Latvia elää murroksessa

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Latvian jääkiekkoilu elää sekasortoista aikaa. Maan kiekkoilun kulisseissa kuohuu, eikä kukaan näytä tietävän, mitä seuraavaksi tapahtuu. Murroksessa on myös maajoukkue: tuleviin MM-kisoihin ryhmä on kokenut nuorennusleikkauksen. Siksipä se ei kuulukaan turnauksen menestyjäehdokkaisiin.

Vaikka Latvian joukkueen runko on edelleen sama, millä se on pelannut käytännössä kaikki viimeisten viiden vuoden arvoturnaukset, on esille nousemassa nuoria kykyjä. Heistä suuri osa on sellaisia, joilla on mahdollisuuksia jatkossa pelata edeltäjiänsä paremmalla tasolla. Muutos ei tapahdu hetkessä, joten Latvian kiekkoilu elää tavallaan syvässä murroksessa. Curt Lindströmin työtä päävalmentajana jatkaa sangen tuntematon Leonids Beresnevs.

Maalilla heiluu edelleen vanha tuttu Arturs Irbe. 38-vuotias ikoni ja Latvian itsenäistymisen kansallistaistelija kuuluu edelleen Columbuksen NHL-organisaatioon, mutta vain nimellisesti. NHL-kaukaloon hänellä ei liene enää asiaa. Irbe ei ole tällä kaudella pelannut missään, joten hänen todellinen turnauskuntonsa on täydellinen arvoitus.

Nuori haastaja Edgars Masalskis pääsi menneellä kaudella pelaamaan 15 ottelua Dukla Jihlavan riveissä. Masalskis on Latvian tulevaisuutta, Irbe kansallissankari. Vielä näissä kisoissa tuo nokkimisjärjestys säilyy, mutta kuinka kauan?

Puolustuksessa Latvia luottaa kokemukseen. Karlis Skrastins, Rodrigo Lavins ja Olegs Sorokins – kaikki entisiä SM-liigapelaajia ja joukkueen alakerran tukipylväitä. Kiekollisesti laadukkaimmat pelaajat lienevät Sorokins sekä Venäjän liigassa pelaava Igor Bondarevs, entinen kärppäpakki.

Joukkueen puolustuksesta löytyy myös pari mielenkiintoista uutta tuttavuutta. Nuori Agris Saviels on pelannut kolme viimeistä kautta vaihtelevalla menestyksellä Coloradon farmiseurassa Hershey Bearsissa, ja on valmiina raivaamaan peliaikaa kokeneiden sotaratsujen keskeltä. Guntis Galvins puolestaan on vasta ikäluokkaa –86, joten ensimmäisiin miesten arvokisoihin valmistautuvalla juniorilla on paljon edessään.

Uusi superketju?

Latvian hyökkäystä silmäilemällä käy heti selville, että yksi on poissa. Vjatseslav Fandul ei enää ole ryhmässä mukana, joten vastuu jää muille. Sotaratsu Leonids Tambijevs jaksaa edelleen, mutta hän ei ole enää parhaiden päiviensä kunnossa. Samaa voi sanoa myös ex-pelikaanille Grigorijs Pantelejevsille sekä Kokkolassa ihastuttaneelle Aleksandrs Semjonovsille.

Riga 2000 on Latvian liigan selkeä ykkösjoukkue, jonka pelaajia joukkueessa on peräti kahdeksan. Joukkueella on esittää kenties yksi kisojen mielenkiintoisimmista ketjuista, joiden pelaajat ovat suurelle yleisölle täysin outoja.

Valmistelevissa maaotteluissa Latvian tehokkain ja paras yhdistelmä on tottunut pelaamaan yhdessä. Ketjun kaikki jäsenet pelaavat Riga 2000:n riveissä, ja yhteispelin toimivuus näkyy. Martins Cipulis – Janis Sprukts – Girts Ankipans ovat kaikki pelaajia, joilla on runsaasti taitoa. Heistä Ankipans on esiintynyt Saksan 2. Bundesliigassa, Sprukts kävi kokeilemassa siipiään Lukossa ja Sportissa. Etenkin Spruktsin nimi kannattaa laittaa mieleen.

Kova alkulohko luo paineita

Latvian joukkueen suurin heikkous on pelirytmiin pääseminen. Suurin osa pelaajista pelaa joko kotimaan liigassa tai jossain Euroopan keskitasoa heikommassa kiekkoliigassa. Pelaajien pelitempoon pääseminen on arvoitus, ainakaan kovempia maita vastaan ei Latvian pelin kääntönopeus riitä. Latvian viisikoiden väliset etäisyydet kasvavat helposti suuriksi, mikä aiheuttaa sydämentykytyksiä Irben johtamalle puolustukselle.

Toisaalta Latvian voima lepää juonikkaassa hyökkäyksessä. Hyökätä se on aina osannut, ja osaa näissäkin kisoissa. Ylivoima pyörii nätisti, siihen löytyy mukavasti käsiä ilman Fanduliakin. Myös alivoima on vahvuus, sillä joukkueen avainpelaajien ydinryhmä on edelleen aika vahva. Näitä pelaajia kuormitetaan sumeilematta.

Latvialle ei voi kummoisia luvata. Alkulohko on kova, vastaan asettuvat Kanada, USA ja Slovenia. Kahta ensimmäistä vastaan Latvialle jää statistin rooli, mutta turnauksen jatko riippuu kokonaan Slovenia-kamppailusta.

Latvian realismia on olla viimeinen jatkoonmenijä. Silloin haarukassa on sijat 9-12, joka taustat huomioon ottaen olisi hyvä saavutus. Aivan nappisuorituksella ja muiden pienoisella avustuksella Latvia voi yltää puolivälieriin. Toisaalta, jos slaaviluonne kiehuu yli, on tappio Slovenialle ja karsintasarjaan tipahtaminen yhtä mahdollista.

Latvian joukkueen erikoisuus piilee valmennuspuolella. Pitkän uran tehnyt Olegs Znaroks on siirtynyt valmennuspuolelle. Vuonna 1990 Znaroks tuli kovalla kohulla suoraan NHL:stä Porin Ässiin. Hän ei ehtinyt pelata yhtään liigaottelua, sillä harjoitusottelussa Södertäljeä vastaan Znaroks löi mailallaan päätuomaria ja sai pitkän pelikiellon. Samalla päättyi ura Suomessa, ennen kuin se ehti edes alkaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle