Kanadalla vain kulta kiikarissa

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Edmonton Oilersin kultakimpale Connor McDavid pelaa Venäjän MM-kisoissa uransa ensimmäiset aikuisten arvokisat.
Kuva © Getty Images
Jääkiekon MM-kisojen suurimpiin mestarisuosikkeihin vuodesta toiseen kuuluva Kanada lähtee taisteluun jälleen iskukykyisellä ryhmällä. Päävalmentajaksi siirtyneen Bill Petersin alaisuudessa pelaavalle joukkueelle kaikki muut mitalit ovat kultaa lukuunottamatta pettymys.

Kultaa ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen Tšekin MM-kisoissa kahminut Kanadan joukkue on Venäjän kisoihin lähdettäessä pitkälti valmis. Mestaruuskrapulaa joukkueelta tuskin löytyy, sillä viime kevään kultajoukkueesta on tällä kertaa mukana vain kolme pelaajaa.

Päätyönään Carolina Hurricanesin päävalmentajana toimivan Bill Petersin nuoruuspainotteisen mutta ratkaisuvoimaisen ryhmän ehdottomat avut löytyvät hyökkäyksestä. Joukkueen puolustus ja maalivahtiosasto ovat aavistuksen kapeita, mutta Kanadalla on vielä kolmen pelaajapaikan verran tilaa MM-joukkueessa. NHL-pelaajien määrä joukkueessa on lähestulkoon vakio, eli kaikki joukkueeseen toistaiseksi nimetyt pelaavat ovat taalajäiltä.

− Tämä on jännittävää aikaa joukkueellemme. Nuori ryhmämme on energinen ja todella nopea. Harjoitusottelu Tšekkiä vastaan (toim. huom. Kanada voitti ottelun 3−0) oli ensimmäinen neljästä askeleestamme, ja lähdemme innolla alkusarjan otteluihin. Palaset alkavat löytää toisensa tästä hetkestä alkaen, Peters analysoi kanadalaisen TSN-kanavan haastattelussa.

Kanadan A-maajoukkueen päävalmentaja Bill Peters on aiemmin luotsannut maan alle 18-vuotiaiden MM-joukkueen mestaruuteen.
Kuva © Getty Images

Kisojen paperilla rautaisin hyökkäys

Kanadan lähtökohdat turnaukseen ovat ideaaliset. Lähestulkoon joukkueen koko hyökkäyskaarti pystyy ratkaisemaan otteluita. Yhteensä Kanadan hyökkääjistä kahdeksan teki tällä NHL-kaudella 50 pistettä tai yli. Lisäksi neljä pelaajaa onnistui ylittämään 30 maalin rajapyykin. Suuri kiekkoyleisö kääntää varmasti katseensa Edmonton Oilersissa yli piste per peli -tahdilla kauden pelanneeseen keskushyökkääjä Connor McDavidiin. McDavidin uskomaton yhdistelmä nopeutta, kokoa ja taitavia käsiä hakee kiekkomaailmassa vertaistaan. Harjoituksissa ja tiistain ottelussa Tšekkiä vastaan McDavid on luistellut Arizona Coyotesin nuoren Max Domin ja Colorado Avalanchen Matt Duchenen kanssa ketjun sentterinä.

Vaikka McDavidin miesten arvokisakokemus on vielä tasan nolla, nuorukaista tuskin istutetaan kakkosketjua alemmas. Hän on suurella todennäköisyydellä muutenkin vahvan Kanadan sentteriosaston kirkkain tähti. Vierellä hiihtelevät Domi ja Duchene taas pelasivat molemmat erinomaisen kauden NHL:ssä.

Tulokaskautensa pelannut Domi iski Coyotesin paidassa 81 ottelussa kahdeksan maalia ja 52 tehopistettä. Entisen NHL-jyrä Tie Domin poika Max oli arizonalaisten sisäisen pistepörssin kakkonen tähtipuolustaja Oliver Ekman-Larssonin jälkeen. Runsaasti ylivoimaminuutteja kauden aikanakerännyt Domi pelanneekin kisoissa vähintään kakkosylivoiman lenkkinä. Kisakonkari ja joukkueensa pistepörssin ykkönen Duchene pelasi tasavahvan NHL-kauden tehoilla 30+29=59.

McDavidin uskomaton yhdistelmä nopeutta, kokoa ja taitavia käsiä hakee kiekkomaailmassa vertaistaan.

