia riveihinsä jopa kesken kauden. Esimerkiksi K-Vantaan Tomi Tuomisto ja Hokin Markus Piispanen ovat päässeet jo lainasopimuksella paikkaamaan loukkaantumisia Liigan puolella.

Mestiksestä löytyy tällä kaudella poikkeuksellisen paljon potentiaalisia yllättäjiä, ja oikeastaan kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

MS: En tiedä, odotanko varsinaisesti mitään tiettyä tulevilta kuukausilta. Mielestäni sarjatilanne tällaisenaan on todella mielenkiintoinen ja osittain toivonkin, että tämän kauden yllättäjät jaksaisi jatkaa yllättämistä. Olisi esimerkiksi todella hienoa nähdä RoKi kapuamassa sarjataulukossa ylöspäin ja Hermeksen tavoin haastaa kärkipään jengejä.

Turussa tottakai toivotaan sitä, että TUTO nousisi vieläkin korkeammalle haastamaan kärkipaikkaa pitävää Hokkia. Päävalmentaja Ismo Lehkonen lupailikin, että tauon jälkeen joukkue palaa paremmalla jalalla. Se olisikin toivottavaa. Ja tietysti kärkipään kahinat ei olisi mitään ilman Jukureita. Mielenkiintoisia tulevista kuukausista kuitenkin tulee, se on aivan varma. Mielenkiinto tätä sarjaa kohtaan pysyy hereillä, kun kärjessä ei pyörikään ne vanhat tutut suosikit. 

Jatkoaika: Viikon toppi ja floppi?

LS: Topiksi nimeän RoKin. Rovaniemeläiset ovat toistaiseksi pystyneet vastaamaan sarjanousun tuomaan huutoon mallikkaasti ja joukkue on täyttänyt paikkana Mestis-kartalla hienosti. Tulokset ovat olleet positiivisia ja RoKi on myös pelirohkea joukkue. Pisteet eivät ole tulleet peruuttelemalla. Toivottavasti joukkue jaksaa painaa jatkossakin. Piristää sarjaa!

Floppina minulla on K-Vantaan Jere Laine. Laine ajoi Peliittojen Joona Hiltusen polvella melko rumasti. Laine sai tilanteessa kahden minuutin rangaistuksen, mutta tuomittiin myöhemmin kolmen ottelun pelikieltoon. Tällaiset tapaukset ovat aina pyllistys lajia kohtaan - olivat sitten vahinkoja tai eivät.

Fomin on ollut RoKin tehoruisku alkukauden peleissä.
Kuva © Timo Savela

JE: Viikon onnistujaksi nostan RoKin. Keskiviikkona joukkue kärsi niukan kotitappion Jokipojille, mutta päätti viikonlopun onnistuneeseen vieraskiertueeseen, kun Vantaalta ja Heinolasta mukaan Lappiin lähti yhteensä viisi sarjapistettä. Näissä kahdessa ottelussa rovaniemeläiset päästivät vain maalin per peli, joten tiivis puolustustaktiikka tuotti toivotun tuloksen. Erityisen onnistunut viikonloppu oli RoKin lainamaalivahti Timo Niemelle, joka pysäytti kahdessa ottelussa yhteensä 70 laukausta.

Tämän viikon floppi-status menee Vantaalle. K-Vantaa pelasi kaksi täysin voitettavissa ollutta kotiottelua Peliittoja ja RoKia vastaan, mutta tuloksena oli vain yksi piste ja kaksi tehtyä maalia. Vielä viikko sitten sarjakakkosena olleet vantaalaiset ovat tulleet vauhdilla alas tasaisessa sarjataulukossa.

MS: Viikon topiksi nimeän ehdottomasti perjantain TUTO-LeKi-pelin kaksi viimeistä minuuttia. Tietysti sitä edeltänyt kolmannen erän maali-ilottelu oli aivan omaa luokkaansa ja niissä nähdyt suoritukset, mutta se viimeiset kaksi minuuttia. Älytön jännitysnäytelmä: LeKin painostus, TUTOn puolustus, Petteri Similän venymiset. Kaikkien pelien tulisi päättyä niin.

Viikon floppina koin puolestaan TUTOn toisen kotipelin, keskiviikon Jukurit-matsin. Kuten ylempänä totesin, olin hieman pettynyt näkemääni. Pelissä oli vauhtia, mutta maalipaikkojen hukkailu ja tehottomuus alkoivat pitemmän päälle vain turhauttaa. Lainaten kollegani sanoja peliin olisi voinut tulla vasta viimeiseen erään eikä olisi menettänyt oikeastaan mitään. Mutta näitäkin välillä sattuu kohdalle. 

» Lähetä palautetta toimitukselle