Kauhan kakkosvahtisoppaan työntää myös Laakso – ”Pelaavaksi tietysti haluaisin”

MESTIS, MAAJOUKKUE / Artikkeli
19-vuotias Leevi Laakso edustaa Kokkolan Hermestä.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
Nuorten Leijonien maalivahtitilanne ei ole tänä vuonna kovinkaan selkeä. Maalivahdin tontille on tarjontaa, mutta nokkimisjärjestys on edelleen hieman auki. Päävalmentaja Jussi Ahokkaalla ryhmineen on pohdittavaa vaihtoehtojen välillä.

Tyypillisesti Nuoriin Leijoniin on ollut tarjolla muutamakin Liiga-statuksella operoiva maalivahti. Tänä vuonna sellaista ei kuitenkaan ole.

Huippulahjakas Ukko-Pekka Luukkonen, joka on pelannut pääosan kaudesta lainalla LeKissä Mestistä, lienee kuitenkin mies, joka kantaa ykkösvahdin vastuun. Kakkosvahdeista saadaan keitos aikaiseksi.

Kakkos- ja kolmosvahdin tonteille on tarjolla esimerkiksi HIFK:n juniori Niilo Halonen, Lukon KeuPalle lainaama Lassi Lehtinen, Hermeksessä Mestistä sopimuksella pelaava Leevi Laakso ja jopa Kärppien nuori Justus Annunen. Ainakin näiden neljän kaverin välillä keitetään soppa kakkosvahdin tontista.

Muutamalla heistä on mahdollisuus pelata vielä tulevinakin vuosina nuorten MM-kisoissa. Paikka kisakoneessa näiden edellä mainittujen kaverien kesken on kuitenkin hyvin vaikea suoraan jakaa.

Tässä on valmennusryhmälle pala purtavaksi. Kuka nostetaan Luukkosen ohelle kakkostorjujaksi?

Viimeksi tämä sukupolvi oli pääikäryhmänä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2016, kun joukkue nappasi MM-kultaa. Silloin ykkösvahtina MM-kisoissa aloitti Hermeksen 19-vuotias Laakso, joka kuitenkin joutui jättämään turnauksen kesken sairastumisen vuoksi. Alkulohkon Laakso pelasi, mutta sairastumisen jälkeen ykkösvahdin paikalle hyppäsi Luukkonen.

− Oli hieno kokemus, että pääsi siellä pelaamaan paljon. Harmitti kyllä hiukan, kun tuli silloin niin pahasti kipeäksi, että ei enää voinut pelata. Käytännössä piti olla viisi päivää hotellihuoneessa, Laakso harmittelee.

− Kyllä se silti lämmittää mieltä, kun sitä turnausta kokonaisuutena muistelee, hän sanoo.

Sittemmin Laakso ei ole saanut juurikaan alle 20-vuotiaiden maajoukkuepelejä alle. Miehellä on jokunen leiri ikäryhmän kanssa taustalla, mutta pelejä 20-vuotiaiden mukana on ainoastaan yksi. Hän ei vielä tiedä sitäkään, pääseekö nuorten MM-kisaleiritykselle Yhdysvaltoihin joulukuussa.

− En ole hirveästi miettinyt MM-kisoja. Olen vain pyrkinyt keskittymään Hermekseen ja pelaamaan sekä treenaamaan niin hyvin kuin pystyn. Uskon, että mahdollisuudet tulevat sen mukana, kun pelaa hyvin.

Laaksolla on kuitenkin selkeä tahtotila pelata nuorten MM-kisoissa. Maalivahtina rooli on luonnollisesti mieluisampi tolppien välissä kuin luukulla tai katsomossa.

− Pelaavaksi tietysti haluaisin niin, että olisi maalilla tai luukulla. Siitä on kuitenkin mahdollisuus päästä pelaamaan, vaikka ei aloittaisikaan ykkösvahtina. Turnauksessa voi kuitenkin tapahtua mitä vain. Yhtäkkiä voi ollakin ykkösenä, Laakso analysoi.

Laakson vahvuuksiin kuuluu ennen muuta liikkuvuus, mutta toisaalta kehitettävää on paljon vielä monella muulla osa-alueella.

− Pelin lukemisessa ja kiekkokontrollissa on ehkä omat vahvuuteni. Kaikilla osa-alueilla pyrin olemaan vielä parempi, Laakso tiivistää.

Laakso vietti kaksi kautta Vaasassa.
Kuva © Timo Savela

120 kilometriä pohjoiseen

Laakso siirtyi kaudeksi 2015−16 Sportin Liiga-organisaatioon pelattuaan koko aiemman junioriuransa KalPan paidassa. Kaksi kautta meni Sportissa, mutta täksi kaudeksi maalivahti päätti siirtyä 120 kilometriä pohjoiseen päin Hermeksen riveihin. Paikkaan, jossa hän oli käynyt lainalla jo Sport-aikana.

− Hain ensisijaisesti Liiga-sopimusta, jonka kautta olisin ehkä sitten vielä päässyt Mestikseen harjoittelemaan, mutta se ei onnistunut. Kokkolassa oli kiinnostusta ja päätin lähteä tänne. Olin kiinnostunut myös itse tulemaan hyvään seuraan.

Alkukauden aikana Laakso on päässyt pelaamaan vajaat kymmenen ottelua Mestistä Hermes-paidassa. Menestys on ollut vaihtelevaa niin Laaksolla kuin joukkueellakin.

− Alkukausi on joukkueella ja itselläni ollut hieman vaikeaa. Olemme onnistuneet kääntämään kurssia parempaan, niin omakin peli paranee siinä samalla.

Laakso on käynyt pelaamassa myös A-nuorten Mestistä Hermeksen paidassa. Miehen rooli siinä talkoossa on lähinnä ollut auttaa Hermeksen nuorten joukkuetta pysymään sarjatasolla.

− Taso heitteli aika paljon. Siellä on vastustajalla ollut A-nuorten SM-liigasta kentällisiä, ja niillä kentällisillä tempo on aivan hyvä. Keskimäärin kuitenkin aika hidastempoista se peli siellä on.

Maalivahti on harjoitellut Liiga-organisaation mukana viimeiset kaksi kautta, mutta nyt harjoituksista vastaa Hermes. Laakso ei kuitenkaan näe, että maalivahdin silmin harjoittelutavat eroavat merkittävästi ajoista Liiga-seurassa.

− Meillä ei ole iltaisin treenejä niin paljon kuin viime vuonna oli. Maanantaisin on kaksi treeniä. Muuten mennään aika samalla tavalla kuin Liigassakin.

− Aamulla on puolitoistatuntinen harjoitus ja siihen perään yleensä jään tekemään ylimääräistä omatoimista aina. Fysiikat ovat aamulla ohjattuja ja iltapäivisin pitää tehdä fysiikat omatoimisesti.

Vaikka tällä kaudella Laakso pelaa vielä Mestistä, on hänen kauden iso henkilökohtainen tavoite kehittyä kohti Liigaa ja saada näyttömahdollisuus pääsarjatasolla.

» Lähetä palautetta toimitukselle