Kolme syytä, miksi Ketterä ei vielä ollut valmis mitalipeleihin

MESTIS / Artikkeli
Ketterällä ei riittänyt paukut puoluvälierissä Jokipoikia vastaan.
Vahvan runkosarjan jälkeen Imatran Ketterän ensimmäiset Mestiksen pudotuspelit jäivät puolivälierävaiheeseen, kun kokeneempi Jokipojat pudotti imatralaiset suoraan 4− 0-voitoin. Jatkoaika listasi syitä Ketterän kauden päätökselle.

Täyteen synkistelyyn ei Ketterän kauden päättymisen takia kannata hukuttautua. Vaikka hermoissa on petrattavaa ja pudotuspelien salat eivät täysin ole vielä auenneet, voidaan Imatralla jatkaa luottavaisin mielin − tämähän oli vasta alkusoittoa.

1. Hermokontrollin puute

Ketterän heikkoudet nousivat esiin vasta pudotuspeleissä. Vaikka imatralaiset pelillisillä otteillaan säväyttivätkin läpi kauden, pudotuspelien perusasiat eivät olleet heillä kunnossa toisin kuin kokeneemmalla joensuulaispoppoolla. Hermokontrolli nousi suurimmaksi yksittäiseksi kompastuskiveksi.

Joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa pelirangaistuksia Ketterälle tuli neljä, aivan vaihtopenkkiä myöten, ja toisessa kohtaamisessa pelirangaistuksia tuli yksi. Käytösrangaistuksia Ketterä otti sarjassa yhteensä neljä. Imatralaiset ovat myös puolivälierän selkeitä jäähykuninkaita 197 jäähyminuutillaan.

Hermot − niiden jäähdyttelyyn Imatralla tarvitaan ensi kaudella apua.

2. Ei makeaa mahan täydeltä

Loistavan runkosarjan päätteeksi kolmanneksi sijoittuneella Ketterällä paukut eivät yksinkertaisesti enää riittäneet. Onnistunut runkosarja imi joukkueesta suurimmat mehut, eikä kevään koviin peleihin ollut enää mitään uutta annettavaa. Jokipojat oli selvästi parempi.

Ensi kaudella on hyvä jättää myös yllätyksiä. Sellaisia, joihin Mestiksen kokeneempi kaarti ei osaa ollenkaan varautua.

3. Tarina vasta alussa

Kaiken kaikkiaan voikin todeta, että Ketterä ei vain vielä ollut valmis. Päävalmentaja Maso Lehtosen sanoin "tarina on vasta alussa".

− Koko kauden olen puhunut oppimatkasta. Nyt pääsimme ykkösluokalta ja syksyllä alkaa toinen luokka. Ollaan viisaampia ja parempia. Annan joukkueella ja organisaatiolle kiitettävän arvosanan tästä kaudesta, hän summasi perjantain neljännen ja ratkaisevan kohtaamisen jälkeen.

Vaikka kausi tyssäsikin liian varhain, on Ketterällä hyvä pohja, jolle rakentaa tulevaa. Joukkue on edelleen pirteä lisä Mestikseen ja imatralaisyleisö on aidosti omistaan kiinnostunut: kahdessa pudotuspelien kotiottelussa 1200-paikkaisessa hallissa oli keskimäärin 1041 katsojaa, kun runkosarjassa tuo luku oli 949.

» Lähetä palautetta toimitukselle