Kärpät muokkasi taustojaan

LIIGA / Artikkeli
Oulun Kärpät teki taustaorganisaatioonsa muutoksia, kun se perusti uuden vakanssin. Urheilutoimenjohtajaksi seura nimitti pitkään joukkueenjohtajana ja maalivahtivalmentajana toimineen Ari Hillin. Kokonaispaketti taustaryhmän osalta on vielä lopullista sinettiä vaille valmis.

Pitkän kymmenen vuoden ajanjakson Kärppien valmennuksessa ja taustaryhmässä ollut Ari Hilli nimitettiin seuran urheilutoimenjohtajaksi. Syyt, miksi oululaiset palkkasivat henkilön kyseiseen pestiin, löytyvät raskaasta työtaakasta. Seura on hoitanut asioita vähäisellä henkilöstömäärällä.

- Vuodet olemme menneet kapealla ja jopa huonolla rakenteella. Me emme olisi voineet jatkaa tällä systeemillä pitkään, kun on miljoona asiaa
hoidettavana. Tätä ratkaisua on mietitty koko liigajakson ajan. Jo vuosi
sitten teimme päätöksen urheilutoimenjohtajan palkkaamisesta, Kärppien toimitusjohtaja Juha Junno kertoo.

Puheenjohtaja Seppo Arposen mukaan urheilutoimenjohtajan toimenkuva tulee rakentumaan vähitellen yhteistyöllä. Arposen mukaan seura lähtee liikkeelle harkiten ja muovaa toimenkuvasta sellaisen, että se sopii seuran kehittämistavoitteisiin.

- Halusimme tähän henkilön, joka olisi mukana pidempään ja kasvaisi tähän
tehtävään. Arilla on mahdollisuus rakentaa myös itse tätä toimenkuvaa,
koska tämä ei ole mikään suljettu neliö, Junno jatkaa.

Hilli tulee toimimaan edelleen joukkueen maalivahtivalmentajana, mutta ei jatka joukkueenjohdossa. Korvaajaksi seuraan tulee luistimet naulaan pistävä kärppäkasvatti Jouni Loponen. Viime kaudella kokenut puolustaja kiekkoili Tanskassa.

- Loposelle rakennetaan työnkuvaa, mutta vielä emme ole sopineet asioita
paperille asti. Olemme saaneet erittäin hyviä pelaajia seuran toimintaan
mukaan aikaisemminkin ja Jouni tulee hyvänä jatkumona tähän, Junno kommentoi.

Edustusjoukkueen ja A-nuorten pelaajatarkkailun lisäksi Hilli tulee toimimaan juniorimaalivahtivalmennuksen koordinoinnissa.

- Tämä on hieno mahdollisuus nähdä lajia nyt tältä kantilta. Nöyrin mielin tähän hommaan lähdetään oppimaan. On hieno asia, että
pääsen vaikuttamaan ja kehittämään tulevaisuutta, Hilli näkee.

Valmennukseen vielä lisävahvistusta

Fysiikkavalmentaja Harri Hakkaraisen lähtö Kärpistä jätti seuraan aukon täytettäväksi. Valmennukseen ja fysiikan puolelle seura hakee vielä henkilöstövahvistusta, mutta itse fysiikkavalmennus tullaan hoitamaan päävalmentaja Matti Alatalon mukaan pitkälti myös tiimityönä.

- Tulemme hoitamaan toistaiseksi fysiikkavalmennuksen tiimin kanssa yhteispelillä. Minulla on kokemusta ja näkemystä tältä puolelta. Uskon, että kun saamme tiimin lopullisesti muodostettua, niin selviämme tästä, Alatalo sanoo.

Kärpissä fysiikkavalmennus ja yleisesti pelaajien terveyteen liittyvät asiat on pyritty hoitamaan säntillisesti. Hakkaraisen ja aikaisemmin valmentajana toimineen Janne Vikeväisen metodit on saatu imettyä seuran käyttöön.

- Fysiikkapuolen voi hoitaa monella eri tavalla ja saada hyviä tuloksia. Uskon, että saamme muovattua tästä toimivan kokonaisuuden ja pelaajat menevät eteenpäin. Harjoittelua ei ole hoidettu enää moneen vuoteen siten, että kesällä painetaan hullun lailla. Kyse on siitä, että harjoittelu on ympärivuotista ja pystymme ylläpitämään fysiikkaa koko ajan, Alatalo toteaa.

HPK:sta Kärppiin siirtyneen Alatalon valmentajaparina toimii Mikko Haapakoski. Neljä edellistä kautta joukkueen valmentajana toiminut tuleva ammattivalmentajan ja huippuvalmentajan kaksoistutkinnon suorittaja odottaa yhteistyöstä antoisaa ajanjaksoa.

- Keskustelut ja palaverit, mitkä kävimme Matin ja muiden kanssa, jättivät minulle hyvän tunteen. Hyvillä mielin jatkan näissä tehtävissä. Säilytetään hyvät asiat ja pyritään löytämään uutta mukaan, Haapakoski kertoo.

Valmentajana kolme mestaruutta Kärpissä saavuttanut Haapakoski haluaa tulevaisuudessa olla myös päävalmentajan paikalla.

- Minulla on tavoitteena olla päävalmentajana jonain päivänä. Alatalon kaltaisen kokeneen valmentajan kanssa työskentelyssä on hieno paikka edelleen kehittyä itsekin, mies päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle