Lohkojen lopulliset sijoitukset ratkenneet – Suomi kohtaa puolivälierässä Tšekin

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Tšekki on Nuorten Leijonien puolivälierävastus.

Suomen lohkossa, eli A-lohkossa piikkipaikan jo ennen päätösiltaa oli varmistanut Kanada. Kanadalla oli kasassa kymmenen pistettä, joten millään maalla ei ollut enää mahdollisuutta saavuttaa.

Yhdysvallat kampesi itsensä lohkokakkoseksi voitolla Suomesta. Lopulta kisaisännät saivat kasaan kahdeksan pistettä. Suomelle pisteitä kertyi kuusi, jotka tulivat voitoilla Tanskasta ja Slovakiasta.

Slovakia nousi voitolla Tanskasta tasapisteisiin Suomen kanssa, mutta Slovakian hävittyä Suomelle, meni Suomi keskinäisen ottelun perusteella lohkon kolmospaikalle. Slovakia oli siis lohkossa neljäs.

Tanska hävisi kaikki ottelunsa alkulohkossa ja on näin ollen toinen karsija.

B-lohkossa päätöspäivän avauksessa Tšekki kaatoi odotetusti Sveitsin. Näin ollen Sveitsi jäi lohkossa neljänneksi ja Tšekki nousi lohkokakkoseksi. Jo ennen päätöskierrosta oli selvää, että Valko-Venäjä ei voi nousta lohkon peräpäästä minnekään, sillä se oli hävinnyt kaikki ottelunsa.

Koko turnauksen alkulohkot päätti kolmannella sijalla majailevan Venäjän ja lohkoa johtaneen Ruotsin kohtaaminen. Ottelu venyi jatkoajalle, mikä riitti Ruotsille, eikä näin ollen kuudessa pisteessä ollut Venäjä voinut enää ohittaa Tšekkiä, eikä Ruotsi puolestaan voinut tippua lohkokakkoseksi.

Lopulta Ruotsi voitti ottelun voittomaalikilpailussa.

Muokattu klo 6.40. Lisätty puolivälierien ja karsintojen aikataulu.

Puolivälieräparit

Klo 19.00 Suomi – Tšekki
Klo 23.00 Kanada – Sveitsi
Klo 01.00 Ruotsi – Slovakia
Klo 03.00 Yhdysvallat – Venäjä

Karsintasarja (Paras kolmesta): Tanska − Valko-Venäjä (2.1 klo 21.00, 4.1 klo 19.00 ja tarvittaessa 5.1 klo 19.00)

Lopulliset lohkosijoitukset

A-lohko:
1. Kanada
2. Yhdysvallat
3. Suomi
4. Slovakia
5. Tanska

B-lohko:
1. Ruotsi
2. Tšekki
3. Venäjä
4. Sveitsi
5. Valko-Venäjä

» Lähetä palautetta toimitukselle