Markus Granlundin mollivoittoinen alkukausi

NHL / Artikkeli
Markus Granlundin tehot ovat olleet kateissa alkukaudesta.
Kuva © Getty Images
Markus Granlund teki läpimurtonsa NHL:ssä viime kaudella iskemällä 19 maalia vain 69 ottelussa. Odotukset tähän kauteen lähdettäessä olivat kovat, mutta näitä odotuksia Granlund ei ole pystynyt alkukauden aikana lunastamaan.

Vancouver Canucksin viime kauden toiseksi parhaalta maalintekijältä odotettiin paljon tähän kauteen lähdettäessä. Kauden ollessa lähes puolessavälissä Markus Granlundilla on kasassa seitsemän tehtyä maalia ja kymmenen tehopistettä, joista kuusi on syntynyt joulukuun aikana.

Canucks-miehistössä on kymmenen pelaajaa, joilla on Granlundia enemmän tehopisteitä, ja viisi joilla on enemmän maaleja. Jotain Granlundin tuskasta kertoo se, että kauden ensimmäinen maali syntyi vasta seitsemännessä pelissä ja koko marraskuun aikana oululaislähtöinen hyökkääjä saalisti vain yhden vaivaisen tehopisteen.

Peliajastakaan ei Granlundilla ole ollut pulaa, sillä 24-vuotias suomalainen on pelannut viidenneksi eniten koko Canucksin hyökkääjistä. Esimerkiksi lokakuun otteluissa Granlund pelasi lähes 18 minuuttia peliä kohden.

Syyt vaisuun alkukauteen

Green on peluuttanut Granlundia puolustavassa roolissa.

Granlundin viime kausi loppui jo maaliskuussa loukkaantumiseen, kun hyökkääjä joutui ranneleikkaukseen. Ranteen kuntouttaminen on varmasti vaikuttanut Granlundin valmistautumiseen uuteen kauteen.

Canucks vaihtoi myös päävalmentajaa heikosti sujuneen viime kauden jälkeen. Uudeksi valmentajaksi nimettiin Canucksin farmijoukkuetta Utica Cometsia neljä kautta valmentanut Travis Green. Green on peluuttanut Granlundia puolustavassa roolissa.

Myöskään ylivoimapeliaikaa Granlund ei saanut juuri ollenkaan alkukaudesta. Vasta joulukuun aikana Granlund on päässyt pelaamaan ylivoimaa vakituisesti, kun normaalisti ylivoimaa pelaavat Bo Horvat ja Sven Bärtschi ovat olleet loukkaantuneina.

Kesällä Canucks hankki hyökkäykseensä Tomas Vanekin, Sam Gagner'n ja Aleksandr Burmistrovin. Vanek otti alkukaudella paikan Henrik ja Daniel Sedinin ketjusta, jossa Granlund pelasi viime kaudella paljon. Gagner sekoitti lisäksi Canucksien sentteriosastoa, ja Granlund onkin joutunut pelaamaan paljon kolmos- ja nelosketjujen keskellä.

Lisäksi Canucksin ehdoton alkukauden komeetta on ollut tulokashyökkääjä Brock Boeser, joka on koko NHL:n tulokkaiden paras pistemies ja maalintekijä. 

Canucksin alkukausi ei myöskään ole ollut kovin hohdokas. Joukkue on läntisen konferenssin toiseksi viimeinen, takanaan ainoastaan Arizona Coyotes. Pudotuspelipaikkaan on tällä hetkellä matkaa seitsemän pistettä. Canucks on tehnyt keskimäärin 2,72 maalia ottelua kohden, joka on läntisen konferenssin viidenneksi heikoin lukema.

Canucksin loukkaantumishuolet

Canucks on myös kärsinyt alkukaudesta pahoista loukkaantumisista. Tällä hetkellä hyökkääjistä ovat sivussa viime kauden paras pistemies Horvat sekä Bärtschi ja Brandon Sutter.

Lisäksi kovaotteinen hyökkääjä Derek Dorsett joutui lopettamaan koko uransa kesken kauden kaularangan ongelmien takia. 31-vuotias Dorsett ehti aloittaa kauden vahvasti ja oli pelaamassa uransa tehokkainta kautta.

Canucks menetti myös pienelle peliajalle jääneen venäläishyökkääjä Burmistrovin, joka purki sopimuksensa kanadalaisjoukkueen kanssa ja suuntasi KHL:ään.

Granlundin sopimus Canucksissa päättyy meneillään olevan kauden jälkeen.

Granlundin tulevaisuus Canucksissa

Canucksien loukkaantumishuolien mahdollisesti jatkuessa on Granlundille tarjolla huomattavasti isompaa roolia joukkueessa kauden jälkimmäisellä puoliskolla. Granlundin saadessa jatkaa Canucksien ylivoimakentällisissä heilunee myös maaliverkko alkukautta tiuhempaan tahtiin. Viime kauden 19 maalia ei sekään ole mahdoton rajapyykki rikottavaksi.

Granlundin sopimus Canucksissa päättyy meneillään olevan kauden jälkeen. Sedinin veljesten ollessa jo 37-vuotiaita on selvää, että Canucks satsaa nuorempiin pelaajiin.

24-vuotias Granlund kuuluu Boeserin, Horvatin, Bärtschin ja Jake Virtasen ohella siihen nuoreen ryhmään, jossa Canucksin hyökkäyksen tulevaisuus lepää. Todennäköisesti GM Jim Benning sorvaa Granlundille jatkosopimuksen vielä tämän kauden aikana.

» Lähetä palautetta toimitukselle