Joukkueraportti 16.3.2001

NHL / Artikkeli
Columbus on viime aikoina pelannut erittäin ailahtelevasti. Välillä on tullut voittoja ja niiden perään taas tappioita. Periaatteessa katseet on suunnattu jo ensi kauteen.

Ensimmäinen peli viiden ottelun jaksossa pelattiin vieraissa Nashville Predatorsia vastaan. Tuloksena 2-5 voitto hyvällä pelillä.

Matka jatkui Carolinaan Hurricanesin vieraaksi. Pelin taso oli Blue Jacketsilla hieman laskenut ja Carolinan kuumassa kunnossa oleva Rod Brind`Amour ratkaisi pelin joukkueelleen tekemällä kaksi maalia Ron Tugnuttin taakse joka muuten oli hyvässä kunnossa. Oikeastaan voisi sanoa Tugnuttin pelastaneen joukkueensa isommalta tappiolta. Ykkös-sentteri Espen Knutsen pelasi loukkaantuneena, mutta esitykset olivat kuitenkin kohtalaisia. Ainoan maalin joukkueelle teki Alexander Selivanov. Columbuksen viimeinen mahdollisuus tasoittaa oli ottelun lopussa kun joukkue pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimalla onnistumatta kuitenkaan maalinteossa.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli se että Columbuksessa pelaa monta entistä Hartfordin tai Carolinan pelaajaa. Geoff Sandersson, alunperin Hartfordin varaus Espen Knutsen sekä nyt jo Pittsburghissa oleva Frantisek Kucera olivat entisiä organisaatioiden pelaajia.

Seuraava melko eriskummalliseksi muodostunut ottelu pelattiin Floridassa Panthersia vastaan. Keskeisin lopputulokseen vaikuttanut asia oli se että maalivahdit Trevor Kidd ja Ron Tugnutt olivat huonoja. Siitä tuloksena 6-7 voitto Columbukselle jatkoajalla Robert Kronin tekemällä alivoima maalilla! Maali syntyi Bruce Gardinerin jäähyn aikana kun Kron pääsi laidalta yksin läpi ja laittoi kiekon maaliin.

Toinen hahmo ottelussa oli kolme maalia tehnyt puolustaja Deron Quint. Miehestä tuli organisaation ensimmäinen puolustaja ja toinen pelaaja joka on tehnyt Hat-Trickin. Kaikki hänen maalinsa olivat myös hienosti tehtyjä. Quint on alkanut vähitellen parantaa otteitaan joukkueessa. Ensimmäiset hieman yli 30 peliä mies oli tekemättä maaliakaan, mutta nyt viimeisessä 15:ssa pelissä hän on tehnyt jo mukavasti maaleja. Pelaaja on alunperin Phoenixin varaus joka siirtyi vaihdossa viime vuonna myös nykyään Jacketsin kapteenina toimivaan Lyle Odeleiniin New Jerseyhyn joka voitti Stanley Cupin. Quint ei joukkueessa kuitenkaan pelannut koska Lou Lamoriello purki miehen sopimuksen erinnäisistä syistä ennen pudotuspelejä. Viime kesänä Columbus otti hänet expansion draftissa itselleen.

Myös GM Doug MacLean oli iloinen joukkueensa voitettua Floridan. Mies oli aikanaan viemässä joukkuetta Stanley Cup finaaleihin vuonna 1995 seuran tulokas-kaudella NHL:ssä. Kaudella -96 hän sai kuitenkin potkut organisaatiosta ja oli ulkona NHL-töistä kunnes toissa vuonna otti vastaan Columbus Blue Jacketsin toimitusjohtajan työt.

Columbus on tällä kaudella monesti hävinnyt viime hetkillä ja jatkoajalla pelejä, mutta tällä kertaa tuuri osittain kääntyi kun tuli voitto. Se oli seuran kolmas voitto jatkoajalla.

Seuraavaan peliin Columbus matkasi Tampa Bayn Lightningin vieraaksi. Maalissa oli tällä kertaa Marc Denis joka tuurasi huonon pelin edellisellä kerralla pelannutta Tugnuttia. Joukkue kuitenkin hävisi Tampalle 4-1. Columbuksen ainoan maalin teki Knutsen. Kotijoukkueen maalissa Kevin Weekes oli loistavassa kunnossa ja osittain kaatoi Jacketsin.

Columbus ahkerana Trade Deadlinella

GM Doug MacLean teki siirtorajan umpeutuessa kolme kauppaa. Ray Whitney siirtyi joukkueeseen Floridasta vaihdossa Kevyn Adamsiin ja varausvuoroon. Frantisek Kucera siirtyi Pittsburghiin vaihdossa varausvuoroon. Steve Heinze siirtyi Buffaloon vaihdossa varausvuoroon. Waiwersista poimittiin Blake Sloan Dallasista.

MacLean sanoi että oli epämukavaa treidata pois kolme pelaajaa jotka ovat pelanneet hyvän kauden joukkueessa, mutta koska oma joukkue vahvistui kauppojen myötä olivat liikkeet hyviä. Whitney on vielä loukkaantunut ja jos ei ole 100% kunnossa tällä kaudella säästetään hänen pelaamisensa Jacketsissa vasta ensi kaudelle...Sloan pelasi ensimmäisen pelinsä Calgarya vastaan ja sai vastuuta kolmos ja nelos-ketjuissa sekä alivoimalla...Mies on tyytyväinen siirtoonsa, vaikka ei taistelekaan Stanely Cupista tai edes pudotuspeleistä...Heinze pelasi ensimmäisen pelinsä Buffalossa, heti maali ja syöttö...

Jakso päättyy komeaan voittoon

Seuraavaksi Columbus pelasi ottelun juuri ennen peliä valmentajansa vaihtanutta Calgary Flamesia vastaan. Peli päättyi hienoon 3-0 voittoon. Maalissa pelannut Ron Tugnutt hankki kauden kolmannen nollapelinsä ja oli loistava muutenkin. Vaikka Calgary ei erikoinen ollutkaan niin Jacketsin voitto oli ansaittu, se pystyi pelaamaan koko ottelun ajan hyvää kiekkoa ja teki tarvittavat maalit. Miinus-puolelle menee Geoff Sanderssonin loukkaantuminen. Mies loukkasi jalkansa ja on poissa viikon tai kaksi. Tästä kärsii varsinkin maalinteko. Buffaloon myydyn Heinzen ja Sandersson mukana joukkue menettää 52 maalia tällä kaudella. Ottelussa esiintyi Syracuse Crunchista nostettu laituri Matt Davidson. Seuraavaan peliin nostetaan ilmeisesti toinen laituri tsekki Martin Spanhel.

» Lähetä palautetta toimitukselle