Jääkiekon MM-kisat jatkuvat Leijonilla lauantaina, kun vastassa on kisojen kenties suurin ennakkosuosikki Kanada. Jatkoajan toimittajat Juuso Kokkonen ja Otto  Leinonen pureutuvat Leijonien otteisiin Kanada-pelin alla.

Suurennuslasin alla ovat muun muassa Leijonien viisikkopelaaminen, hyökkäysalueen rohkeus ja peluutus. 

Kokkonen: Leijonien liito tyssäsi kuin seinään, kun kisojen kotijoukkue Tanska kaatoi voitosta voittoon edenneen Suomen keskiviikkona. Tappiota ennen Leijonat oli kaatanut Etelä-Korean, Norjan ja Latvian murskalukemin, ja näytti siltä, että nuorta joukkuetta ei pysäytä mikään.

Tanska sai Leijonat ja joukkueen supertähdet kuitenkin näyttämään tavallisilta kuolevaisilta. Miten tässä näin kävi ja pitääkö kotisohvilla olla nyt huolissaan?

Leinonen: Ei vielä huolissaan tarvitse olla, mutta hieman jäi parannettavaa. 

Tanska sai pysäytettyä Suomen nopeat suorat hyökkäykset tiiviillä keskialueen trapilla. Suomi pyrki saamaan pelin virtausta hallintaansa pelin rytmittämisellä ja samalla liikutettua Tanskan pelaajia johonkin suuntaan, jotta trapin sisälle olisi syntynyt välejä ja vapaita tiloja. 

Näin ei kuitenkaan käynyt ja Suomella alkoi kolmannessa erässä hieman liikaa kiekonkuskaaminen avaustilanteissa. Hyökkäysalueella pelipaikattomuus tällä kertaa kostautui Tanskan maalin ja läpiajojen merkeissä.

Kokkonen: Niin, eli Tanska tietyllä tavalla paljasti Suomen heikkoudet. Leijonat liiteli ensimmäisessä kolmessa ottelussaan raikkauden, ennakkoluulottomuuden ja rohkeuden turvin, mutta nyt Lauri Marjamäen poppoo oli tilanteessa, jossa tarvittiin jo jotain muutakin kuin näitä kolmea edellä mainittua.

Tanskan puolustuspelinopeus asetti ensimmäistä kertaa Leijonien hyökkäyspelinopeuden kunnolliseen testiin, ja ei liene väärin todettu, että Suomi ei loistanut tässä testissä.

Mitä Leijonat tarvitsee, jotta yhteispeliä saataisi hyökkäämisen osalta nopeammaksi? Monipuolisempaa rytmittämistä ja parempaa rakennetta viisikkopeliin? Vai pitäisikö toisaalta pyrkiä hyökkäämään enemmän ykkösrytmillä kuin Tanska-pelissä tehtiin?

Leinonen: Mielestäni toisessa erässä oli hieman viitteitä siitä, että nopeampi rytmi hyökkäyksiinlähdöissä toimisi. Suomi pääsi varsinkin sen erän alkuminuuteilla nopeista hyökkäyksiinlähdöistä rakentamaan hyökkäyssiniviivan ylittämisen jälkeen toiseen aaltoon maalipaikkoja.

Tärkeintä hyökkäysalueen pelissä on kuitenkin se, että viisikko säilyy liikkeessä.

Suomihan rytmitti varsin monipuolisesti läpi ottelun peliä ja kaikilla niillä elementeillä, millä pitikin. Olisin toivonut kolmannessa erässä vaan enemmän ykkösrytmillä lähtemistä. Viisikon rakenteethan on suurimmaksi osaksi kunnossa, mutta vielä ajoitukset syötöissä ja kiekottomien pelaajien hauissa on viiveitä. 

Eli enemmän reagointia mukaan, mitä oli aiemmissakin otteluissa.

