JYPin ja TPS:n ottelusta luvassa maalijuhlat

LIIGA / Artikkeli
JYP ja TPS ovat heilutelleet verkkoja alkukaudesta.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Lauantain Liiga-kierros tarjoaa hyviä kertoimia kahdelle vierasjoukkueelle. Sarjan kärkikamppailuun puolestaan tarjoillaan maistuvaa kerrointa maalimäärien osalta.

Lukko 2,55

Sarjan vahvasti aloittanut Lukko on voittanut kauden kuudesta ensimmäisestä ottelustaan viisi ja ainoan tappionsakin se kärsi sarjakärki JYPille. KooKoo puolestaan aloitti sarjan terävästi kahdella voitolla, mutta viime kierroksilla sen suunta on ollut alaspäin ja edellisistä neljästä ottelusta se on hävinnyt kolme.

Vahvaa kiekonhallintaan pelinsä perustava raumalaisryhmä on tehtaillut viimeisissä neljässä ottelussa peräti 16 täysosumaa, kun taas kouvolalaisjoukkueen vastaava lukema on kahdeksan. Lukolla on puolellaan materiaalietu ja varsinkin joukkueen kärkihyökkääjiin lukeutuvat Janne Keränen, Arttu Ilomäki ja Peter Tiivola ovat olleet kovassa iskussa.

Kouvolalaisjoukkue on pitänyt tällä kaudella kärkijoukkueita tiukoilla, eikä tule päästämään Lukkoakaan helpolla, mutta raumalaisvieras tulee lopulta terävämmän viimeistelynsä turvin nappaamaan täyden pistepotin matkaansa.

JYP-TPS yli 5,5 maalia 2,50

Sarjakärki JYP on tehnyt Kärppien kanssa sarjassa eniten maaleja, kun verkko on heilunut 25 kertaa. JYPin vieraaksi saapuva sarjakakkonen TPS on viimeistellyt täysosumia toiseksi eniten, 24 kappaletta.

Molemmat joukkueet ovat pelanneet rohkeaa, hyökkäävää peliä ja viimeistelykykyä löytyy laajalta kummastakin ryhmästä. Kovavireinen JYPin Juuso Puustinen on tehnyt edellisissä neljässä ottelussa kuusi maalia. TPS:n puolelta puolestaan jyväskyläläisillekin tuttu Eric Perrin on naputellut edellisissä kolmessa ottelussa kolme maalia ja kuusi tehopistettä.

Tehot eivät myöskään jää pelkästään hyökkääjien varaan, vaan molemmilta löytyy tulivoimaa siniviivaltakin Mikko Mäenpään, Mikko Kaltevan, Ossi Ikosen, Henrik Tallinderin sekä Ilkka Heikkisen muodossa.

JYP ei ole tämän kauden kotiotteluissaan jäänyt vielä kertaakaan alle neljän maalin ja kun vastaan asettuu sarjan toiseksi kovin viimeistelijä, on odotettavissa runsasmaalinen kärkikamppailu. Yli 5,5:n kokonaismaalimäärän lisäksi kokeilemisen arvoinen kohde on JYPin yli 3,5 maalia kertoimella 2,90.

Kärpät 2,65

HPK ja Kärpät iskevät tällä kaudella jo kolmatta kertaa yhteen. Aiemmista kohtaamisista molemmilla on yksi voitto taskussa, kun kummatkin onnistuivat nappaamaan vierasvoiton avausviikonloppuna.

Heikosti kautensa aloittaneen hämeenlinnalaisisännän otteissa on viime kierroksilla näkynyt valopilkahduksia, kun se voitti Ilveksen ja SaiPan. Kärpät puolestaan on esiintynyt alkukaudesta vahvasti, vaikka se perjantaina joutuikin taipumaan TPS:lle.

HPK:lle erityisesti maalinteko on tuottanut vaikeuksia, vaikka se SaiPan verkkoon viisi maalia tekikin. Kaikkiaan maaleja kauden aikana on syntynyt vain 13 eli keskimäärin hieman reilut kaksi maalia per ottelu. Kärpät puolestaan on sarjan tehokkain viimeistelijä 25 osumallaan ja sen peli on ollut muutenkin joukkueista paremmin uomissa.

Vaikka ottelussa rasitusetu onkin perjantaina huilanneen kotijoukkueen puolella, on oululaisjoukkueen peli paremmin kuosissaan ja se ryöstää kauden toisen vierasvoittonsa Hämeenlinnasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle