Mestarivahti Luukkonen kahden tuupparin miehestä Euroopan kuumimmaksi

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Luukkonen saanut tuuletella keväällä.
Kuva © Lauri Meriläinen
Vaikeuksien kautta voittoon on klisee, jolla Ukko-Pekka Luukkosen kautta voisi kuvailla. HPK:n A-nuorissa jo kultaa aiemmin kaudella voittanut maalivahti lähtee puolustamaan viime kevään alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruutta.

Suomi lähtee Slovakiassa pelattaviin alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin hallitsevana mestarina. Pikkuleijonien maalia vartioi edellisissä kisoissa erinomaisesti esiintynyt Ukko-Pekka Luukkonen.

− Onhan se aina hienoa päästä maajoukkueeseen, mutta etenkin nyt, kun on jo kerran nähnyt sen. Nyt pääsee vielä oman ikäluokan kanssa, jonka kanssa on pelannut pitkään. Se tuo vielä lisää halua ja voimaa turnaukseen, Luukkonen kuvailee.

"en lähde sinne aivan tuntemattomana"

Viime vuoden kisajoukkue koostui pääasiassa 1998-syntyneistä pelaajista, mutta "alaikäisenä" kakkosvahtina kisoihin lähtenyt Luukkonen nappasi ykkösvahdin paikan kesken turnauksen. Hänet valittiin myös turnauksen tähdistökentälliseen.

Nyt oman ikäluokan kanssa asetelma on selkeämpi, mutta tuoko se paineita?

− Ehkä sitä vähän miettii, kun en lähde sinne aivan tuntemattomana. Se tuo lisäjännitettä, mutta ei sillä päähän lisäpaineita tule.

Luukkosella on kiikarissa paitsi toinen MM-kulta myös mahdollisuus ottaa toinen mestaruus kuluvalle keväälle. Hän torjui HPK:n nuoret alkukeväästä Nuorten SM-liigan mestariksi.

Mestaruusjuhlat eivät Luukkosella kuitenkaan venyneet pitkiksi, sillä jo lauantaina tulleen mestaruuden jälkeisenä maanantaina Pikkuleijonat lähtivät Slovakiaan valmistautumaan MM-kisoihin.

Keuhkokuume vei miehestä mehut, mutta vain hetkeksi

HPK:n A-nuorissa Luukkosta kahden kauden ajan valmentanut entinen liigavahti Juha Toivonen kuvailee suojattiaan henkisesti vahvaksi.

− Hän on pelaajana rauhallinen ja ennen kaikkea määrätietoinen. Henkinen kantti on kova, sitä löytyy, Toivonen painottaa.

Syksy Nuorten SM-liigassa ei ollut Luukkoselle helppo. Lokakuussa hän sairastui keuhkokuumeeseen, mikä piti hänet sivussa kaukaloista yli kuukauden. Siitä toivuttuaan hän kuitenkin pelasi väkevän loppukauden.

− Syksy alkoi mallikkaasti, mutta se sairastuminen vei miehestä kilojakin. Kun hän palasi takaisin, niin olihan se suoritus taas kovaa luokkaa, Toivonen kehuu.

Myös Luukkonen itse on kauteen vastoinkäymisistä huolimatta tyytyväinen. Lisäksi edustusjoukkueen maalivahtien loukkaantumistilanne heitti uusia haasteita nuoren maalivahdin eteen.

− Aikaisempaan verrattuna on ollut rikkonaisempaa juuri sen keuhkokuumeen takia, mutta myös vaihtelin Liigan ja A-nuorten välillä, Luukkonen kertaa.

Liigaotteluita tolppien välissä Luukkoselle ei HPK:n edustusjoukkueessa kertynyt, mutta harjoituksista hän sai paljon uutta oppia ja itseluottamusta. Tulevan kauden tavoite onkin Liigassa.

Kokenut kiekkomies Göran Stubb veikkaa Luukkosen menevän viimeistään kolmannella kierroksella.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/

NHL:n varaustilaisuudesta ei paineita - enää

Pitkänhuiskea maalivahti on tulevan kesän NHL-varaustilaisuuden kuumimpia maalivahtinimiä. NHL:n Central Scouting Servicesin laatimalla ranking-listalla Luukkonen täydentää entuudestaankin vahvan suomalaispanoksen olemalla eurooppalaisvahtien ykkönen.

CSS:n Euroopan osaston johtajalle Göran Stubbille Luukkonen on luonnollisesti tuttu pelaaja.

"Hän saattaa olla hieman yliarvostettu sen loistavan viime kauden vuoksi"

− Se on nähty, että hän osaa voittaa pelejä ja mestaruuksia. Sekään ei heikennä hänen tilannettaan, että hän on valtavan iso ja peittävä maalivahti. Pohjois-Amerikassa rakastetaan nyt isoja maalivahteja, Stubb kertoo näkemyksensä.

Syksyn epätasaiset otteet ovat aiheuttaneet kuitenkin pieniä kolhuja Luukkosen kilpeen kykyjenetsijöiden silmissä.