Kokkonen: Pelipaikattomuus, joka on ilmennyt puolustajien aktiivisena hyökkäyspelaamisena Marjamäen pelitavassa, on ollut tämän kauden kantavia teemoja Leijonien pelaamisessa. 

On kiistatonta, että puolustajien nousut hyökkäysalueella ovat tuoneet Leijonille merkittävää etua hyökkäysalueen peliin ja erityisesti tehokkuutta maalintekoon. Tanska-pelissä tosin tämä Leijonien osin yltiöpäinenkin pelipaikaton pelaaminen kääntyi itseään vastaan. Tanska karkaili ylivoimahyökkäyksiin ja läpajoihin tämän tästä, kun Leijonat paineli koko viisikon voimin syvälle vastustajan alueelle.

Kuinka paljon Leijonien tulee terävöittää hyökkäysalueen peliään, kun vastaan tulee Kanada? Voiko Leijonat pelata samanlaisella yltiöpäisellä rohkeudella kuin neljässä ensimmäisessä ottelussaan?

Leinonen: Toivon todella paljon, että Suomi jatkaa nyt nähdyllä linjalla myös Kanadaa vastaan. En näe oikein järkeä, että yhtäkkiä palattaisiin siihen, mitä pelaaminen oli esimerkiksi helmikuussa. Suomi on pelannut näissä kisoissa parhaimmillaan reagointijääkiekkoa ja siihen tulisi pyrkiä myös isoa ja pahaa Kanadaa vastaan. 

Toki ei voi pelata täysin samanlaisella rohkeudella, vaan olisi hyvä havainnoida, milloin kannattaa ja milloin ei kannata nousta esimerkiksi siniviivalta puolustajan vastaan vastustajan kiekollista pelaajaa. Muuten Kanada kiekottelee helposti alta pois vastahyökkäykseen. 

Suomi oli Tanskaa vastaan kohtalaisen hyvä hyökkäysalueellaan, mutta vielä napsun tai pari vaaditaan lisäterävöintiä Kanadaa vastaan. Vielä parempaa kiekottomien pelaajien liikettä ja kiekonsiirtelyä.

Kokkonen: Olet asian ytimessä. Jos Suomi lähtee merkittävästi viemään pelaamisestaan rohkeutta pois, joukkue menettää suurimman kilpailuvalttinsa tässä turnauksessa. Toki nousujen ajoituksissa ja nousujen paikkauksissa Leijonat voi parantaa.

Tärkeintä hyökkäysalueen pelissä on kuitenkin se, että viisikko säilyy liikkeessä. Se takaa parhaan mahdollisen valmiuden puolustaa, jos kiekko menetetään.

Reagointijääkiekko ei ole ollut Marjamäen Leijonien kantava teema tällä kaudella, sillä erityisesti olympialaisissa Leijonat varioi pelisuunnitelmiaan voimakkaasti. Puolivälierässä Kanadaa vastaan Suomi pelasi korostetusti keskialueen 1-4-trapia ja luopui kiekkokontrollipelaamisestaan. Marjamäki ei kovassa paikassa enää luottanut oman joukkueensa kykyyn pelata kiekkokontrollin kautta. Se oli monella tapaa virhe, sillä pelaamisesta hävisi rentous.

Kotisohvilla on kiekkoyleisöllä jo pelko persuuksissa, milloin alkaa taas riskitön jarrutteluvaihe Marjamäen joukkueella. Itselläni on kuitenkin vahva luotto siihen, että Marjamäen Leijonat lähtee nyt haastamaan Kanadaa omaan identiteettiinsä nojaten. 

Mitkä ovat Leijonien kannalta tärkeimmät pelilliset osa-alueet Kanadan nopeaa kiekkokontrollijääkiekkoa vastaan? Voiko Suomi vastata vauhtiin vauhdilla?

Leinonen: Kyllähän ne ovat tiivis viisikon yhteväinen ja saman-aikainen reagointi erilaisiin pelitilanteisiin. Ja paino sanalla reagointi, sillä Kanadaa vastaan ei pidä liikaa pelata ottelusuunnitelman mukaan, vaan havainnoida ja reagoida. 

