Kausiennakko: Ykkössentteritön Canadiens nojaa entistä vahvemmin Carey Pricen torjuntoihin

NHL / Artikkeli
Carey Pricelta odotetaan huomattavasti parempaa suoritusta kuin viime kaudella.
Kuva © Getty Images
Kun huippumaalivahti Carey Price on loukkaantunut tai pelannut huonosti, Montreal Canadiens on jäänyt pudotuspelien ulkopuolelle. Alkavalla kaudella Pricen torjuntavire on entistä tärkeämpää, sillä joukkueen puolustuskalusto on kehno ja pitkään kaivattu ykkössentteri puuttuu edelleen.

Ei kesää ilman isoa pelaajakauppaa. Montreal Canadiensissa niitä nähtiin tänä kesänä peräti kaksi, kun sekä Alex Galchenyuk että Max Pacioretty kaupattiin muualle.

Joukkueen vahvistumisesta − ainakaan lyhyellä tähtäimellä − ei kuitenkaan voi puhua. Canadiensin kokoonpano on selvästi heikentynyt pelaajakauppojen myötä, mutta seurajohto ei silti suostu myöntämään, että joukkue olisi jälleenrakennusvaiheessa.

Maalivahdit

Carey Pricella on allaan uran heikoin kausi. Tähtimaalivahdin massiivinen kahdeksan vuoden ja yli kymmenen miljoonan dollarin arvoinen sopimus astuu voimaan tämän kauden alusta. Canadiens-leirissä toivotaankin, että vammoista viime vuosina kärsinyt Price ensinnäkin pysyy pelikuntoisena ja toiseksi palaa totutulle huipputasolleen.

Kolmen viime kauden aikana Canadiens on jäänyt kahdesti pudotuspelien ulkopuolelle, ja molemmilla kausilla Price on ollut loukkaantuneena. Joukkueen pärjääminen nojaa turhankin vahvasti tähtimaalivahtinsa onnistumiseen.

Pricelle taustatukea antaa Antti Niemi, joka onnistui Canadiensiin siirryttyään nostamaan reilusti tasoaan heikon alkukauden jälkeen ja oli Canadiensin selvästi varmin torjuja viime kaudella. Lähtökohtaisesti konkarin rooliksi jää kuitenkin antaa Pricelle silloin tällöin lepoaikaa.

Farmissa näyttöpaikkaa kyttää 24-vuotias Charlie Lindgren, joka pääsi viime kaudella pelaamaan 14 NHL-peliä. Amerikkalaistorjujan suoritustaso on kuitenkin ailahdellut myös AHL:ssä, joten matka NHL-torjujaksi on pitkä.

Puolustajat

On jo riittävän huolestuttavaa, että ikääntyvä ja hidastuva sekä pitkällä ja kalliilla sopimuksella kiinnitetty Shea Weber on Canadiensin paras puolustaja. Huolta lisää eksponentiaalisesti se, että kärkipuolustaja on jalkavamman vuoksi sivussa ensi vuoden puolelle.

Niinpä viime kaudella isoon rooliin noussut Jeff Petry joutuu ottamaan vielä isompaa roolia, varsinkin hyökkäyssuuntaan. Oikealta laukova amerikkalainen rikkoi viime kaudella maali-, syöttö- ja piste-ennätyksensä.

Toissa kesänä vapaana agenttina hankittu Karl Alzner on tärkeä tekijä puolustussuuntaan. Kärkikaksikolle on varsinkin alkukaudesta luvassa valtavasti peliaikaa. Petryn ja Alznerin jälkeen Canadiens-puolustuksen taso kuitenkin romahtaa.

Kesken viime kauden Minnesota Wildista hankittu Mike Reilly sai Canadiensissa hyvin peliaikaa, mutta 25-vuotias amerikkalainen ei toistaiseksi ole pelannut yhtään kokonaista NHL-kautta. David Schlemko ja Jordie Benn ovat tasoonsa nähden liian isossa roolissa.

Noah Juulsen on lupaava puolustaja ja sai viime kaudella pelaamissaan 23 ottelussa hyvin peliaikaa. 21-vuotias ykköskierroksen varaus ei viime kauden näyttöjen perusteella vielä ole valmis isoon rooliin. Vuotta nuorempi Victor Mete on lupaava hyökkäyssuuntaan, mutta kokonaisvaltaisessa pelaamisessa on vielä paljon hiomista.

Viime kaudella Canadiens päästi seitsemänneksi eniten maaleja koko NHL:ssä, eikä puolustuksessa ole tapahtunut mitään korjausliikkeitä, joten maalivahdin merkitys korostuu entisestään.

Hyökkääjät

Viime kesänä Canadiensiin hankittiin laitahyökkääjänä enimmäkseen pelannut Jonathan Drouin ja hänet istutettiin keskushyökkääjäksi. Tänä kesänä samaa toimintamallia sovellettiin Max Domiin. Drouin vaihdettiin puolustaja Mihail Sergatšoviin, jolle Canadiensilla olisi tällä hetkellä huutava tarve.

Domi puolestaan vaihdettiin Galchenyukiin, joka on parhaalla kaudellaan tehnyt lähes yhtä monta maalia kuin Domi koko urallaan. Lisäksi Galchenyuk nimenomaan halusi pelata sentterinä, mutta häntä peluutettiin laidalla.

Ironia, nimesi on Canadiens.

Päävalmentaja Claude Julienin suunnitelmaan peluuttaa Domia ykkössentterinä tuli mutka matkaan Domin hölmöiltyä itselleen pelikiellon harjoituskauden loppuun asti. Näin avautui mahtava näytönpaikka kesän ykköskierroksen varaukselle Jesperi Kotkaniemelle, joka esitti vahvoja otteita heti päästyään Drouinin ja Joel Armian keskelle.

Nuori suomalainen vakuutti sentteripelinsä kypsyydellä päävalmentaja Julienin lopulta niin hyvin, että Kotkaniemelle luvattiin kauden alkaessa paikka NHL-kokoonpanossa.

Muut keskushyökkääjät alkavalla kaudella ovat Phillip Danault, Tomas Plekanec ja Matthew Peca. Myös Paul Byron ja tällä hetkellä loukkaantuneena oleva Andrew Shaw pystyvät pelaamaan keskellä.

Oleellista on kuitenkin se, ettei tämä ole menestyvän joukkueen sentterivalikoima.

Laitahyökkääjien valikoima on aavistuksen parempi, tosin Paciorettyn vaihtaminen Tomas Tatariin syö tehoja. Slovakkihyökkääjä olisi kuitenkin viime kaudenkin saldollaan ollut Canadiensin toiseksi paras maalintekijä, ja 27-vuotiaalla laiturilla on viime vuodesta paljon parannettavaa.

Drouin on huipputaitava hyökkääjä ja voi nostaa tasoaan päästessään pelaamaan laidalla. Brendan Gallagher oli viime kaudella Canadiensin paras maalintekijä ja pistemies. Pienestä koostaan huolimatta 26-vuotias kanadalainen on omimmillaan maalineduspelissä.

Vahvan tulokaskauden jälkeen vaisumman toisen kauden pelannut Artturi Lehkonen pystyy parantamaan tasoaan reippaasti. Kesällä hankittu toinen suomalaishyökkääjä Armia voi päästä kokeilemaan isommassa roolissa kuin Winnipeg Jetsissä.

22-vuotias Nikita Scherbak on yksi nuorista, joilta odotetaan tasonnostoa. AHL:ssä tehoillut venäläinen ei toistaiseksi ole NHL-tasolla yltänyt vastaavaan vireeseen. Farmissa on jonkin verran reserviä, mutta huippulupaukset loistavat poissaolollaan.

Keskeiset kehityskohteet viime kaudesta

Canadiens pärjää tai romahtaa tähtimaalivahtinsa Pricen otteiden mukaisesti. Kokeneen ja NHL-tasoisen kakkosmaalivahdin jatkosopimus oli hyvä peliliike, mutta puolustuksen vahvistamatta jättäminen oli puolestaan GM Marc Bergeviniltä emämunaus.

Puolustus kaipaisi kipeästi vahvistuksia, jollaisiksi ei voi laskea viime kaudella Detroit Red Wingsissä pienessä roolissa pelannutta Xavier Ouelletta tai toistaiseksi koeajalla olevaa Simon Despres. Keskinkertaisuuksia Canadiensilla on jo ennestään.

Myös hyökkäys olisi vahvistusten tarpeessa, erityisesti sentteriosasto. Ykkössentteri on epävarma, eivätkä muutkaan keskushyökkääjät pysty joukkuetta kannattelemaan. Kiekollista taitoa Canadiensissa on kuitenkin runsaasti, samoin kahden suunnan osaamista.

Erityisesti Canadiens tarvitsisi johdolta hallitumpaa strategiaa. GM Bergevin on luopunut monista tähtipelaajista ja yhdestä huippulupauksesta, mutta muun muassa sentteriongelma on edelleen ratkaisematta.

Muutamassa vuodessa Canadiens on valahtanut vahvasta haastajasta häntäpään joukkueeksi, ja ongelman korjaamiseksi organisaatiossa tarvitaan parempia ratkaisuja joko lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä.

Canadiens taistelee Atlantin divisioonan sijoista 7-8.

» Lähetä palautetta toimitukselle