Hyökkäyksen yksi kovimmista nimistä, Anaheim Ducksin Corey Perry on yksi Kanadan maajoukkueen ehdottomista luottoratsuista. Kahdet MM-kisat ja kahdet olympialaiset pelannut Perry on ollut suurimmaksi osaksi maajoukkuepeleissä erinomainen. Perry pelasi Ducksissa täyden NHL-kauden ja hän oli 62 pisteellä (34+28) joukkueen pistepörssin toinen.

Toissakevään Sotšin olympiaturnaus on varmasti mielestä jo pyyhitty; tuolloin mies saalisti kuudessa ottelussa vain yhden tehopisteen. Venäjän MM-kisoissa Perryn ei tarvitse kannatella joukkuetta yksin, joten jaetulla vastuulla mieheltä sopii odottaa erinomaisia otteita.

Monenkirjavista tempauksistaan tunnettu Boston Bruinsin Brad Marchand kääri kunnolla hihansa ja tykitti NHL:ssä kuluvalla kaudella 37 maalia. Aiemmin erityisesti agitaattorin roolissa pelannut Marchand on kasvanut roolistaan ulos ja pelaa tällä hetkellä kokonaisvaltaisesti erinomaista hyökkäyspeliä. Muista Kanadan tehonimistä etenkin Oilersin Taylor Hallilta, Winnipeg Jetsin Mark Scheifelelta ja Buffalo Sabresiin kohun saattelemana siirtyneeltä Ryan O'Reillylta voi hyvällä omallatunnolla odottaa kovaa panosta.

Joukkueen hyökkäyksen musta hevonen numero yksi on Blue Jacketsissa erinomaisesti esiintynyt Boone Jenner. Jenner pelasi tuloksellisesti uransa parhaan kauden ja pääsi 30 maalin kerhoon tehoilla 30+19=49. Jenner on myös kookas, taklausvoimainen pelaaja, joka ei epäröi käyttää kokoa hyväkseen.

Hämmentäjänä tunnettu Boston Bruinsin Brad Marchand (vas.) saa varmasti jälleen ottaa iskua vastaan pitkin turnausta.
Kuva © Getty Images

Murray ja Rielly oman pään ykköspelaajina

Jos Kanadan hyökkäys on paperilla turnauksen kovin, laskee taso puolustuspäätä tarkasteltuna jonkin verran. Blue Jacketsin Ryan Murray ja Toronto Maple Leafsin Morgan Rielly nousevat paperilla selkeästi esiin muusta katraasta.

Sinitakkien tulevaisuuden lupauksiin lukeutuva Murray pelasi täyden kauden NHL:ssä tehoilla 4+21=25. Kahteen suuntaan lahjakas, peliälykäs kanadalainen on erinomainen luistelija. Murray tuskin on kisoissa esillä pisteiden muodossa, mutta tepponummismaisen vakuuttava suorittaminen molemmissa päissä on miehen ehdoton vahvuus. Murray pelannee kisoissa odotetusti myös sekä alivoimaa että ylivoimaa.

Murray tuskin on esillä pisteiden muodossa, mutta tepponummismaisen vakuuttava suorittaminen molemmissa päissä on miehen ehdoton vahvuus.

Maple Leafsissa lähes ykköspelaajaksi noussut Rielly oli peliajassa mitattuna joukkueensa kärkinimi yli 23 minuutilla per peli. Vaikka Riellyn teholukema -17 oli jaetusti joukkueen huonoin, selittyy se ennemmin suurella roolilla ja Leafsin heikoilla esityksillä kuin Riellyn peliesityksillä. Ennakkoon ajatellen mies on Kanadan tärkein kiekollinen puolustaja, mutta pitkä ja raskas kausi varmasti verottaa Riellyn suoritustasoa MM-kisoissa.

Myös muista ryhmän puolustajista löytyy potentiaalia. Minnesota Wildin Matt Dumba Ottawa Senatorsin Cody Ceci ovat parhaimmillaan pelanneet seurajoukkueissaan todella vakuuttavasti. Kumpikin jäi tällä kaudella verrattain vähällä peliajalle, joten herrojen lopullinen kisakunto on jonkinmoinen arvoitus.

Kaksikon molemmat osapuolet iskivät kauden aikana tehot 10+16=26. Sekä Dumba että Ceci sijoitetaan todennäköisesti puolustavamman roolin pelaajan, kuten Vancouver Canucksin Chris Tanevin tai edellä mainitun Murrayn vierelle.