− Hän saattaa olla hieman yliarvostettu sen loistavan viime kauden vuoksi. Tällä kaudella hän on ollut epätasainen. Hänet on vaihdettu pois A-nuorten peleissä ja päästi muun muassa kuusi maalia yhdessä pelissä nuorten maajoukkueessa, Stubb kertoo.

− Jos pitäisi veikata, missä vaiheessa hänet varataan, niin sanotaan toisen kierroksen lopussa tai kolmannen alussa.

Syksyllä liiaksi mielessä pyörinyt varaustilaisuus vaikutti keuhkokuumeen lisäksi osaltaan Luukkosen peliesityksiin. Valmennuksen kanssa asiasta keskusteltuaan Luukkonen sysäsi ajatukset taka-alalle ja palasi takaisin sorvin ääreen.

− Tällä hetkellä en ota siitä yhtään paineita. Alkukaudesta meni jotkut pelit ja maajoukkueturnauksetkin jopa ohi, kun mietin liikaa draftia. Ei sitä varmaan kukaan, jolle draft on ajankohtainen asia, voi olla miettimättä, Luukkonen kertoo avoimesti.

− Ne olivat yksittäisiä pelejä siellä täällä. Jätkä oli silloin kuitenkin vasta 17-vuotias. Hän tietää itsekin, että potentiaalia on todella paljon, mutta myös sen, että sillä potentiaalilla ei ole merkitystä, jos ei tee töitä, Toivonen muistuttaa.

Luukkosen tavoitteena on tulla varatuksi kolmen ensimmäisen maalivahdin joukossa, vaikka hän kertookin pelaavansa varaussijoituksen sijaan enää ainoastaan joukkueelle ja voittaakseen.

Edelliset kisat olivat Luukkoselle ja Suomelle menestys.
Kuva © Andreas Robanser / Puckfans.at

Kahden tuupparin taktiikalla Hyvinkäältä Hämeenlinnaan

Hämeenlinnaan Luukkonen saapui C-juniori-ikäisenä Hyvinkäältä. Vaihtoehtona Luukkosella oli myös Helsinki, mutta vanhempiensa kanssa asiaa mietittyään, valikoitui Hämeenlinna uudeksi pelipaikaksi lyhyemmän etäisyyden ja vähäisemmän kilpailun ansiosta.

− Silloin ei tosin ollut edes varmaa mahtuisinko pelaamaan Hämeenlinnassakaan, Luukkonen kertaa.

"Oli niin pienessä kippurassa kuin iso mies vain voi olla"

HPK:ssa Luukkonen pääsi seuran juniorimyllyn läpikäyneen Valtteri Salon, 28, valmennukseen. Salo sai käsiinsä raakileen, josta kuitenkin näki heti potentiaalin.

− Hän tuli tryoutin kautta ja kyllä hän jo siellä pisti silmään, vaikka tyyli olikin omalaatuinen. Huomasi, ettei liiemmin ollut maalivahtivalmennusta ollut taustalla, Salo muistelee.

− Hänen tyylinsä oli vähän kuin olisi ollut kaksi tuupparia. Räpyläkäsi oli aika paljon siellä tuupparin puolella, vähän kuin olisi muniaan suojannut. Oli niin pienessä kippurassa kuin iso mies vain voi olla. Hän haki kaiken vauhdin ja voiman alhaalta, Salo naurahtaa.

Vaikka hän oli muiden HPK:n maalivahtien kanssa samalla viivalla tai jopa hieman perässä, omaksui hän Salon tarjoaman opin todella nopeasti ja kehittyi suurin harppauksin.

− Sitten hän lähti menemään vähän niinkuin menojaan, Salo hymähtää.

Saros sitä, Saros tätä

Fyysiseltä kooltaan he ovat lähes toistensa ääripäät. Torjuntatyylitkin eroavat likimain kuin yö ja päivä, mutta koska Luukkonen on lupaava maalivahti, joka pelaa HPK:ssa, ei vertailulta Juuse Sarokseen voi välttyä.

Luukkosen mukaan Saroksen nimi pomppaa välillä esiin, mutta hänelle toisesta saman kaupungin huippunimen seuraamisesta on vain etua.

− Saros on niin hyvin hoitanut asiansa, että siitä kuulee jonkun verran. Hän on itsellenikin esimerkki, kuinka asiat pitää hoitaa. Sellainen kaveri josta voi mallia ottaa, Luukkonen kertoo.

Saros on maalillaan räjähtävä ja nopea. Luukkonen pystyy ison kokonsa turvin pelaamaan huomattavasti rauhallisemmin. Pelityylin osalta Luukkonen hakeekin kuitenkin vaikutteet muualta. Tosin sielläkin Saroksen nimi kummittelee mukana. Onhan hän Pekka Rinteen joukkuetoveri Nashvillessä.

 Carey Price on teknisesti täydellinen maalivahti. Hänen pelityyliään seuraan. Rinne on toinen, jota olen aina seurannut ja ottanut mallia. Erityylinen kuin Price, mutta silti huippuveskari, Luukkonen kertoo.

Jotain samaakin Saroksella ja Luukkosella on. Molemmat ovat määrätietoisia ja intohimoisia oman pelaamisensa kehittämisen suhteen. Ja mikä tärkeintä, pääkoppa on kunnossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle