Runkosarjan voittaja HIFK ja viime vuosien kestomenestyjä Tappara aloittavat finaalitaiston perjantaina Helsingissä. Paikallistoimittajat Sami Iilomo Helsingistä ja Juha Oinonen Tampereelta nostivat analysoitavaksi maalivahdit ja puolustuksen tärkeimmät taisteluparit.
Maalivahdit: Ville Husso − Tomi Karhunen
Iilomo:
Maalivahtiosastolla on vaikea tehdä pesäeroa joukkueiden välille. Karhusen suurin valtti on kokemus finaaleista ja mestaruuksien voittamisesta. Toisaalta takaraivossa kolkuttaa viime vuosi, kun Iiro Tarkki nappasi haparoineelta Karhuselta ykkösvahdin paikan kesken finaalien johdattaen Kärpät aina mestaruuteen asti.
Kaikki kunnia hienosti pelanneelle Hussolle, mutta tässä kaksikossa etu on Tapparalla.
HIFK:n maalivahti Husso on ollut hyvä, ajoittain jopa loistava maalivahti jo kahdella viime kaudella, mutta vasta tällä kaudella nuorukaisesta on kasvanut voittava vahti. Runkosarjassa helsinkiläinen oli sarjan paras maalivahti sekä torjuntaprosenteissa että päästettyjen maalien keskiarvossa.
Kummallakin veräjänvartijalla on siis ollut viime kaudella omat sudenkuoppansa, vaikka he kuuluvat teknisesti Liigan eliittiin. Vahvemmilla on se, jonka kasetti kestää finaalisarjan paineet.
Oinonen:
Kaikki kunnia hienosti pelanneelle Hussolle, mutta tässä kaksikossa etu on Tapparalla. Ensinnäkin Karhunen on ollut loistavassa vireessä koko kevätkauden ja venyi välierissä toistuvasti huipputorjuntoihin.
Toiseksi Karhunen pelaa kolmantena keväänä peräkkäin Liigan finaaleissa ja on edellisistä finaaleista poistunut mestarina. Husso aloittaa uransa ensimmäisen finaalisarjan. Nuorten maajoukkueessakin HIFK-maalivahti on jäänyt Juuse Saroksen varjoon, eikä kokemusta näin kovista peleistä ole.
Alakerran isännät: Joonas Järvinen − Markus Kankaanperä
Iilomo:
Joukkueiden puolustuksia katsellessa olisi isäntä-ehdokkaita ollut enemmänkin, mutta silti kaksi nimeä nousee ylitse muiden. Kankaanperä on Liigan kaikkien aikojen jäähykuningas, eikä jäähypenkki ole vieras paikka myöskään Järviselle.
Sääntöjen rajamailla pelaaminen on toki yksi osa satakiloisten puolustajakolossien peliä, mutta pelkkä hikisen hanskan heiluttelu vastustajan naamassa tai poikittaisen hakkaaminen maskimiehen selkään on vain pieni osa kokonaisuutta. Kumpikin pystyy taklauksillaan satuttamaan ja sitä kautta horjuttamaan vastapuolen peli-iloa sekä sytyttämään omia.
Kuitenkin avainasemaan kaksikon kohdalla nousee rohkeus. Pelin muuttuessa fyysisemmäksi, kumpikin kaksikosta uskaltaa ottaa taklauksia vastaan ja pitää kiekkoa ylimääräiset sekunnin kymmenykset. Sama aika tarjoaa mahdollisuuden katsoa syöttösuunnat tarkemmin ja sitä kautta helpottaa paineen siirtämistä pois omalta alueelta.
Oinonen:
Maalineduspelaaminen on pudotuspeleissä todella isossa roolissa. Kun puolustaminen on tiiviimpää, niin myös maalintekoa yritetään yksinkertaisemmin eli hässäkkää maalille ja kiekko perään. Pudotuspelien tuomarilinja on tunnetusti sallivampi, niin kovista otteistaan tunnetut jämäkät puolustajat saavat käyttää kaiken osaamisensa maskimiesten häätämiseen.
Molemmat kovaotteiset karpaasit ovat myös silmää räpäyttämättä mukana vihellysten jälkeisissä välienselvittelyissä. Fyysisyyden ohella molemmat pärjäävät myös kiekollisessä pelissä. Erityisesti Kankaanperä on ottanut enenevässä määrin roolia myös hyökkäyspäässä.
Peliajalla mitattuna Kankaanperä on ollut isommassa roolissa kuin Järvinen. Tappara on peluuttanut kärkipuolustajiaan todella tasaisesti, kun taas HIFK:lla peliaikaa on kertynyt eniten Tommi Taimelle ja Yohann Auvitulle.
Hyökkäyspelin erikoismiehet: Yohann Auvitu − Nick Plastino
Oinonen:
Auvitu on pudotuspelien tehokkain puolustaja ja koko pistepörssin viides. Maaleja on syntynyt vain yksi vähemmän kuin koko runkosarjassa eli ratkaisupelit ovat todella sytyttäneet ranskalaisen huippuvireeseen. Plastinokin on pelannut tehokkaammin kuin runkosarjassa, mutta muutos ei ole yhtä dramaattinen kuin Auvitulla.
Molempien ehdoton vahvuus on hyökkäyksien rohkea tukeminen, joskus jopa ylimpänä pelaajana. Myös ylivoimalla molemmilla on iso rooli. Varsinaisia viivapommittajia kumpikaan ei ole, vaan vahvuudet ovat pelisilmä ja kiekollinen taito.
Sekä Auvitu että Plastino tuovat joukkueidensa hyökkäyspeliin lisää variaatioita ja maalintekotilanteita, mutta rohkea pelaaminen myös lisää vastaiskujen määrää. Molempien parina onkin pelannut varmistavampi puolustaja.
Helmi- ja maaliskuun 12 runkosarjaottelussa ranskalainen takoi taululle tehot 1+8, tehotilaston osoittaessa lukemaa +15, joten pudotuspelien huippuonnistuminen on vain luonnollista jatkumoa.
Iilomo:
On totta, että rohkea pelaaminen voi antaa vastustajalle vastahyökkäyksiä, mutta toisaalta näkemyksestä ja tilanteiden tunnistamisesta kertoo tehotilasto, jossa kumpikin on oman joukkueensa kärkinimi pudotuspeleissä.
Auvitu löysi peliinsä uuden langan jo huomattavasti ennen pudotuspelien alkua. Helmi- ja maaliskuun 12 runkosarjaottelussa ranskalainen takoi taululle tehot 1+8, tehotilaston osoittaessa lukemaa +15. Kyseisellä ajanjaksolla HIFK:ta vastaan tehtiin tasakentällisin pelatessa vain kaksi maalia Auvitun ollessa kentällä, joten pudotuspelien huippuonnistuminen on vain luonnollista jatkumoa.
Tässä vaiheessa kautta jaksetaan toitottaa erikoistilannepelaamisen merkitystä. Kumpikin kaksikosta on jopa nostanut profiiliaan ylivoimapelissä loistavilla otteillaan. Plastino on löytänyt yhteisen sävelen Kristian Kuuselan ja Patrik Laineen kanssa, Auvitun ja Teemu Ramstedtin yhteispeli ylivoimalla on puolestaan silmiä hivelevää.