IIB-divisioonan MM-ennakko: Espanjan auringon alla

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Ander Alcaine torjuu Espanjan joukkueessa.
Kuva © Jussi Siiriäinen
IIB-divisioonan MM-kisat kamppaillaan tänä vuonna Espanjan auringon alla Granadassa. Kisaisäntä Espanja on vahvoilla voittamaan kotiturnauksensa. Jatkoaika ennakoi turnauksen asetelmia.

Jääkiekon MM-kisojen IIB-divisioona alkaa tänään lauantaina Espanjan Granadassa. IIB-divisioonassa on panoksena nousu MM-kisoissa sarjaporrasta korkeammalle IIA-divisioonaan. Turnauksen viimeiseksi sijoittunut joukkue tippuu puolestaan MM-kisojen III divisioonaan.

Tänä vuonna kisoissa pelaavat Espanja, Israel, Luxemburg, Meksiko, Uusi-Seelanti ja Pohjois-Korea. Turnaus kestää vajaan viikon päättyen perjantaina 20.4. Kisaisäntä Espanja tippui IIB-divisioonaan pelattuaan kolme aiempaa vuotta IIA-divisioonassa. Nousijana III divisioonasta täksi kaudeksi tuli Luxemburg.

1.Espanja – Hammastohtori Alcaine palaa maalille

Espanja putosi viime vuonna IIA-divisioonasta B-tasolle, joka johtui osin siitäkin, että espanjalaiset eivät saaneet aivan parasta joukkuettaan jalkeille. Espanjalaiset ovat tottuneet pelaamaan pykälää ylempänä, jonne suuntavat todennäköisesti myös tämän kotiturnauksensa pääteeksi. Viime vuonna Espanja onnistui haastamaan kilpailijansa, mutta esimerkiksi maan ykkösvahti Ander Alcainen uupuminen väistämättä näkyi espanjalaisten tekemisessä.

Nyt joukkueella on selkeä etu, sillä he saavat pelata turnauksen kotimaassaan, ja näin ollen myös viisinkertainen Espanjan mestari Alcaine on mukana. Hammaslääkäriksi opiskellut 26-vuotias Alcaine on käynyt näyttämässä taitojaan myös Toronto Maple Leafsin kykyleirilläkin, mutta paikkaa parrasvaloissa ei irronnut. Hän on siitä huolimatta sarjatason paras maalivahti.

Tänä vuonna joukkueessa nähdään esimerkiksi Andorran maajoukkueen peräsimessäkin nähty Oriol Boronat ja tehokas 21-vuotias Oriol Rubio, joka voitti viime vuonna alle 20-vuotiaiden IIB-divisioonan MM-kisojen pistepörssin. Suomessakin useamman vuoden juniorivuosinaan pelannut Carlos Quevedo ei puolestaan ole tänä vuonna mukana, joka on isohko menetys joukkueen hyökkäyskalustoon.

Kokoonpanossa nähdään kuitenkin viime vuonna pois jääneitä pelaajia, kuten Adrian Ubieto, joka monitoimimiehenä pystyy pelaamaan sekä hyökkääjänä että puolustajana. Heidän läsnäolonsa nostaa maajoukkueen tasoa merkittävästi. Espanja jyrännee muut alleen tässä divisioonassa.

2.Meksiko – Uusi polvi astelemassa näyttämölle

Meksikon viime vuoden kisat menivät totaalisen plörinäksi. Maa säilytti sarjapaikkansa IIB-divisioonassa ainoastaan maalieron turvin. Meksiko on kuitenkin jo useamman vuoden ennen tuota notkahdusta lukeutunut IIB-divisioonan kärkijoukkueisiin, ja haastanee espanjalaiset tosissaan nousukamppailussa. Hiljalleen nuorentunut Meksikon joukkue on jälleen vuoden kokeneempi.

