HPK:n kausi 2016-17 päättyi kirvelevään tappioon puolivälierien seitsemännessä kamppailussa. Joukkueen nimekkäimpiin pelaajiin kuuluneet Mathias Porseland ja Niklas Hagman jäivät ilman pisteen pistettä pudotuspeleissä, eikä HPK onnistunut yhtä ottelua lukuunottamatta saamaan samanlaista kiekollista hallintaa otteluissa kuten se läpi runkosarjan teki.
Yksilöiden syyttäminen on tässä vaiheessa kuitenkin turhaa. Jopa kiivaimpien fanien joukossa putoamisen jälkeiset tunnelmat ovat olleet optimistiset. HPK:n kausi 2016-17 palautti uskon hämeenlinnalaisen kiekon menestymiseen. Jatkoaika kokosi kolme keskeisintä syytä, miksi Hämeenlinnassa voidaan uskoa parempaan huomiseen.
1. Seuran taustajoukot ja valmennusjohto tekivät hyviä liikkeitä läpi kauden
HPK onnistui niin kaukalon laidalla kuin toimistossakin. Keväällä 2016 HPK Liiga Oy:n johtoon valittu Antti Toivanen joukkoineen onnistui henkilöstövalinnoissa sekä seuran markkinoinnissa. Seuran osakeanti tuotti rahaa ja jääkiekon myynti otti piristysruiskeen. HPK otti ensimmäisiä isompia askeleita myös tulopuolen leventämisessä laajentamalla tapahtumiin jääkiekon ulkopuolella.
Suurin muutos Risto Korpelan johtamaan Kerhoon näyttää olevan uudistushalukkuus ja rohkeus. Rahaa ei ole kaadettu joukkueeseen tai puitteisiin saavikaupalla, mutta se on käytetty rohkeasti aikaisiin jatkosopimuksiin sekä riittävään joukkueen vahvistamiseen myös nopeana reagointina. Kesken kauden reagoinnit tehtiin budjetin ulkopuolelta taustavoimien tuella, mikä kertoo luottamuksesta tekemiseen. Isoimmat panostukset tehtiin siihen, ettei pelaajien tarvitsisi miettiä ylimääräisiä, ja että harjoitusolosuhteet olisivat optimit.
Tärkein yksittäinen värväys on ollut päävalmentaja Antti Pennanen. Apuvalmentajineen Pennanen loi joukkueelle suunnan ja tavoitteet, joita on toteutettu päivä- ja kausitasolla niin yksilöiden kuin joukkueen tasolla. Tämä tarttui pelaajiin, joista yksi toisensa jälkeen kehui uutta ilmapiiriä joukkueessa.
HPK on nyt urheilullisempi, kilpailullisempi ja pelaa ennenkaikkea hyvää sekä yhtenäistä jääkiekkoa. Pelaamisen osalta merkittävää on se, että pelaamisessa nähtiin uudistumista − osa-alueita kuten sentteripelaaminen, joiden yksityiskohdat ovat parhaimmillaan vähintään Suomen huipputasoa. HPK:n pelaaminen oli tasakentällisin Liigan kärkeä.
Väheksyä ei sovi myöskään kykyjenetsijänä toimineen Jussi Kari-Koskisen roolia. HPK:n onnistumisprosentti värväyksissä oli erittäin hyvä, eikä kokonaisuutta jätetty arpakorttien kuten Nathan Lawsonin tai Kirill Tulupovin varaan. Taustalta nousi nuoria syvyyspelaajia, ja kauden aikana joukkuetta onnistuttiin vahvistamaan myös veteraanipelaajilla.
2. Yleisökeskiarvo nousi kohinalla
Kun HPK:lla meni hyvin, vastasivat paikalliset huutoon mallikkaasti. Hallille olisi menestykseen nähden mahtunut vieläkin enemmän katsojia, mutta lähes 500 hengen parannus keskiarvoon oli kova teko vallitsevaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja jääkiekon asemaan nähden.
Yleisötapahtumaa ei uusittu radikaalisti. Kyseisestä kokonaisuudesta voidaan kiittää osaltaan myös aiempien vuosien puuhaihmisiä ja johtoa. HPK on kuitenkin aktivoitunut ja saanut sidottua paikkakuntaa taas mukaan yhteiseen tekemiseen. Oranssi näkyy paremmin kaupungilla, eikä todennäköisesti ole ihan heti sieltä häviämässä.
HPK:n ottelutapahtuma ja markkinointi-imago ovat onnistuneet löytämään hyvän tasapainon. Tekeminen ei ole väkinäistä, vaan sopivan rehvakkaa ja innokasta. Tähän vaikuttaa luonnollisesti tietenkin se, että itse joukkueen tekemisestä on helppo olla ylpeä. "Tekemisen meininkiä" on joka puolella hallia.
3. Yksilöistä onnistuivat niin nuoret kuin veteraanit - joukkueen rakenne on hyvä
Koko HPK:n uusiutumista voidaan tiivistä Hämeenlinnassa hierottiin silmiä, kun marraskuussa seura hankki ensin vanhan tutun Mathias Porselandin takalinjoilleen, ja kiinnitti myöhemmin kuussa Joonas Lehtivuoren sekä Otto Paajasen jatkosopimuksilla.
Vielä kovempi puskuri oli kuitenkin se, että seura onnistui myöhemmin tekemään Porselandin kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen, sekä kiinnittämään paljon kauden aikana puolustamisessaan kehittyneen Petteri Nikkilän lisävuodeksi. HPK sai uskottavuutta ja jatkuvuutta kaudeksi 2017-18 jo kauan ennen kauden päätöstä. Siinä missä HPK:n puolustuskalustoa epäiltiin heikoksi ennen kauden alkua, on sillä nyt yksi Liigan parhaista kolmikoista valmiiksi ensi kauden tukijalkana.
Pelaajisto onnistui kauttaaltaan mainiosti. Sakari Manninen nousi kauden aikana Liigan kärkipelaajien joukkoon. Lisäksi pelitapaan sitoutuivat veteraanit ja nuoret pelaajat. Teemu Turusen läpimurto ja heikomman kevätkauden päälle pudotuspeleissä skarpanneen Oula Palven parhaat jaksot ovat merkkejä siitä, että materiaalissa on potentiaalia vielä parantamiseen. Niko Kapasen, Juho Keräsen ja Janne Lahden ja kaltaiset veteraanit eivät kaikesta huolimatta ole nuortumassa tai nostamassa pelinsä tasoa määräänsä enempää, vaikka he toivatkin laatua tulokkaiden rinnalle. Heistä Keränen ja Lahti jatkavat ja Kapasella on optio ensi kaudesta.
Mainitsemisen arvoisia ovat lisäksi joukkueen maalivahdit. Vuoden tulokkaan tittelistä kamppaileva Emil Larmi oli yksi Liigan parhaista maalivahdeista, joka nosti tasoaan vielä pudotuspeleissä. Kakkosvahdiksi kesken kauden napattu Antti Karjalainen onnistui myös, mutta ensi kautta silmälläpitäen kirittäjäksi voivat nousta A-nuoret mestaruuteen vienyt Ukko-Pekka Luukkonen tai vailla sopimusta oleva nuori Fredrik Grønstrand.
Kesän 2017 osalta Kerhon tärkein tehtävä on vahvistaa runkoa nuorilla pelaajilla, vaikka tämän kauden perusteella yksittäisiä täsmävahvistuksia on lupa vielä odottaa myös vanhemmista pelaajista. Veteraanipaikat sillä ovat jo aika lailla täynnä. Todennäköisesti osan pelipaikoista nappaavat ainakin lupaavat kasvatit Jere Innala sekä Niclas Almari. Kaksikko juhli Luukkosen ohella nuorten mestaruutta, mutta pelasi osan kaudesta myös edustusjoukkueen mukana.
Nuoriin liittyy myös seuran suurin haaste. Hämeenlinnalaisten juniorien kehittäminen ja heidän tuottamisensa nimenomaan HPK:n avuksi ei ole tällä hetkellä parhaiden vuosien tasolla. HPK:n juniorien ylimmät ikäluokat houkuttavat laadukkaita pelaajia seuraan, mutta myös omilta nurkilta seura tarvitsee Suomen kärkitason junioreita.
Keskeisintä kokonaisuudessa on seuran, pelaajien ja valmennuksen osalta kuitenkin se, että projekti on vielä kesken. Vielä joukkue ei ollut mitalipeleihin valmis, mutta nyt nähdyn perusteella on monta syytä uskoa siihen, että HPK pystyy parantamaan onnistuneesta kaudesta 2016-17 sinne, minne se haluaa. Kamppailemaan Suomen mestaruudesta loppuun asti.