Kanadaa vastaan ei pidä liikaa pelata ottelusuunnitelman mukaan, vaan havainnoida ja reagoida.

Ja niin kuin aiemmin mainitsit: hyökkäysalueen pelaamisessa pitää koko viisikko olla liikkeessä, sillä kiekonmenetyksen aikaan on helpompi paineistaa ja pysäyttää Kanadan vastahyökkäykset liikkeestä ja sen avulla. 

Ja uskon, että Leijonat voi lähteä vastaamaan vauhdilla. Leijonien olisi hyvä pitää monipuolisuudestaan kiinni, niin pelin rytmittämisessä kuin sitten puolustuspelaamisen kaksivaiheisuudessakin. Eli välillä paineistetaan, välillä keskialue tukkoon trapilla. Ja näkisin, että Suomen pitää ehdottomasti pelata kiekkokontrollin kautta.

Mieluummin kaadutaan saappaat jalassa omaan peli-identiteettiin nojaten. Se, mikä minua mietityttää eniten, on oman puolustusalueen puolustuspelaaminen Suomella. 

Kokkonen: Leijonien turnaus on nyt tietyllä tavalla vedenjakajalla. Kanada-ottelu määrittänee pitkälti sitä tapaa, jolla Leijonat tässä turnauksessa koviin peleihin lähtee.

Suomella voi olla jopa pakkovoittoja edessä turnauksen viimeisissä peleissä, jos joukkue haluaa ylipäänsä pysyä lohkossaan neljän parhaan joukossa. Pakkovoitot ovat lähes varmasti edessä, jos joukkue haluaa puolivälierissä välttää Venäjän tai Ruotsin.

Nyt nähdään missä määrin Marjamäki lähtee hienosäätämään joukkueensa pelaamista, kun panokset kovenevat. 

Yksi iso puheenaihe kisojen aikana on ollut Marjamäen peluutus. Sebastian Aho, Kasperi Kapanen ja Mikael Granlund ovat saaneet lähes 20 minuuttia peliaikaa ottelua kohti, vaikka vastassa on ollut Etelä-Koreaa, Latviaa ja Norjaa. Osin ehkä peluutuksen vuoksi Tanskaa vastaan jäällä ei enää nähty niin raikasta ja energistä Leijonat-joukkuetta, kun kärkipelaajat eivät olleet enää ihan parhaassa iskussa.

Kärkipelaajat ovat luonnollisesti saaneet paljon vastuuta ylivoimalla mutta ovat olleet isossa roolissa myös alivoimalla. Samalla kahden alemman ketjun duunarien peliajat ovat jääneet pahimmillaan alle kymmeneen minuuttiin.

Ei kai Marjamäki peluuta kahta kärkikentällistään puhki? 

Mielestäni erityisesti alivoimalla vastuuta pitäisi antaa enemmän esimerkiksi Marko Anttilalle ja Janne Pesoselle. NHL-pelaajien parhaat puolet tulevat kuitenkin esiin hyökkäyspäässä, joten paukkuja tulisi heidän osalta säästää sinne.

Leinonen: Olen samoilla linjoilla kanssasi. Anttila ja Pesonen voisivat ottaa sitä kuormaa hieman edes pois kärkipelaajilta, jotta heille jäisi enemmän energiaa hyökkäyspäähän. Toki Tanska-ottelussakin kuorma alkoi kasvaa takaa-ajon aikana, mikä on ihan normaalia.

Mutta tietysti herää kysymys: olisiko heitä voitu peluutta vähemmän Etelä-Koreaa, Latviaa ja Norjaa vastaan? Ehkä olisi ja ehkä olisi pitänyt. 

En silti usko, että kärkipelaajat olisivat puhki. Tässä on ollut kaksi välipäivää Leijonilla ennen Kanada-ottelua, joten energiavarastot ovat täysiä.