Meksikon maajoukkuetta jo seitsemän vuotta kipparoinut Fernando Ugarte nähdään taas kokoonpanossa. Pitkän uran Meksikon sarjoissa ja maajoukkueessa pelannut 35-vuotias puolustaja on ehtinyt napsia IIB-divisioonassa kaksi hopeaa sekä yhden pronssin, III divisioonassa yhden kullan ja lisäksi voitti kertaalleen IIB-divisioonan puolustajien pistepörssin. Hän on jälleen merkittävä pala meksikolaispuolustusta. Vanhan koulukunnan meksikolaisia edustaa myös Roberto Chabat, joka tuo hyökkäykseen yhden perusvarman pistetehtailijan.

"Meksikon viime vuoden kisat menivät totaalisen plörinäksi"

Hyökkäyspäähän osaamista tuo Hector Majul, joka on pelannut kolmannen tason yliopistokiekkoa Curry Collegessa. Juniorisarjoja hän on niin ikään tahkonnut esimerkiksi Philadelphia Little Flyersissa. Vaikka Majul ei ole pelannut korkeimmalla yliopistokiekon tasolla, on hän valtavan kova vahvistus tälle tasolle. Siitä on osoituksena esimerkiksi tehopisteet, joita hän on tehnyt kahdessakymmenessä maaottelussa peräti 35.

Pohjois-Amerikan alemmissa sarjoissa pelaavia nuoria pelaajia on useampiakin: esimerkiksi Antonio Najera, Arunas Barmejo, Luis Cruz ja meksikolaiskanadalainen Kevin Pierce. Erityisen kiinnostava nimi on Cruz, joka on vasta 17-vuotias. Hän oli jo 15-vuotiaana nostamassa Meksikon alle 20-vuotiaiden maajoukkuetta III divisioonasta IIB-divisioonaan, ja saa nyt ensimmäiset miesten maaottelunsa. Pääasiassa Yhdysvalloissa kiekko-oppinsa saanut uusi meksikolainen sukupolvi on hiljalleen hivuttautumassa nyt miesten maajoukkueeseen.

Maalilla nähdään Alfonso de Alba, joka on torjunut Meksikon riveissä kiekko aina vuosituhannen vaihteesta saakka. Ugarten ja de Alban kaltaiset peruskivet tuovat uuden sukupolven ympärille kokemusta.

Tämä turnaus näyttää, onko suunta ylös vai ulos. Viime vuodesta on odotettavissa kuitenkin merkittävää parannusta. Nuorista pelaajista odotetaan paikkaajia esimerkiksi Adrian Cervantesille, joka toimi pitkään maan tehopelaajana. Hän kuitenkin jätti kisat väliin jo viime vuonna, ja on keskittynyt enemmän maansa alle 18-vuotiaiden maajoukkuevalmentamiseen.

Uusi-Seelanti ja Israel valmistautuvat otteluun muutama vuosi sitten.
Kuva © Jussi Siiriäinen

3.Uusi-Seelanti – Menestys riippuu Parrystä

Uusi-Seelanti ei onnistunut viime vuonna lunastamaan kotikisoissaan paikkaa ylemmästä divisioonasta. Nousuhaaveet kuihtuivat, kun uusiseelantilaiset hävisivät hieman yllättäen Kiinalle. Kotiedulla viimeksi parhaalla kokoonpanolla mukana ollut Uusi-Seelanti ei tänä vuonna ole yhtä vahvoilla, mutta selvinnee jälleen mitaleille. Uusiseelantilaiset sijoittunevat kolmen parhaan joukkoon, ja voi haastaa Meksikon ja jopa Espanjan nousukamppailussa.

"Israel on saamassa mukaan KHL-vahvistuksen, Slovan Bratislavassa kuluvalla kaudella pelanneen Eliezer Sherbatovin"

Uuden-Seelannin taakkaa helpottaa se, että maan legendaarinen maalivahti Rickhard Parry torjuu joukkueensa riveissä myös tänä vuonna. Muutamista poisjäänneistä huolimatta tehomiehistä esimerkiksi Andrew Cox ja Paris Heyed matkaavan maajoukkueen mukana Espanjaan.

