Joukkueraportti 8.4.2001

NHL / Artikkeli
Islandersin pelit jatkoivat tuttua tahtiaan: tappio, voitto, tappio, tappio, tappio. Viimeisestä kymmenestä pelistä tulikin vain kaksi voittoa ja yksi tasapeli. Onneksi toinen voitoista tuli kotona, sillä edellisestä kotivoitosta ehti kulua jo reilu kuukausi. Islandersin peleillä on ollutkin paljon suurempi merkitys vastustajille kuin heille itselleen.

Valmentajan vaihtuminen Butch Goringista Lorne Henningiin ei saanut parannusta aikaan joukkueen pelissä. 17 pelissä Henning keräsi neljä voittoa, kaksi tasapeliä ja 11 tappiota. Pahinta oli että Lorne ei pystynyt johtamaan joukkuetta voittoon kuin yhdessä kolmesta valmentamastaan paikallispelistä. Ainoa voitto tuli ensimmäisessä pelissä Goringin potkujen jälkeen. Jo nyt on selvää että Henning ei ole kesäkuun vaihteessa ilmoitettava uusi valmentaja. Milbury on haastatellut Ted Nolania, Bryan Murrayta, Kevin Constantinea, Robbie Ftorekia ja Jim Schoenfeldia. Vahvimmilla ovat ilmeisesti kokeneet Murray ja Ftorek, mutta lopullisen päätöksen tulee tekemään toinen kahdesta omistajasta eli Charles Wang.

Jakson peleissä näkyi että muilla joukkueilla oli halua ja panosta voittaa ottelut, kun taas Saarelaisten ajatukset olivat kesälomalla. Ensimmäisessä vierasottelussa Bostonia vastaan Bruinsit tiesivät taistelevansa pudotuspelipaikasta ja käänsivät ottelun väkinsin voitokseen. Positiivisinta ottelussa oli nuoren Branislaw Mezein ensimmäinen NHL-maali. Tuo maali tasoitti ottelun kolmannessa erässä kahteen kahteen. Pelin toiseksi viimeisellä minuutilla Jason Allison teki ylivoimahyökkäyksen jälkeen voittomaalin ja viimeisteli hattutemppunsa tyhjiin kaksikymmentä sekunttia ennen päätössummeria.

Viimeisimmän kotivoittonsa Islanders sai fyysisessä pelissä Pittsburgia vastaan. Ottelussa jaettiin kahdeksan tappelujäähyä ja tulokas Taylor Pyatt kävi ensimmäisen NHL-tappelunsa (voitto, vs. Lacouture). Tässä ottelussa voiton takuumiehenä olivat loisto-ottelun pelannut Chris Terreri ja kauden 20 maalinsa tehnyt keskushyökkääjä Dave Scatchard. Ottelu olisi saattanut kääntyä toisinkin, jos Mario Lemieux olisi päättänyt pelata tässä pelissä ottamansa lepovuoron sijaan.

Paluu arkeen tapahtui Toronto-ottelussa. Kotijoukkue Maple Leafs tarvitsi pisteitä varmistaakseen playoffs-paikkansa ja sai haluamansa. Oleg Kvasha teki toisessa perättäisessä ottelussa maalin ja tasoitti pelin toisessa erässä. Sen jälkeen rumputulta ampunut (40 laukausta) Toronto meni menojaan 4-2 voittoon. Kenny Jönssonin kolmannen erän maali vanhaa kotijoukkuettaan vastaan oli pelkkää kosmetiikkaa.

Kauden viimeisessä kotiottelussaan Islanders sai vastaansa konferenssin voittoa havittelevan Ottawan. Vaikka Senatorsit olivat loukkaantumisten vaivaamia, niin ero voitontahdossa oli kuitenkin riittävä. Toisessa erässä kotijoukkue kiri kahden maalin takaa 3-3 tasapeliin - kauden 30 maali Czerkawskille - mutta kolmannen erän alussa Mike Fisher iski voittomaalin Senatorsille. Brad Isbisterin paluu hyökkäykseen piristi Islandersia ja heillä olikin enemmän laukausia kohti maalia kuin vastustajalla.

Kauden viimeisessä pelissä kaksi pudotuspeleistä ulkopuolelle jäänyttä joukkuetta pelasivat sinänsä merkityksettömän ottelun eli kyseessä oli jakson toinen vieraspeli Bostonissa. Toisin kuin edellisessä Bruins-pelissä, niin tällä kertaa maalissa oli viime kaudella Bostonin yliopistossa pelannut Rick DiPietro. Kotijoukkue ratkaisi pelin toisessa erässä tekemällä kolme maalia peräkkäin. Islanders kiri Connollyn kauden kymmenennellä osumalla maalin päähän, mutta lopullisesti pelin ratkaisi Joe Thorton Mikko Elorannan syötöstä. Tässä, samoin kuin Ottawa-pelissä, Islanders voitti laukaukset, mutta laukausten teho ei ollut vastustajan laukasten tasoa.

Kauden viimeisten viikkojen ajan Isles-fanit ovat saaneet keskittyä keskustelemaan toukokuussa tapahtuvasta varausjärjestyksen arvonnasta, touko-kesäkuun vaihteessa tapahtuvasta uuden valmentajan nimeämisestä, kesäkuun varaustilaisuudesta ja heinäkuussa alkavasta ”vapaa agentti”-kaudesta. Huhujen mukaan GM Mike Milbury lähtee heinäkuussa pelaajajahtiin, jossa tavoitteena on hankkia joukkueella johtotähti. Jahdin kohteena tulee olemaan ainakin Jeremy Roenick ja mahdollisesti ex-Isles Pierre Turgeon. Ennen heinäkuun alkua kuitenkin ratkeaa kumpi kahdesta superlupauksesta - Ilja Kovolchuk vai Jason Spezza - päätyy Islandersin paitaan. Vai järjestääkö Milbury varaustilaisuudessa viime vuoden tapaisen shown ja myy varausvuoron eniten tarjoavalle.

Kokoonpano 4.4. vs. Toronto

1 - Mark Parrish / Claude Lapointe / Tim Connolly

2 - Juraj Kolnik / Oleg Kvasha / Mariusz Czerkawski

3 - Taylor Pyatt / Dave Scatchard / Bill Muckalt

4 - Craig Berube / Steve Martins / Steve Webb

D1 - Roman Hamrlik / Garry Galley

D2 - Eric Cairns / Zdeno Chara

D3 - Branislav Mezei / Kenny Jonsson

G - Rick DiPietro / Chris Terreri

» Lähetä palautetta toimitukselle