A-lohkosta Tre Kronorin näytös

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Hodinka-hallissa pelattavan A-lohkon asetelmat ovat ennakkoon selvät. Ruotsi lähtee liikkeelle yhtenä kisojen mestariehdokkaista. Latvia ja Sveitsi eivät ilman maagista suoritusta Tre Kronoria uhkaa, mutta todennäkäisesti molemmat selvittävät tiensä jatkosarjaan. Italian osana on keskittyä karsintasarjaan ja ihastella Moskovan nähtävyyksiä.

Ruotsi hurmasi jääkiekkomaailman pelaamalla historiansa hienoimman kiekkokevään vuonna 2006. Monta kertaa alisuorittanut länsinaapurin kultainen sukupolvi voitti ikimuistoisella tavalla olympiakultaa Torinossa.

Lähinnä Elitserien-pelaajista koottu MM-miehistö otti myös mestaruuden myöhemmin keväällä, joten valmentajavelho Bengt-Åke Gustafssonilla pelaajineen on mestaruuspokaali puolustettavanaan.

Lohkovoittaja ja –jumbo lienevät selvät, joten lohkon kakkos- ja kolmospaikka jää Sveitsin ja Latvian selviteltäväksi. Lohkosta pääsee jatkoon kolme joukkuetta, joten molempien jatkopaikka vaikuttaa varsin selvältä.

Venyykö Ruotsi tarpeeksi?

Moskovan kisoihin valmistautumista ovat vaikeuttaneet NHL-pelaajien kieltäytymiset, mutta Ruotsin iskukykyä ei pidä vähättelemän. Länsinaapurilla on ainutlaatuinen kyky ylittää itsensä kerta toisensa jälkeen. Ilman suurimpia tähtiään Venäjälle matkustanut Tre Kronor on yhtenäinen joukkue, joka venymiskyvyllään voi viedä taas koko potin. Kysymysmerkkejä on kuitenkin muutamia.

Maalivahtiosastolle on tyrkyllä mielenkiintoisia nimiä Elitserienistä. Tampa Bayn Johan Holmqvist olisi kelvannut valmennusjohdolle, mutta golfkentät veivät voiton Moskovasta. Päävastuuta tarjotaankin nyt Färjestadin Daniel Henrikssonille, jonka näytöt maajoukkueessa ovat vielä vähäiset. Johan Backlund ja Erik Ersberg ovat vielä kokemattomia, joten Henrikssonin on onnistuttava.

Kotimaa on valttia myös puolustuksessa. Tärkeimmät miehet alakerrassa lienevät kuitenkin Sveitsissä pelaavat Per Hållberg ja NHL:ssäkin pelannut Dick Tärnström. Tärnströmille on tarjolla vastuuta myös kiekollisena. Tre Kronor-paidassa nähtäneen jälleen pelaaja myös Allsvenskanista, sillä Röglen paidassa puolustava Kenny Jönsson on vahvasti tyrkyllä kisakoneeseen. Rutinoituneen ja kokeneen puolustuksen yllätysnimi on vasta 20-vuotias Timrån Anton Strålman.

Hyökkäyspeli on ennakkoon katsottuna Ruotsin heikoin lenkki. Kokeneita peruspuurtajia on paljon, mutta ratkaisijoita on vähän. Kristian Huseliuksen saaminen Moskovaan olisi suuri apu valmentaja Gustafssonille. Fredrik Emwall, Jonathan Hedström ja Johan Davidsson ovat paljon vartijoina. Lahjakkaat nuorukaiset Nicklas Bäckström ja Alexander Steen tuovat uutta virtaa. Jörgen Jönsson ei ole unohtunut kokoonpanoon edelliskeväältä, sillä Tre Kronor-ikoni on jälleen mukana.

Ruotsin joukkue vaikuttaa hieman tasapaksulta. Taitava valmennus, perinteinen voittamisen kulttuuri ja raudanluja usko omiin kykyihin paikkaa kuitenkin paljon puutteita. Ruotsi selvittää tiensä jatkoon helposti, joten joukkueen todellinen taso mitataan pudotuspeleissä: maalivahdin on saatava mustaa kiinni ja hyökkääjien kädet eivät saa jäätyä maalipaikoissa.

Sveitsi vaikeuksitta jatkoon?

Sveitsi on vakiinnuttanut paikkansa kovimman jääkiekkoeliitin haastajana. Ralph Kruegerin johdolla joukkue on tehnyt lujasti töitä MM-kisojen alla, joten jää nähtäväksi, pystyisivätkö alppimaan pojat haastamaan huiput tosissaan.

Maalivahtipeliin Sveitsi ei kaadu. NHL:ssä rutiinia kerännyt David Aebischer takaa tason, joten tämän kivijalan varaan käkikellomaa voisi rakennella jopa pientä yllätystäkin. Vaikka joukkue pelaakin kurinalaisesti, joutuu maalivahti viimeistään jatkolohkossa kovaan kiekkosateeseen.

Puolustuspäässä suuria yllätyksiä ei ole luvassa. Krueger on luottanut viime vuodet samoihin pelaajiin, joten pelitapa on tuttu. Montreal Canadiensin paidassa hyvin esiintynyt Mark Streit on alakerran selvä johtohahmo. Maajoukkuekuvioissa kokeneet Martin Steinegger, Severin Blindenbacher ja Goran Bezina kerännevät myös suuret minuutit.

Sveitsi satsaa vastaiskuihin. Joukkueen hyökkäysmateriaali on rajallinen, joten harvat paikat on onnistuttava käyttämään hyväksi. Toiveet ovat lähinnä Ivo Rüthemannin, Sandy Jeanninin ja Anders Ambühlin varassa. Patrick Fischer ja Martin Plüss olisivat olleet avainpelaajia, mutta kisat jäävät kaksikolta väliin.

Jatkopaikka on tarjolla sveitsiläisille. Jos joukkue kykenee selvittämään arvaamattoman Latvian, on tie hyvällä pelillä avoinna myös pudotuspeleihin kahdeksan joukkoon.

Myrskyn jälkeen

Latvia lähti viime keväänä kotikisoihinsa suurin toivein, mutta tuloksena oli pettymys. Kisoista jäi lähinnä mieleen masentava ja roskasateen sävyttämä 0-11-murskatappio Yhdysvaltoja vastaan. Mikäli joukkueen pelihuumori sattuu osumaan kohdalleen, kykenee Latvia aiheuttamaan vastustajalleen runsaasti vaikeuksia.

Kokenut Sergejs Naumovs lienee valmentaja Oleg Znaroksin valinta maalille. Edellisissä MM-kisoissa torjuntavastuuta kelpo ottein kantanut maalivahti on jälleen paljon vartijana. Taustalta löytyvät Edgars Masalskis ja nuori Martins Raitums.

Tärkein latvialaispakki on Elitserienissä pelaava Rodrigo Lavins. Paljon vastuuta saavat myös Ruotsissa kiekkoilevat Atrvars Tribuntsovs ja Suomestakin tuttu Olegs Sorokins. Latvian viime vuosien nuorentuminen näkyy erityisesti puolustuskalustossa, sillä kokeneita pakkeja on verrattain vähän. Kivitalon kokoinen 37-vuotias Viktors Ignatjevs on puolustuksen todellinen grand old man.

Latvian hyökkäyksestä löytyy taitoa, mutta joukkueena pelaaminen vaihtelee sen mukaan, millä mielellä pelaajat sattuvat aamulla heräilemään. Parhaimmillaan nautittavaa hyökkäyspeliä esittävän miehistön ratkaisupelaajiksi on tarjolla tuttuja kasvoja suomalaisillekin. Janis Sprukts on hyökkäyspelin sielu. Mukaan on tullut myös paljon nuoremman polven latvialaiskiekkoilijoita, joista mielenkiintoisin lienee Boston Bruinsin organisaatiossa pelaava Martins Karsums.

Entinen MM-kiekkoilija Oleg Znaroks on kovan haasteen edessä. Käsissä on taitava pelaajisto, joka halutessaan voi tehdä jäällä hienoja asioita. Fanaattiset latvialaiskatsojat värittävät sankoin joukoin Hodinka-hallin katsomoa, joten tukea löytyy. Jos joukkueen yhteispeli on kunnossa, se etenee vaikeuksitta jatkosarjaan. Pudotuspeleihin selviäminen olisi kuitenkin jo suuremman luokan pommi.

Italian kova savotta

Täpärästi putoamislohkosta selvinnyt Italia päätyy heittopussiksi. A-lohko on saapasmaan kiekkoilijoille ylikäymätön este, joten Michel Goulet’n panokset ovat taas karsintapeleissä. Italian jääkiekko on hienoisessa nousussa, mutta arvokisoissa maalta ei voi suurtekoja odottaa.

Maalivahti Jason Muzzatti jaksaa edelleen. UHL:ssä pelaava konkari pääsee alusta asti mukaan peliin, sillä lohkon vastustajat vaikuttavat ennakkoon katsottuna todella pahoilta kannoilta kaskessa. Ruotsia vastaan joukkueella ei liene mitään sanottavaa, vaikka Tre Kronorin vire ottelussa olisikin samaa tasoa, kuin keskiverrolla suomalaisopiskelijalla vapun jälkeen. Sveitsiä vastaan peli voi pysyä tasaisena, mutta rahkeet eivät riitä voittoon asti.

Muutaman kokeneemman pelaajan avulla Italia voisi kuitenkin horjuttaa Latviaa, varsinkin jos joukkueen asenne ei ole kohdallaan. Puolustajat Michele Strazzabosco ja Carter Trevisani, sekä hyökkääjät Mario Chitarroni, Stefano Margoni ja Jason Cirone kantavat suuren vastuun. Mikäli jotain mullistavaa ei tapahdu, jatkuvat Italian pelit karsintalohkossa. Putoaminen B-sarjaan on hyvinkin mahdollista.

» Lähetä palautetta toimitukselle