Uuden-Seelannin menestys on paljolti Parrystä kiinni. Vaikka maalla on mukana suurin osa avainpelaajistaan, aiemmin mainittujen lisäksi esimerkiksi veljekset Andrew ja Oliver Hay, se ei välttämättä riitä tänä vuonna nousuun.

4.Israel – Sherbatov vahvistuksena

Israel lukeutuu Meksikon tapaan melko vakituisesti IIB-divisioonassa pelaaviin joukkueisiin. Se on menestynyt vaihtelevasti tällä tasolla, ja on tehnyt muutaman vierailun myös IIA-divisioonaan, joskin alas on tultukin lähes joka kerta heti seuraavana vuonna. Ainoan kerran israelilaiset onnistuivat pelaamaan kaksi peräkkäistä kautta IIA-divisioonassa vuosina 2008 ja 2009. III divisioonassa Israel ei ole käynyt sitten vuoden 2011.

Israel on tänäkin vuona vahva mitalikandidaatti, joka on mukana ainakin pronssikamppailussa. Tällä hetkellä Israel on saamassa mukaan KHL-vahvistuksen, Slovan Bratislavassa kuluvalla kaudella pelanneen Eliezer Sherbatovin. Israel saa mukaansa paljon Pohjois-Amerikan juniorisarjoissa pelaavia pelaajia, joita ovat esimerkiksi Ariel Kapulkin ja Tomer Vinitski.

Yksi maajoukkuepelaajista on pelannut myös Suomessa. Mayor Sherf kiekkoili vielä viime kaudella Suomessa II divisioonassa Laser HT:n riveissä ja III divisioonassa OYUS:in riveissä.

Vielä ei ole varmuutta Israelin lopullisesta kokoonpanosta, mutta mikäli Sherbatov pääsee mukaan turnaukseen, on hän erittäin kova vahvistus. Menestys jo yhden tällaisen yksilön kautta voi olla huomattavasti helpommin saavutettavissa.

Pohjois-Korea on jälleen turnauksen arvoitus.
Kuva © Jussi Siiriäinen

5.Pohjois-Korea – Kuka korvaisi Ri Min Cholin?

Pohjois-Korea pelaa nyt kolmatta kautta putkeen MM-kisojen IIB-divisioonassa. Kummalakin kerralla pohjoiskorealaisten sarjapaikan säilyminen on ollut hilkulla, mutta se on onnistunut raapimaan riittävästi pisteitä kasaan.

Tänäkin vuona Pohjois-Korea taistelee paikastaan IIB-divisioonassa, ja tuskin yltää lähellekään mitalisijoja. Onneakin pohjoiskorealaisilla sarjapaikkansa kanssa on toisaalta ollut, sillä kahdesti se on onnistunut selättämään turnaukseen heikolla kokoonpanolla lähteneen jumbon. Viime vuonna se oli Turkki ja toissa vuonna Bulgaria.

Tänä vuonna Pohjois-Korea lähtee lähes täydellä kokoonpanolla matkaan ainakin ennakkotietojen mukaan, vaikka onkin arvoitus, tuleeko lopullisessa kokoonpanossa olemaan kaikki nimetyt pelaajat. Kisoihin ei ole kuitenkaan saapumassa Ri Min Chol, joka on ollut viimeisten vuosien aikana joukkueen hyökkäyksen kantavia voimia. Viimevuonna Chol viimeisteli kolme maalia ja tarjoili neljä, joten hän oli mukana liki puolessa joukkueensa maaleista.

Cholin rinnalla Pohjois-Korean ykköskentässä hyökkäsi Rim Hong Chung, joka kuuluu niin ikään maansa tehopelaajiin. Chunin turnaus jäi viime vuonna kolmeen otteluun loukkaantumisen vuoksi, mutta hän johtanee taas pohjoiskorealaisten ykköstrioa. Viime vuonna Cholin ja Chingin kanssa kolmantena lenkkinä oli Hyok Ju Kim, mutta hänen pelaamisensa ei ottanut lähteäkseen. Näin ollen viime vuonna nähty Pohjois-Korean ykkösnyrkki menee melko suurilta osin uusiksi.

Yksi iso kysymys Pohjois-Korean kohdalla onkin, pystyykö joku paikkaamaan tehoilijat ja tuomaan Chungille riittävän tuen. Ylivoimalla Pohjois-Korealla on heittää viivaan viime vuonna IIB-divisioonan tehokkain pakki Il Ri Pong, mutta viidellä viittä vastaan on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, vaikka vaihtuvuus on Pohjois-Korean kokoonpanossa melko pieni.

6.Luxemburg – Äijälä tuo suomalaismausteen leijonapaitoihin

Sarjanousija Luxemburg on todennäköisesti tällä sarjatasolla vastaantulija. Toisaalta luxemburgilaiset ovat olleet osin epäonnisiakin, kun eivät ole 12 vuoteen onnistuneet lunastamaan paikkaa IIB-divisioonassa. Pronssia se on ottanut lähes joka vuosi III divisioonassa, mutta viime keväänä luxemburgilaiset tyhjensivät viimein pajatson, ja voittivat Bulgarian finaaliottelussa lukemin 10-4.

"Luxemburgin leijonapaitojen avain sarjapaikan säilyttämiseen onkin Pohjois-Korea"

Joukkueen ei voi odottaa suorittavan kovinkaan kummoisesti IIB-divisioonassa, sillä Luxemburgilla on ollut kovin suuria haasteita pysyä III divisioonan kärjen kelkassa. Luxemburgin leijonapaitojen avain sarjapaikan säilyttämiseen onkin Pohjois-Korea. Pohjoiskorealaisten joukkue on aina kalkkiviivoille asti totaalinen arvoitus. Vasta turnauksessa yleensä selviää, kuinka monta kentällistä pohjoiskorealaisia pelipaikoilla ilmestyy.

Mikäli Pohjois-Korean joukkue on heikko, on mahdollista, että Luxemburg onnistuu kaatamaan pohjoiskorealaiset. Tämä kuitenkin vaatii jo sen, että joltain muultakin maalta pitäisi irrota pisteitä, sillä Pohjois-Korea on tyypillisesti pystynyt kaatamaan kuitenkin jonkin joukkueen IIB-divisioonassa. On vaikea silti nähdä Luxemburgin kaatavan muita IIB-divisioonan joukkueita. Kansainvälisissä peleissä ensisijaisesti keskinäinen kohtaaminen ratkaisee, joka tässä kaksintaistelussa pelaa Luxemburgin pussiin.

Luxemburg voitti viime vuonna III divisioonan MM-kisat.
Kuva © Luxemburgin jääkiekkoliitto

Joukkueen penkin takana nähdään Petr Fical, joka pelasi Saksan paidassa viime vuosikymmenellä myös olympialaisissa ja World Cupissa. Hänelle kausi on kolmas luxemburgilaisten peräsimessä. Maan perusrunko pysyy samana kuin useampana aiempanakin vuona. Mukana ovat Ronny Scheier, Francois Schons, Benny Welter, Thierry Beran ja Colm Cannon muutama mainitaksemme.

Mielenkiintoisen lisämausteen Luxemburgin joukkueeseen tuo suomalaistaustainen Mikael Äijälä, joka lunasti viime syksynä Luxemburgin kansalaisuuden isänsä kautta. Jatkoaika haastatteli Äijälää kuukausi ennen kisoja, ja haastattelun voit lukea tästä.

» Lähetä palautetta toimitukselle