Nuorista lupauksista huolimatta Kanada kaipaisi lisää pontta siniviivalle ja oman maalin edustalle. Tähän rooliin sopisi esimerkiksi Nashville Predatorsin väkivahva Shea Weber, mikäli Predators ei etene jatkoon NHL:n pudotuspeleissä.

Toronto Maple Leafsissa hurjasti peliaikaa saanut Morgan Rielly on yksi Kanadan puolustuksen kulmakivistä.
Kuva © Miro Pesonen

Öljy on maalilla valttia

Kanada lähtee MM-kisoihin muutamaan edellisvuoteen verrattuna erittäin kokemattomalla maalivahtitandemilla. Edmonton Oilersin ykkösvahti Cam Talbot ja Colorado Avalanchessa NHL-tuulia 20 ottelua nuuhkimaan päässyt Calvin Pickard ovat molemmat lupaavia veräjänvahteja, mutta aikuisten MM-tasolla täysiä mysteereitä. Kaksikosta vain Pickard on aikanaan pelannut MM-kisoissa, tuolloin alle 18-vuotiaiden joukkueessa.

Oilersiin tälle kaudelle siirtynyt Talbot lähtee urakkaan ykkösvahdin roolissa. Talbot pelasi öljykaupungissa 56 ottelua torjuntaprosentilla 91,7 %. Päästettyjen maalien keskiarvoksi muodostui 2,55, jolla Talbot sijoittui tilaston alimpaan kolmannekseen ykköstorjujien vertailussa.

Talbot ja Pickard ovat molemmat aikuisten MM-tasolla täysiä mysteereitä.

Avalanchen monisyisen maalivahtikuvion kokenut Pickard pelasi kauden aikana sekä ylhäällä Denverissä, että farmijoukkue San Antonio Rampagessa. Kilpailua riittää molemmissa joukkueissa, ja Pickard saikin jääaikaa kauden aikana yhteensä vain 41 ottelun verran. Avalanchessa miehen tilastoiksi jäivät torjuntaprosentti 92,2 % ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,56. Rampagessa vastaavat lukemat olivat 91,7 % ja 2,75.

Siitä huolimatta, että Talbot on ennakkoon sijoitettu pelaavaksi maalivahdiksi, Pickard on väläytellyt loistavia otteita silloin tällöin. Jos Talbot haparoi, Pickard saattaa hyvinkin saada näytön paikan. Kumpi tahansa turnauksen vetovastuun ensin ottaakaan, saa todennäköisesti siirtyä pelaavan vahdin paikalta syrjään, mikäli NHL:stä heltiää vielä yksi maalivahti turnaukseen mukaan.

Edmonton Oilersin Cam Talbot lähtee etukäteisarvioinneissa kisoihin Kanadan ykkösvahtina.
Kuva © Getty Images

Mitä joukkueelta on lupa odottaa?

Jos Kanadan kisaryhmää katsoo kokonaisuutena, on se hieman epätasainen. Hyökkäys ja sen kärkimiehet ovat ehdotonta maailman eliittiä, puolustus ja maalivahtiosasto taas eivät kollektiivisesti erotu haastajista ainakaan positiivisesti edukseen. Jos joukkue menee kisoissa pitkälle, on se nimenomaan maalintekotaidon, pohjois-amerikkalaisen pelitavan ja fyysisen vääntövoiman ansiota.

Lähes kaikki Kanadan miehistöstä ovat jo nyt pelanneet pitkän ja kuluttavan NHL-kauden, joten kysymysmerkkeihin voi lukea voitonnälän lisäksi mahdollisen kisaväsymyksen ja ison kaukalon tuomat erot.

Vain kaksi maalivahtia kisoihin toistaiseksi valinneen joukkueen johto seuraa eittämättä kivenkovana NHL:n pudotuspelejä. St. Louis Bluesin Brian Elliott tai Pittsburgh Penguinsin Marc-Andre Fleury ovat varmasti toivomuslistan kärkipäässä. Myös puolustus kaipaa lisää lihaa luiden päälle, mutta äärimmäisen vahvan hyökkäyksensä ansiosta Kanada on yksi kisojen vahvimpia voittajasuosikkeja.

Kanada aloittaa kisaurakkansa perjantaina ottelulla etelänaapuri Yhdysvaltoja vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle