Leijonilla heikko kenraali MM-kisoihin

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Suomen viimeinen harjoitusottelu ennen lauantaina alkavia MM-kisoja sujui Tampereella vierailleen Kanadan heiluttaessa tahtipuikkoa. Kanukit ujostelivat 30 minuuttia leveää kaukaloa, mutta ottelun jälkimmäisellä puoliskolla vierailijat näyttivät parasta osaamistaan. Suomi tippui täysin Kanadan kyydistä ja ottelu päättyi lopulta leijonien selviin 2-5 tappionumeroihin.

6867 katsojaa oli saapunut tänään Hakametsän jäähalliin katsomaan hyviä NHL-pelureita vilisseiden Suomen ja Kanadan välistä kamppailua. Kanadan miehistössä suurinta mielenkiintoa herättivät sopimusriitojen takia kuluneen NHL-kauden huilannut Selke-Trophy voittaja Micheal Peca, Chicagon väkkärä Steve Sullivan, Teemu Selänteen kaupassa Anaheimiin siirtynyt Jeff Friesen ja Tampa Bayn huippulupaava kaksikko Vincent Lecavalier-Brad Richards. Kanukit eivät jättäneet Hakametsän yleisöä kylmäksi, vaan esittivät pienen alkuhapuilun jälkeen erinomaista jääkiekkoa.

Suomi esitti pirteää peliä avauserässä

Ottelu lähti Suomen kannalta loistavissa merkeissä käyntiin, sillä jo 30 sekunnin kohdalla kiekko toimitettiin Kanadan maalia vartioineen Fred Brathwaiten selän taakse. Kimmo Rintasen laukaus kimposi päätylaidasta maalin edustalle ja paikalle kiiruhtanut Tomi Kallio nosti lätkän yhdellä kosketuksella maalin kattoon. Vincent Lecavalierilla oli seuraavasssa vaihdossa loistava tilaisuus tasoittaa puntit, mutta Pasi Nurmisen heittäytyminen esti nopean kuittauksen.

Kanada oli Suomen liikkuvan pelin kanssa ottelun alussa vaikeuksissa ja Steve Sullivan lähti koukkaamisesta jäähyaitioon ajassa 3.43. Alivoiman aikana Scott Walker huitaisi typerästi nyrkillä Pasi Nurmista ja teki seuraa Sullivanille. Suomi ei saanut kuitenkaan mitään aikaiseksi puolen minuutin 5-3 ylivoiman aikana.

Suomi hallitsi jatkossakin hienokseltaan pelitapahtumia ja avausmaalin värkännyt kaksikko oli iskeä kahdeksan minuutin kohdalla uudestaan. Rintasen loistava syöttö vapautti Kallion läpiajoon, mutta Atlantan laiturin nopea ratkaisuyritys kilpistyi Brathwaiteen.

Tämän tilanteen jälkeen Suomi myllytti todella vahvasti seuraavat pari minuuttia, mutta ei saanut toista maalia aikaiseksi. Pasi Nurminen avitti sitten Kanadan peliin mukaan imuroimalla ajassa 10.13 Steve Sullivanin nollakulmasta maalille heittämän kiekon selkänsä taakse.

Kanada sai avausmaalinsa jälkeen hetkeksi otteen pelistä ja loi pari vaarallista maalipaikkaa. Ensin Sullivan oli iskeä jo toisen osumansa, mutta reboundin jälkeinen rystylaukaus jäi sen verran voimattomaksi, että Nurminen ehti pysäyttää kiekon ennen maaliviivaa. Minuuttia myöhemmin Michael Peca veivasi itsensä puolittaiseen läpiajoon, mutta Nurminen venytti räpylänsä Pecan laukauksen tielle ja pelasti Suomen toiselta takaiskulta.

Erän viimeiset 5 minuuttia kuluivat taas Suomen määrätessä tahdin, mutta edes ylivoimapeli ei tuonut isännille lisäosumia. Näin avauserä tasattiin numeroin 1-1.

Leijonien pasmat sekoavat

Toinen erä alkoi todella vauhdikkaalla pelillä ja etenkin suomalaisten luistin liikkui liukkaasti. Leijonat hallitsivat erän ensimmäistä puoliskoa selvästi ja tilanteitakin saatiin luotua mukavasti. Parin minuutin kohdalla Toni Sihvosen pujotus etunurkasta oli yllättää Fred Brathwaiten, joka sai kuin saikin kuitenkin lopulta pidettyä kiekon maaliviivan väärällä puolella.

25. peliminuutilla Juha Lind ujutti itsensä hienosti Kanadan puolustuslinjan taakse ja puolustuksesta lähtenyt lätty napsahti Lindin lapaan. Kiekko karkasi kuitenkin hieman Linnun lavasta ja näin ratkaisuyrityksestä tuli kiireinen. Brathwaite piti patjat yhdessä ja numerot 1-1:ssä.

Pari minuuttia myöhemmin Suomi oli todella lähellä johto-osumaa. Kimmo Rintanen ui parhaaseen maalintekosektoriin, mutta pahaksi onneksi Rintsin raudanluja tykitys kilahti yläputkeen. Helmisen viisikko jatkoi myllytystään ja Kanadan pakka oli aika sekaisin. Maalia ei näyttävä pyöritys kuitenkaan edelleenkään Suomen tilille tuonut.

Ottelun käännyttyä jälkimmäiselle puoliskolleen Suomen hyvä ote katosi mystisesti ja puolustukselle alkoi sattua pahoja virheitä. Marko Kiprusovin liian innokas ryntäys avasi Kanadalle 2-1 ylivoimahyökkäyksen ennen erän 11.minuutin täyttymistä. Daniel Marois pääsi syötön jälkeen nokikkain Pasi Nurmisen kanssa, mutta ajautui liian lähelle maalia ja näin Nurminen sai peitettyä tilanteen. 20 sekuntia myöhemmin Pasi Petriläinen toisti Kiprusovin virheen eli ryntäsi itsensä hyökkäyssinisellä ulos tilanteesta. Seurauksena oli jälleen 2-1 ylivoimahyökkäys Kanadalle eikä kanukit enää toista tilaisuutta hukanneet. Joe Thornton laukoi Steve Sullivanin syötön suoraan tyhjään verkkoon ja siirsi vierailijat 2-1 johtoon.

Molemmat joukkueet saivat seuraavien minuuttien aikana yrittää osumaa ylivoimalla. Kanadan ylivoima oli vaarallisempi, mutta maalia kanukit eivät saaneet hyvästä yrityksestä huolimatta värkättyä. Suomen ylivoima oli puolestaan jälleen kerran vaisua. Ainoan maalipaikan hukkasi Niko Kapanen laukoen kiekon päin Brethwaitea.

Jäähystä selvittyään Kanada iski nopeasti kolmannen osumansa. Vincent Lecavalier löysi ensin Scott Walkerin, joka käänsi selän takaa kiekon Daniel Maroisille. Marois pääsi erässä toista kertaa nokikkain Nurmisen kanssa ja hoiti tällä kertaa kiekon varmasti tolpan juureen.

Suomen neloskenttä oli 3-1 maalia seuranneessa vaihdossa täysin hukassa ja Kanadan neljäs maali roikkui ilmassa. Lecavalier ja Walker pääsivät yrittämään maalia täydellisistä avopaikoista, mutta sihti ei tällä kertaa ollut kohdallaan.

Erän lopussa Timo Pärssinen harhautteli alivoimalla itsensä näyttävästi puolittaiseen läpiajoon, mutta Pärä teki yhden veivauksen liikaa ja kiekko meni rystyltä ohi maalin. Kanada vei täysin kaksijakoisen toisen erän 2-0 numeroin ja pääsi 3-1 johtoasemasta päätöserään.

Kolmas erä Kanadan näytöstä

Jos oli toisen erän loppu Suomelta heikkoa peliä niin kolmannen erän esitys oli lähes ala-arvoinen. Kanada iski ottelun lopullisesti ratkaisseen osuman jo reilun kolmen minuutin kohdalla. Kiekko toimitettiin maalille ja kanukit hyökkäsivät ahnaasti irtokiekkojen perään. Joe Thorntonin laukauksen Pasi Nurminen vielä torjui, mutta reboundin nosti maalirautoihin Brad Isbister. Kiekko näytti ensin käyneen vain ylärimassa, mutta pitkän arpomisen jälkeen tuomarit katsoivat maalin syntyneen.

Kolmisen minuuttia myöhemmin vierailijat siirtyivät jo 5-1 johtoon. Kiekko liikkui hyökkäysalueella napakasti mieheltä toiselle ja lopulta Steve Sullivan laukoi Thorntonin syötöstä kiekon Nurmisen suojien kautta verkkoon.

Suomen peli oli kolmannessa erässä todella velttoa ja leijonat saivatkin ansaittuja vihellyksiä Hakametsään saapuneelta kotiyleisöltä. Kanadan peli kulki sen sijaan mallikkaasti ja vierasjoukkueen suoraviivaisuus oli komeaa katsottavaa. Suomi selvisi kuitenkin lisätakaiskuilta kuin ihmeen kaupalla.

Leijonat eivät saaneet kolmannen erän ensimmäisellä 15 minuutilla yhtään maalitilannetta aikaiseksi, mutta ajassa 55.51 Suomi sai kavennettua tilanteen epäselvän tilanteen jälkeen 5-2:een. Janne Grönvall pujotti kiekon ensin tolppaan ja maalinedushässäkästä Juha Lind sai ilmeisesti survottua kiekon maaliviivan paremmalle puolelle. Tätäkin tilannetta tuomarit tosin miettivät varsin kauan, mutta päätyivät lopulta näyttämään keskiympyrää. Videotuomaria ei jääkiekkoliitto jostain syystä ollut tähän otteluun määrännyt.

Suomella oli kohta perään vielä yksi mahdollisuus tulla peliin mukaan, kun Kimmo Rintasen poikittaissyöttö putosi Tomi Kallion lapaan. Kallio spurttasi oikeasta laidasta karkumatkalle, mutta nosti kiekon ohi takanurkan. 60 peliminuutin jälkeen valotaululla loistivat Kanadan selvät 5-2 voittonumerot.

MM-kisat käynnistyvät lauantaina

Suomen viimeistely MM-kisoihin ei ole todellakaan sujunut menestyksekkäästi. Kolme viimeistä ottelua ovat päättyneet tappioon eikä niitä edeltänyt Ruotsi-ottelukaan tuonut tilille kuin tasapelin. Tehottomuus on ollut Suomen suurin ongelma, sillä paikkoja on saatu luotua kohtuullisen hyvin. Siitä huolimatta viimeisessä neljässä ottelussa osumia on syntynyt ainoastaan 6 kappaletta. Luokaton ylivoimapeli on ollut yksi suuri syy vähäiseen maalimäärään.

Ykkösketju Rintanen-Helminen-Kallio oli ottelun ensimmäisen puoliskon ajan Suomen ylivoimaisesti paras yhdistelmä, mutta vitja hyytyi pahasti jälkimmäisen 30-minuuttisen aikana aivan kuten koko muukin joukkue. Kallio-Rintanen kaksikko oli joka tapauksessa suomen paras osa tämän päivän ottelussa. H-P-K-ketju sai aikaiseksi muutaman hyvän pyörityksen ja näyttävän hyökkäyskuvion, mutta oli kokonaisuudessaan kuitenkin kohtuullisen vaisu. Juha Ylösen johtama kolmonen ei saanut hyökkäyspäässä kerrassaan mitään aikaiseksi, mutta hoiti puolustustehtävät sentään kohtuullisen hyvin. Nelosketju oli ajoittain pahasti helisemässä. Puolustuksesta suurimmissa vaikeuksissa olivat Pasi Petriläinen ja Marko Kiprusov. Oman ruutunsa hoiti parhaiten ehkä Ossi Väänänen.

Kanadan tehokaksikkona hääri Joe Thornton (1+2)-Steve Sullivan(2+2). Etenkin Sullivanin pelinrakentelua oli ilo seurata. Myös Micheal Pecan hyvä kahden suunnan peli jäi mieleen samoin kuin Fred Brathwaiten varma maalivahtipeli. Brathwaiten mailapelissä olisi monella suomalaisvahdilla opeteltavaa, purkukiekot napsahtivat komeasti toiseen päätyyn.

Suomi aloittaa MM-urakkansa lauantaina Itävaltaa vastaan. Toivottavasti ketsuppipullo avautuu kahden ensimmäisen ennalta käsin helpoiksi otteluiksi arvioitujen koitosten aikana. Onnistumiset Itävaltaa ja Japania vastaan saattaisivat poikia tehoja myös kovemmissa otteluissa. Jatkoaika seuraa tiiviisti MM-kisojen tapahtumia.

Ottelun tilastot

Suomi-Kanada 2-5 (1-1, 0-2, 1-2)

Maalit

00.30 Tomi Kallio (Kimmo Rintanen) 1-0

10.13 Steve Sullivan 1-1

31.11 Joe Thornton (Sullivan) 1-2

35.51 Daniel Marois (Scott Walker, Vincent Lecavalier) 1-3

43.05 Brad Isbister (Thornton, Sullivan) 1-4

46.36 Sullivan (Thornton) 1-5

55.51 Juha Lind 2-5

Maalivahdit

Pasi Nurminen, Suomi 6+9+12=27

Fred Brathwaite, Kanada 11+8+6=25

Rangaistukset

Suomi 4*2 min.

Kanada 9*2 min.

Yleisöä

6867 kpl

Kokoonpanot

Suomi

Kallio-Helminen-Rintanen

Pärssinen-Kapanen-Hentunen

Ruutu(3.erässä Hagman)-Ylönen-Laaksonen

Lind-Sihvonen-Virta

Timonen-Väänänen

Grönvall-Järventie

Kiprusov-Niemi

Petriläinen

Kanada

Richards-Lecavalier-Walker

Sullivan-Thornton-Isbister

Friesen-Peca-Walz

Marois-Parks-Banham

Morris-Robidas

Anderson-McLaren

Bouchard-Schlegel

» Lähetä palautetta toimitukselle