Kausiennakko: Flamesillä on tarvittavat palaset onnistumiseen, mutta tasaisuuden ei tule päätyä kuriositeetiksi

NHL / Artikkeli
Mike Smithin harteilla on tällä kaudella paljon vastuuta.
Kuva © Getty Images
Calgary Flames luottaa tällä kaudella maalivahti Mike Smithin lisäksi hyökkäyksensä iskukykyyn ja kärkipuolustuksensa onnistumiseen. Edellytykset hyvään runkosarjasuoritukseen ovat olemassa, mutta se vaatii suoritustason tasaisuutta.

Uusi päävalmentaja, kaksi uutta hyökkääjää ja puolustaja. Calgary Flames oli poikkeuksellisen aktiivinen kesäkauden aikana.

Flamesin GM Brad Treliving teki ensimmäisen kesäkauden ratkaisuistaan huhtikuussa, kun hän antoi kesken sopimuskauden lähtöpassit päävalmentaja Glen Gulutzanille epäonnistuneen kauden jälkeen. Samassa rytäkässä saivat lähteä myös apuvalmentajat Dave Cameron ja Paul Jerrard, jotka oli palkattu joukkueeseen alle kaksi vuotta sitten.

Gulutzanin paikan vaihtopenkin takana ottaa Carolina Hurricanesista saapunut Bill Peters, jonka mukana joukkueeseen saapui pelaajakaupan myötä uusi hyökkääjä ja puolustaja, Elias Lindholm ja Noah Hanifin. Näiden kahden nuoren mutta lupaavan pelaajan kohdalla Flames pelasi hieman riskialtista peliä, kun molemmat pelaajat ansaitsivat rahakkaat ja pitkät sopimukset.

Joukkueen hyökkäysosastoa vahvistaa myös kahtena viime keväänä Stanley Cupin loppuotteluita pelannut James Neal. Hänenkin tapauksessaan Flames voi vain toivoa, että Neal lunastaa kaikki odotukset ja osoittaa olevansa johdon luottamuksen arvoinen. Siihen on toki kaikki eväät, mutta pahimmassa tapauksessa Flames on pitkään jumissa kolmen epäonnistuneen pelaajan kanssa.

Maalivahdit

Mike Smith aloittaa viimeisen sopimusvuotensa Flamesin maalinsuulla. Joukkueeseen sopeutuneen Travis Hamonicin ja lähes koko kauden ajan kompuroineen T.J. Brodien takana Smith onnistui pelaamaan kelvollisen kauden voittamalla 25 ottelua 55 aloittamastaan. Loppukauden loukkaantuminen oli valitettavaa, mutta 36-vuotias ei pelaa enää uransa parhaita, saati ehjimpiä kausiaan.

Alkavalle kaudelle Smith saa parikseen David Rittichin. Toinen Smithiä viime kaudella tuurannut torjuja oli Jon Gillies. Molemmat torjujat ovat esiintyneet epävarman oloisesti NHL-jäillä, mutta erityisesti Gilliesin tuloksenteko AHL-seura Stockton Heatissä on saanut seurajohdon uskomaan 24-vuotiaaseen amerikkalaiseen.

Flames lähtee alkavaan kauteen siis samoilla maalivahdeilla, jotka jakoivat torjuntavastuun viime vuonnakin. Toki viime syksynä liekkipaitojen kakkosvahdin viittaa kantoi hetken aikaa ruotsalainen Eddie Läck, mutta hänen Flames-uransa jäi neljän ottelun mittaiseksi joukkueen kaupattua hänet pikaisesti New Jersey Devilsiin.

Maalivahtiosastolla suurin kysymysmerkki on kokeneen Smithin säilyminen terveenä. Ehjän kauden pelatessaan Smithillä on eväät nostaa suoritustasoaan viime kaudesta jopa merkittävästi. Nuorimpien tehtäväksi jää tukea joukkuetta Smithin ollessa lepovuorossa tai sairastuvalla.

Puolustajat

Joukkueen puolustus on kokenut hienoisia muutoksia viime kaudesta, kun Dougie Hamilton kaupattiin varaustilaisuuden yhteydessä Carolina Hurricanesiin, josta vastineeksi Flames sai siniviivalleen Hanifinin.

