FPS pudotuspelijahdissa

MESTIS / Artikkeli
Forssan Palloseura lähtee jälleen uuteen kauteen uusin kujein. Pelaajavaihtuvuus on ollut tällä kertaa verraten pientä, mutta vähissä hankinnoissa ollaan silti onnistuttu hyvällä prosentilla. Tällä kaudella Forssan voi ensimmäistä kertaa muutaman kauden paussin jälkeen laskea naama peruslukemilla playoff-kandidaatiksi.

Kausi 2000-01 päättyi Forssassa pettymykseen, kun Hyvinkään Ahmat murskasi forssalaisten playoff-haaveet FPS:n viimeisessä kotiottelussa. Tappiosta huolimatta kaudesta kuitenkin jäi hyvä maku, vaikkei tavoiteltuun playoff-paikkaan pystyttykään. Esitykset viime kaudella ailahtelivat pelistä toiseen, eikä suoritusvarmuutta ollut juuri nimeksikään. Maalivahtipeli oli ainoa osa-alue, joka toimi kauden läpeensä juuri niin kuin pitikin. Puolustus ja hyökkäys kärsivät ylä- ja alamäistä, eikä suoritusvarmuus ollut laisinkaan kohdallaan näiden osa-alueiden kohdalla.

Palloseuran taloudelliset asiat ovat suurinpiirtein kunnossa. Mestiksen yleinen ongelma - kiinnostamattomuus yleisön silmissä - on jättänyt jälkiä myös FPS:n talouteen, mutta niistä on kuitenkin toivuttu ja kiekkoilu jatkuu Forssassa entiseen malliin. Tulevan kauden taloudellinen tulos on budjetoitu positiiviseksi kiekkoilun jatkamisen takaamiseksi Forssassa. Valtaosa tuloista koostuu sponsorisopimuksista, eikä yleisömäärien osuus budjetissa ole kuin n. 1/6 tulopuolella, FPS:n toiminnanjohtaja Matti Lahti kertoi Jatkoajalle. Yleisötulojen verrattainen pienuus lienee jo yleinen trendi Mestis-seurojen keskuudessa. Arvion mukaan Palloseuralle kertyy menoja yhteensä noin miljoona markkaa perusasioiden (varusteet, hallivuokra jne.) pyörittämiseen.

Keinänen - Kemppi

Forssalaisruletin suurimmaksi menetykseksi voidaan laskea kukas muu kuin veräjänvartija Joni Puurula, mikäli miestä voidaan menetykseksi laskea. Puurula oli viime kauden HPK:n palkkalistoilla, mutta Kerho peluutti kokkolalaista mieluummin FPS:ssa, koska Forssassa vastuuta tuli aivan eri malliin mitä olisi tullut Kimmo Kapasen rinnalla Hämeenlinnassa. Epävarmasti pelannut Teemu Horkama lopetti, ja tilalle jouduttiin hankkimaan uudet maalivahdit, jotka tulivat Mikkelistä ja Hämeenlinnasta. Jo viime kaudella huhuttu Aki Kempin siirtyminen HPK:n A-junioreista Forssaan toteutui, ja myös Mikkelin Jukureista saapunut Pasi Keinänen sonnustautuu vihreään.

Palloseuran tulevan kauden ykkösvahti on vielä hienoinen kysymysmerkki. Alunperin pestiin suunniteltiin Keinästä, mutta harjoituspelit ovat nostaneet Kempin selkeäksi haastajaksi taisteltaessa ykköstorjujan paikasta. Keinänen on esittänyt paikoin epävarmoja otteita harjoituspeleissä, eikä vielä olla edes itse sarjassa. Kemppi on nuoresta iästään huolimatta nousemassa varmuudellaan ehkä valmentaja Pasi Arvosen ykkösvalinnaksi forssalaisveräjälle.

Kävi miten kävi, uusi ykköskassari joutuu suuriin saappaisiin, täyttämään Joni Puurulan paikan FPS:n tolppien välissä. Puurula oli menneellä kaudella forssalaisten elinehto yleensäkään sarjassa säilymiseen ja nostikin joukkueen lähes yksin jopa pudotuspelikamppailuun. Playoff-paikkaa ei kuitenkaan aivan saavutettu, mutta Puurula teki silti pienen ihmeen nostaessaan FPS:n niinkin korkealle mitä forssalaiset viime kaudella olivat. Toissa kaudella FPS:n pelastajaksi löytyi muuan Niklas Bäckström, jonka saappaat Puurula täytti erittäin mallikkaasti. Nyt tilanne on kinkkisempi. Joko Keinäsen tai Kempin täytyy venyä kapasiteettinsa äärirajoille, mikäli FPS mielii mennä pudotuspeleihin, ehkä pitkällekin niissä. Tällä kaudella FPS:lla on kuitenkin viime- ja toissa kautta selvästi kyvykkäämpi ryhmä, joten aivan puurulamaisiin suorituksiin ei ole pakko venyä. Tuskin moisia otteita yleisö miehiltä odottaakaan.

Maalivahtipeli on ennalta arvioiden FPS:n heikoin kohta ainakin jos kahteen viime kauteen verrataan. Pari viime kautta on kuitenkin huono vertailukohta, sillä aina on tolppien väliin astunut kaksi huippu lupaavaa vahtia. Akselille Keinänen/Kemppi ei ole ennustettu yhtä ruusuisia tulevaisuuksia mitä Bäckströmille ja Puurulalle jo ennen Palloseuraan tuloaan. Jatkoajan FPS-toimitus pitää Kemppiä harjoitusotteluiden perusteella Palloseuran tulevana ykkösvahtina, mutta jos nyt kuitenkin annettaisi valmennusjohdon päättää nämä asiat.

Puolustus

Palloseuran puolustus pysyi kohtuullisen hyvin kasassa viime kauden jälkeen. Lähtijöiden joukossa oli Sami Nummi, joka siirtyi Ruotsin aladivisioonaan Tyringen riveihin. Toinen lähtijä oli pienikokoisen, mutta silti hyvään fyysiseen peliin kykenevän Matti Kuusiston lähteminen Espooseen Bluesin riveihin, jossa mies on ainakin alku kaudesta päässyt pelaavaan kokoonpanoon ja pelasi liiga-avauksessa kakkospakkiparissa yhdessä huippulupaavan Tero Määtän kanssa. Kuusiston hyvät esitykset liiga-avauksessa kielivät siitä, että FPS:n tuskin miestä täytyy takaisin tavoitella.

Tulijoita oli neljä kappaletta, joista varsinkin HPK:n a-junioreista Forssaan hommattu Heikki Saarinen tulee nousemaan kauden kuluessa suuriin saappaisiin. Mies pelasi jo harjoitusotteluissa Samuli Kivelän parina ylivoimassa. Ylivoimilla Saarinen on erittäin käyttökelpoinen mies, hänen ollessa erittäin varma kiekollisena. Saarinen omaa myös erittäin kovan ja tarkan laukauksen, joten vastustajan on oltava varpaillaan parin Kivelä - Saarinen ollessa viivamiehinä. Pitäjänmäen Tarmosta tullut Vesa Lehtinen on ainakin toistaiseksi kirjoittamaton kortti forssalaispuolustuksessa, kun taas Kouvolasta Forssaan suunnannut Mikko Martikainen on ainakin allekirjoittaneen vakuuttanut nopeudellaan, mutta syötöt voisivat napsahdella omille hieman useammin.

Forssaan jatkosopimukset tekivät omat kasvatit Samuli Kivelä, Ari Ellonen, Jussi Kulmala sekä Rami Mattila. Varsinkin isokokoisen Kivelän ja viime kaudella edustukseen nostetun Ellosen sopimukset olivat joukkueelle tärkeitä. Kivelä tuo nuoreen puolustukseen kaivattua kokemusta ja varmuutta, kun taas Kulmalan, Mattilan ja Ellosen jatkopaperit luovat jatkuvuutta kausittain vaihtuvaan miehistöön.

FPS:n harjoitusringissä olleen ja muutaman harjoituspelinkin pelanneen Asko Rantasen tilanne lienee se, että mies jatkaa pelejään Forssassa. Espoosta Bluesista takaisin Forssaan palaava Rantanen on varmasti tasollaan yksi Mestiksen parhaista puolustajista ja samalla tuo aimo annoksen kokemusta ja syvyyttä Palloseuran miehistöön.

Hyökkäys

Palloseuran hyökkäys on ehdottomasti joukkueen paras valtti. Hyökkäyksestä löytyy taitoa, kokoa, kokemusta ja nuoruutta oikeassa mittasuhteessa. Kokemuksen lippulaivoina häärivät Jarkko Aaltonen ja Matti Raunio. Aaltonen päätti jatkaa vielä uraansa vuodella, kun taas Raunio tuli Forssaan suorittamaan lihamestarin koulutusta ja siinä sivussa hieman siirtelemään kiekkoa. Raunion selkä on kenkkuillut viime kausina oikein olan takaa ja toivoa sopii, että Raunion selkä pysyy kunnossa, sillä kunnossa ollessaan mies takoo varmasti pisteitä tasaiseen tahtiin.

Nuorison edustajina painavat mm. Jarno Kantelus, Juha Nurmisto ja Jukka-Pekka Koistinen. Näistä varsinkin Juha Nurmisto esitti harjoitusotteluissa erittäin hyviä otteita ja mies on kehittynyt huikeasti kesän aikana. Isoksi kaveriksi Nurmisto liikkuu todella hyvin, taklaukset osuvat ja tilanteisiin painetaan jatkuvasti sata lasissa. Sama pätee Jarno Kantelukseen, josta voi myös kaavailla vastuunkantajaa. Koistinen pelasi jo menneen kauden vakiomiehistössa kakkossentterinä täyttäen paikkansa oikein mallikkaasti.

Ykkösketju vakiintui harjoituspeleissä muotoon Raunio - Kiiskinen - Ronkainen, eikä todennäköisesti siitä tulee muuttumaan ellei Andrei Makrov palaa Forssaan. Makrovin piti saapua Forssaan jo syyskuun alussa, mutta virolaisvilperttiä ei näkynyt vaikka häntä paikalle odotettiin. Tällä hetkellä (toim. huom. 14.9 perjantai) miehen olinpaikasta ei ole harmainta aavistusta, eikä edes hänen agenttinsa ole saanut mieheen yhteyttä. Toiminnanjohtaja Lahden mukaan varmaa on kuitenkin se, että Makrov ei Mestis-avauksessa Turussa TuToa vastaan esiinny. Mikäli virolaishyrrä liittyy joukkueeseen jossakin vaiheessa kautta, se toisi joukkueelle aimo annoksen nopeutta ja yllätyksellisyyttä. Makrov ei silti ole minkään tason elinehto FPS:n pudotuspelihaaveille, sillä mikäli Makrov saataisiin houkuteltua Forssaan, jouduttaisiin yhtä lupaavaa junioria istuttamaan penkillä.

Muihin koostumuksiin on tämän jälkeen varaa heittää miehiä tyyliin Aaltonen, Koistinen, Kantelus, Nurmisto, joten todennäköisesti ainakaan hyökkäyspäässä ongelmat eivät tulle olemaan kovin suuria. Tähän katraaseen vielä kun lisätään viime kaudella Ässien A-junioreissa huimat pisteet mättänyt Mikko Peltonen ja viime hetkillä sopimuksen tehnyt Jukka Leikkilä, on FPS:lla tulevalla kaudella erittäin varteenotettava hyökkäysarsenaali.

Arvio

Palloseura taistelee kynsin hampain viimeisistä pudotuspelipaikoista. Tällä hyökkäysmateriaalilla varmasti maaleja tehdään, mutta myös oma reppu tulee heilumaan turhan usein. Runsasmaalisia pelejä odotettavissa. FPS:n kanssa viimeisistä pudotuspelipaikoista taistelemassa on todennäköisesti KJT, KalPa ja miksei Ahmatkin. Lusikkansa soppaan saattaa heittää myös SM-liiga-avut, mikäli niitä Forssaan saadaan. FPS:lla ei ole voimassaolevaa farmisopimusta minkään liigaseuran kanssa, mutta ilmeisesti HPK:n kanssa jonkin asteinen yhteistyö on vireillä maantieteellisen edullisuuden ansiosta. Ilman liiga-apujakin Palloseura tarrautuu tiukasti kiinni viimeisiin pudotuspelipaikkoihin.

» Lähetä palautetta toimitukselle