NJD - BUF 1.00
DET - PHI 2.00
FLA - MTL 2.00
ANA - WSH 4.00
CGY - ARI 23.00

Kolme syytä, miksi Mestis-mestarin kruunu ja valtikka lipesivät SaPKon käsistä

MESTIS / Artikkeli
SaPKo ei yltänyt tavoitteeseensa, mutta voitti seurahistoriansa toisen Mestis-mitalin.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo lähti uusimaan viime kauden mestaruuttaan, mutta päätyi lopulta pelaamaan pronssimitaleista. Savonlinnalaiset ovat tehneet itsestään kestomenestyjän, mutta mahdollisuudet kultamitaliin kariutuivat muun muassa maalivahtipelaamisen ja ylivoiman takkuamisen takia.

Pasi Räsäsen alaisuudessa SaPKo on noussut isojen Mestis-seurojen joukkoon, mutta seurahistorian toisen Mestis-mestaruuden metsästäminen vaihtui kultaa himmeämmän mitalin tavoitteluun, kun joukkue taipui välieräsarjassa TUTOlle.

Kokonaisuudessaan kausi oli onnistunut, sillä pässipaidat ylsivät historiansa toiseksi parhaimpaan runkosarjasijoitukseen. Realistiset mahdollisuudet mestaruuden uusimiseen olivat kuitenkin olemassa, ja ne murentuivat kolmen alla olevan keskeisen syyn takia.

1. Varman ja vahvan ykkösmaalivahdin puute

Viime kaudella SaPKo menestyi erityisesti tehokkaan hyökkäyksensä johdolla, mutta myös Juhana Aho oli joukkueen tuki ja turva. Tähän kauteen joukkue lähti ykkösmaalivahtinaan Roope Urpolahti, joka oli pelannut KeuPassa 32 ottelussa.

Joonas Toivosen kaudesta muodostui rikkonainen, eikä hän esiintynyt kuin kahdeksassa runkosarjaottelussa ja kolmessa pudotuspeliottelussa. Vastuu jäi siis lähes yksinomaan Urpolahdelle, josta ei ollut Ahon tavoin tuomaan joukkueelle horjumatonta tukea.

Urpolahden keskeisiksi ongelmakohdiksi muodostuivat pudotettujen irtokiekkojen määrä, ajoittainen ylipelaaminen ja mailapelaamisen epävarmuus. Vielä runkosarjassa ja puolivälierissä SaPKo kompensoi maalivahtiosastonsa keskinkertaisuutta maalinteon tehokkuudella tasaviisikoin. 

Välierissä ero suoritusvarmuudessa TUTO-vahti Julius Pohjanoksaan nähden oli kuitenkin iso. Pohjanoksa piti turkulaisia pystyssä ottelusta toiseen torjuen useita laukauksia ykkössektorin vaarallisilta paikoilta. Urpolahtikin venyi ajoittain huipputorjuntoihin, mutta taakse upposi useita helppoja maaleja, joihin ei TUTOa vastaan ollut enää varaa. Lisäksi TUTO pääsi usein hääräämään SaPKo-maalin edustalla irtokiekkojen myötä.

2. Omalla alueella pelaamisen ajoittainen epävakaus

Tällä kaudella ongelmia omalla alueella pelaamisessa ilmeni puolustuspelaamisen ja pelin avaamisen suhteen. Kun SaPKo pelasi kiekottomana omalla alueellaan, ajoittaiset merkkausvirheet ja kommunikaatiokatkokset maksoivat maaleja niin suorissa hyökkäyksissä kuin pitkissäkin hyökkäyksissä. Takaiskuja syntyi myös kaksinkamppailutilanteiden päätteeksi silloin, kun pelaajat jäivät vastustajaa jälkeen.

Kiekollisena virheitä syntyi viime kautta useammin huolimattomuuden tai riskialttiiden syöttöjen seurauksena. Kun vastustaja pääsi kiekonriiston jälkeen kääntämään pelin nopeasti kohti SaPKo-maalia, olivat pässipaidat haavoittuvaisia.

SaPKo elää kiekollisesta pelaamisesta, ovathan savonlinnalaiset kasanneet joukkuettaan pääasiassa kiekollisen pelaamisen ehdoilla. Pelitapa, jonka toteutuksen perusta on varmassa syöttötyöskentelyssä ja sujuvassa pelin avaamisessa, oli ajoittain koetuksella, vaikka Pasi Räsänen peräänkuuluttaakin rohkeutta.

Lupa pelata rohkeasti muuttui ajoittain jopa yltiörohkeaksi pelaamiseksi muun muassa maalin takaa keskustaan lähteneiden syöttöjen muodossa. Välillä SaPKon oman alueen pelaamista leimasi se, että ratkaisut kiekolla tapahtuivat joko liian hitaasti tai liian nopeasti johtaen kummassakin tapauksessa kiekonmenetykseen.

3. Ylivoiman sakkaaminen

Siihen nähden, miten SaPKon ylivoimapelaaminen takkusi läpi kauden, joukkue pääsi pitkälle. Tasaviisikoin joukkueen pelaaminen hyökkäyssuuntaan toimi, mutta kun peli siirtyi ylivoimalle, usein näkyi, että peli muuttui pakottamiseksi rennon ja tehokkaan ylivoimapyörityksen sijaan.

Usein mahdolliseen laukaisupaikkaan johtanut syöttö päätyi vastustajalle tai lipui syöttöä vastaanottaneen pelaajan lavan ohi. Kiekollisen pelaajan ja kiekottomien pelaajien välinen yhteistyö ei aina ollut saumatonta, jolloin ylivoimapelaamisesta muodostui mielikuvituksetonta.

Ylivoimapelaamisesta puuttui rakenne ja siksi myös toteutus jäi vaillinaiseksi. Tämä näkyi laukausten − ja erityisesti vaarallisten laukausten − vähyydessä. Myös se näkyi, että tällä kaudella puhdasta pelintekijää ei ylivoimalla ollut. Viime kaudella ylivoimaa olivat pyörittämässä muun muassa Teemu Lepaus ja Juuso Forsström.

Tehoton ylivoima siirsi paineita tasaviisikoin pelaamisen ja erityisesti alivoimapelaamisen onnistumiselle. SaPKon onneksi joukkue suoriutui edellä mainituista osa-alueista kunnialla.

» Lähetä palautetta toimitukselle