Hamiltonin lähdön joukkueesta voidaan odottaa vapauttavan Brodien pelaamisen takaisin sille tasolle, jolla hän pelasi ennen Hamiltonin saapumista joukkueeseen. Puolustajaparikseen Brodie saanee kapteeni Mark Giordanon, kun Hanifin ottanee paikkansa kakkosparissa Hamonicin vierellä.

Suomalaisväriä joukkueeseen tuo 19-vuotias Juuso Välimäki, joka keräsi harjoitusleirin aikana kehuja valmennukselta ja sai runsaasti luottoa osakseen. Puolustaja raivasi tiensä Flamesin alakertaan ja on tämänhetkisen joukkueen nuorin pelaaja.

Muita puolustajia Flamesin joukkueessa ovat Michael Stone ja Dalton Prout, joista Stone aloittaa NHL-kautensa pelaavassa kuusikossa. Ruotsalainen puolustajalupaus Rasmus Andersson aloittaa kauden puolestaan AHL:ssä. Brett Kulakin Flames kauppasi hiljattain Montreal Canadiensiin vaihdossa Matt Taorminaan ja Rinat Valieviin.

Hyökkääjät

Flamesin hyökkäyksen johtohahmoina ovat totutusti Johnny Gaudreau ja Sean Monahan, mutta alkavalla kaudella toisena varakapteenina toimiva Matthew Tkachuk on myös nostanut itsensä joukkueen kärkihyökkääjien joukkoon. Tulitukea kärkiketjuihin tuovat muun muassa Lindholm ja kakkossentterinä toimiva Mikael Backlund

Tulokashyökkääjä Dillon Dubé aloittaa kautensa kirkkaissa valoissa ja saa parhaimmillaan vierelleen Nealin ja Derek Ryanin. Tšekkihyökkääjä Michael Frolikin pelipaikka vaihdellee kakkos- ja kolmosketjun välillä.

Flamesin vuoden 2014 varaustilaisuudessa varaama Sam Bennett aloittanee kauden alaketjuissa, sillä tie ylempiin ketjuihin on kanadalaiselle kiven alla. Joukkueen keskikaistan täydentää Mark Jankowski ja laitahyökkääjistä viimeisen paikan saanee Austin Czarnik.

Katseet joukkueen hyökkäyksen suhteen kohdistuvat Gaudreaun ja Monahanin lisäksi siihen, millä tasolla joukkueen kakkos- ja kolmosketju kykenevät tuottamaan tulosta. Leveyttä hyökkäyksessä on, sillä Dubé ja Neal ovat hyviä vaihtoehtoja myös ylempiin ketjuihin.

Keskeiset kehityskohteet viime kaudesta

Viime kaudella Flamesin suoritustaso ailahteli siinä määrin, etteivät liekkipaidat olleet pudotuspelipaikasta kilpaileva joukkue. Joukkue teki tasaviisikoin 60 minuuttia kohden viidenneksi eniten maaleja ja päästivät 13:nneksi vähiten maaleja, mutta tasaisuuden puute vei joukkueelta pisteitä.

Alivoimalla Flames oli seitsemänneksi paras, mutta ylivoimalla maalinteko ei luonnistunut. Joukkueen ylivoimatehokkuus oli 16-prosenttista, mikä riitti koko NHL:ssä ainoastaan kolmanneksi viimeiseen sijaan. Jos joukkue kykenee nostamaan ylivoimatehonsa tasolle, jolla se viimeistelee tasaviisikoinkin, ovat lähtökohdat otteluiden voittamiseen aiempaa paremmat.

Tuloksellisesti joukkueen tähtenä taivaalla loisti Gaudreau, joka rikkoi joukkueessa ainoana pelaajana 70 tehopisteen rajan. Monahan teki piste-ennätyksensä (64), mutta hyökkääjissä oli muuten melko hiljaista. Tkachukin odotetaan maalienteon lisäksi ottavan askelta eteenpäin, mutta petraamisen varaa on erityisesti hänen takanaan.

Frolikin ja Bennettin on nostettava tasoaan. Micheal Ferlandin paikan ottaneen Lindholmin sekä Dubén ja Nealin on kyettävä parhaaseen suoritukseen illasta toiseen, jotta hyökkäyksen suoritustaso kohtaisi materiaalin laajuuden kanssa.

Flames kamppailee Tyynenmeren divisioonassa sijoista 4−5.

» Lähetä palautetta toimitukselle