David Poile palkittiin kauden 2016−17 päätteeksi vuoden GM:nä.
Kuva © Getty Images

David Poile: Asuntovaunutoimistosta kiekkojohtamisen kärkikastiin

Artikkeli
Kaikkien aikojen voitokkain GM David Poile on luonut Nashville Predatorsin menestyksen ja kaupungin kiekkohuuman tyhjästä. Hänen yli 30 kauttansa GM:nä pitävät sisällään ennakkoluulottomia pelaajakauppoja, pitkäjänteistä rakennustyötä mutta myös karvaita pettymyksiä.

Maaliskuun toisena päivänä kuluvaa vuotta David Poile teki NHL-historiaa, kun hänen joukkueensa Nashville Predators kaatoi vieraissa Edmonton Oilersin lukemin 2–4. Vierasvoiton myötä hänen voittosarakkeeseensa piirrettiin luku 1 320, jolla hän nousi ohi legendaarisen Glen Satherin general managereiden voittotilastossa.

Voitettujen otteluiden määrä on jo itsessään kunnioitettava, mutta vähintään yhtä häkellyttävä on se tarina, joka tuon luvun taakse on kirjoitettu.

68 vuoden ikään ehtinyt Poile on toiminut GM:nä poikkeuksellisen kauan – voittoennätyksen rikkomiseen vaadittiin 35 kautta joukkueen ykkösmiehenä –, minkä ohella hän on tullut tunnetuksi säntillisenä joukkueensa kehittäjänä sekä ensituntumalta järjettömien ja hätkähdyttävien mutta lopulta erinomaisiksi osoittautuvien pelaajakauppojen tekijänä.

Voidaan sanoa, että Poilen kyky ennakoida tulevaa ja ottaa hallittuja riskejä tilaisuuden kohdatessaan ovat olleet ne tekijät, jotka lietsoivat Washington Capitalsin aikanaan peräti 14 vuoden pudotuspeliputkeen sekä myöhemmin synnyttivät kukoistavan jääkiekkokulttuurin lähinnä kantrimusiikista ja Parthenonin temppelin teräsbetonikopiosta tunnettuun Nashvillen kaupunkiin.

Stanley Cup -voittajan varjosta kiekkojohtajien eliittiin

Kanadan ja Yhdysvaltain kaksoiskansalainen Poile syntyi Torontossa ystävänpäivänä vuonna 1950. Vaikka hän saikin kiekko-oppinsa Kanadassa, on hän rakentanut opintonsa ja uransa lähestulkoon kokonaan rajan eteläpuolella sekä edustanut maajoukkuetasolla juurikin Yhdysvaltoja.

Siirtyminen kaukaloista kabinetteihin vain 22-vuotiaana on mahdollistanut Poilelle hänen mittavan uransa jääkiekon kulisseissa.

Yliopistoaikoinaan edustaessaan Northeastern University Huskiesia Poile osoitti erinomaista jääkiekkoilijan lahjakkuutta muun muassa iskemällä yhden kauden aikana 11 hattutemppua, määrän, joka on yhä Huskiesin seuraennätys.

Yliopistotasolla esittämistään hyvistä otteista huolimatta Poilen ura suorittavassa portaassa ei koskaan ottanut tuulta alleen. Hänen pelaajauransa tulikin päätökseensä hyvin pian kolmen kaudella 1970–71 AHL:n Rochester Americansin riveissä pelatun ottelun jälkeen, minkä myötä pelipaita vaihtui varsin nopeasti puvuntakkiin, kun hän liittyi vuonna 1972 laajennusjoukkue Atlanta Flamesin sikariportaaseen.

Osaltaan juuri tämä siirtyminen kaukaloista kabinetteihin vain 22-vuotiaana on mahdollistanut Poilelle hänen mittavan uransa jääkiekon kulisseissa.

Tosin Flamesin leirissä suhtauduttiin aluksi varsin epäileväisesti nuoren ja kokemattoman miehen kykyihin toimia jääkiekkobisneksessä, mutta lopulta muu Flamesin johtokunta taipui yliopistosta vastikään valmistuneen Poilen palkkaamiseen GM Cliff Fletcherin vedottua Poilen perheen jääkiekkotaustaan:

– Eräs seuran omistajista kysyi minulta, miksi en haastattele tehtävään ketään muuta. Vastasin hänelle, että Poile on elänyt koko elämänsä jääkiekon parissa. Hänen isänsä on entinen NHL-pelaaja ja -valmentaja, ja nyt tämä on NHL-GM. Jos haluamme palkata jonkun nuoren kaverin, jotta tämä voisi oppia jääkiekkobisnestä, en usko, että löydämme ketään parempaa, muistelee Fletcher Poilen palkkaamisen aikoihin käytyä keskustelua NHL.com:n haastattelussa.

Poilen tartuttua Capitalsin puikkoihin joukkue ylsi pudotuspeleihin 14 kautena peräkkäin.

Fletcher, jota Poile on myöhemmin luonnehtinut mentorikseen sekä tärkeäksi esikuvakseen, oli vakuuttunut Poilen kyvyistä jo yhden puhelinhaastattelun perusteella, minkä ohella hän uskoi vahvasti tämän perhetaustan vaikutukseen jääkiekkoliiketoiminnan lainalaisuuksien omaksumisessa.

Luottamuksella oli eittämättä perusteensa, sillä Poilen isä oli Stanley Cup -voittaja, valmentajana ja GM:näkin kunnostautunut Norman Robert "Bud" Poile, joka sittemmin nimettiin myös Hall of Fameen. Myös Poilen setä Don on tullut tunnetuksi pelaajana sekä NHL:ssä että WHL:ssä.

Poile keräsi kymmenen vuoden ajan oppia Flamesissä aluksi toimistoapulaisena, mutta vuosien saatossa hän yleni aina joukkueen apulais-GM:ksi saakka. Hän jätti paikkansa vuonna 1982 siirtyäkseen Capitalsin varapresidentiksi ja GM:ksi vain 32-vuotiaana.

Poile uskoi pienten pelaajien mahdollisuuksiin NHL:ssä. Kimmo Timonen kiitti luottamuksesta ja pelasi kunnioitettavan NHL-uran.
Kuva © Getty Images

Poilen tartuttua Capitalsin puikkoihin joukkue ylsi pudotuspeleihin 14 kautena peräkkäin – tosin hänen uransa pääkaupungissa päättyi 13 kauden jälkeen. Joukkueen tasaisesta suorittamisesta ja voitokkaasta runkosarjapelaamisesta huolimatta suurin menestys kuitenkin kartteli Poilea, sillä Capitalsin kohtalona oli tuolloin lähes järjestään pudota pudotuspelien alkukierroksilla.

594:ää voitettua ottelua ja 13:a kautta myöhemmin Poilen Capitals-taipale tuli tiensä päähän ja hänen oli aika tarttua uuteen haasteeseen: luoda jääkiekkokulttuuri Nashvillen kaupunkiin, jossa ihmisten mieliä kiehtoivat lähinnä kantrimusiikki ja NFL-seura Tennessee Titans. Kaupunkiin, jossa pitkäaikaisen Predators-puolustaja Kimmo Timosen luonnehdinnan mukaan "ihmiset katsomossa eivät tienneet kunnolla pelin sääntöjä" Predatorsin aloittaessa tuoreena NHL-joukkueena vuonna 1998.

Poilen otettua haasteen vastaan alkoi kahden vuosikymmenen mittainen matka budjettijoukkueesta seuraksi, joka on esiintynyt Stanley Cup -finaaleissa, jonka kausikorttien odotuslista pitenee pitenemistään ja joka nykyisin luetaan kauden alkaessa automaattisesti mestarisuosikkien joukkoon.

Poilen kaksi vuosikymmentä Nashvillessä ovat kuitenkin olleet kaikkea muuta kuin vakaan kasvun värittämää paraatimarssia kohti loistoa: ennen viime kausina nähtyä tennesseeläistä jääkiekkohuumaa seura kamppaili alati taloudellisten vaikeuksien kanssa, eikä urheilullista menestystäkään kertynyt mainittavasti. Tämän lisäksi joukkue oli viime vuosikymmenellä toistuvasti siirtohuhujen kohteena.

Hän onkin koko vuosikymmeniä jatkuneella urallaan työllistänyt vain viittä eri päävalmentajaa.

On kuitenkin huomionarvoista, että vaikka Predatorsin seurahistoriasta löytyykin omat varsin selkeät taloudellisten ja urheilullisten vastoinkäymisten tahrimat lukunsa ja että seura on olemassaolonsa aikana ollut peräti kolmen eri omistajan hallinnassa, ei Poilen asema joukkueensa GM:nä ole ollut missään vaiheessa uhattuna, vaan hän on saanut jatkaa työtään omistajaportaan siunauksella.

NHL-seurajohtamisen ohella Poile on toiminut Yhdysvaltain maajoukkueen joukkueenjohdossa sekä MM-kisoissa että olympialaisissa. Vuonna 2014 Sotšin talviolympialaisten alla hänet nimettiin ensimmäistä kertaa urallaan olympiajoukkueen GM:ksi, mutta ikävä sattumus juuri ennen kisoja esti hänen kisamatkansa: Poile seurasi kaukalon laidalla Predatorsin viimeisiä jääharjoituksia ennen olympiakisoja, kunnes kaukalosta pleksin kamera-aukon läpi kimmonnut kiekko osui hänen kasvoihinsa. Tapauksen seurauksena Poile menetti näön toisesta silmästään.

Poile ja entinen Tampa Bay Lightning -GM Steve Yzerman ovat peliliikkeineen osoittaneet kuuluvansa palkkakattoajan NHL:n taitavimpiin seurajohtajiin.
Kuva © Getty Images

Maltillinen visionääri ja laskelmoiva kauppamies

Poilen toiminnasta sekä hänestä annetuista luonnehdinnoista välittyy kuva pitkäjänteisestä urheilujohtajasta, joka näkee päämääränsä selkeänä mielessään ja joka tietää, mihin suuntaan jääkiekko kehittyy ja joukkuetta on kehitettävä. Hän ei ole tullut tunnetuksi äkkivääristä siirroista vapaiden agenttien markkinoilla eikä taipumuksesta uusia hätäisesti henkilökuntaa, mikäli joukkue ei ole menestynyt toivotulla tavalla.

Hän onkin koko vuosikymmeniä jatkuneella urallaan työllistänyt vain viittä eri päävalmentajaa, joista kahta, Barry Trotzia ja Peter Laviolettea, Predators-aikanaan.
Poilen kyky lajin muutosten ennakointiin konkretisoituu erinomaisesti aiemmin mainitun Timosen tapauksessa. 90-luvun NHL:ssä vallinneesta romuluisten ja kankeiden puolustajien aikakaudesta huolimatta Poile luotti pelin luonteen muutokseen ja hankki puolustajaksi pienikokoisen Timosen pelaajaoikeudet tämän varanneelta Los Angeles Kingsiltä.

"Hän tuntuu aina tietävän, mikä on lajimme sekä sen arvojen parhaaksi."

Sittemmin mittavan NHL-uran luoneelle Timoselle Poile sanoi kevään 1997 MM-kisojen yhteydessä uumoilevansa NHL-kiekon olevan menossa suuntaan, jossa pienemmilläkin pelaajilla on mahdollisuus menestyä:

– Poilen näkemys oli jälkeenpäin katsottuna häkellyttävä. Hän näki silloin koukkimisen ja estämisen aikakaudella, mihin jääkiekko on menossa. Ei mikään ihme, että hän on nyt eniten voittoja ottanut GM NHL:ssä, Timonen suitsuttaa pitkäaikaista pomoaan Kimen kulma -palstallaan.

Konkari-GM:n näkemyksellisyys sekä taito keskustella visioistaan on pantu merkille myös muiden GM:ien sekä NHL:n korkeimman johdon joukossa. Erityisesti hänen aktiivinen osallistumisensa GM:ien vuosittaisissa kokouksissa käytäviin keskusteluihin kerää kehuja:

– Eittämättä suurin osa kokouksiemme asialistojen sisällöstä on hänen käsialaansa. Ei mitään turhuuksia, vaan asioita, joista on oikeasti tärkeää keskustella. Hän tuntuu aina tietävän, mikä on lajimme sekä sen arvojen parhaaksi, kiittelee NHL:n komissaari Gary Bettman, joka myös kertoo Poilen nauttivan suurta arvostusta kollegoidensa sekä liigan johdon keskuudessa.

Vaikka Poilen johtamistapaa leimaavatkin hätiköimättömyys, rauhallisuus ja pitkäjänteisyys, on häneltä vuosien saatossa nähty joukko ennakkoluulottomia ja yllätyksellisiä siirtoja, jotka osaltaan pirstovat tätä kuvaa.

Esimerkiksi aloitettuaan Capitalsin GM:nä Poile ehti olla uuden työnantajansa palveluksessa vain kymmenen päivää ennen kuin hän suoritti pelaajakaupan, joka paitsi ravisteli NHL-maailmaa myös näytti suunnan Capitalsin tulevien vuosien kehitykselle: kuuden pelaajan kaupassa Capitalsin seurajohdon suosikki, keskushyökkääjä Ryan Walter, kaupattiin Montreal Canadiensiin, josta hyvityksenä Capitalsiin saapui muun muassa puolustaja Rod Langway – tuleva Hall of Fame -jäsen.

Capitalsin seurajohto suhtautui tehtyyn kauppaan aluksi nyreästi, mutta juuri Poilen rohkean päätöksen on sanottu luoneen pohjan Capitalsin yli vuosikymmenen mittaiselle pudotuspeliputkelle sekä tehneen joukkueesta, joka yritti vain selviytyä, joukkueen, joka yritti menestyä.

Vastaavan kokoluokan kauppoja on nähty Poilelta myöhempinäkin vuosikymmeninä, mutta kuten vuonna 1982 ei myöhemmissäkään isoissa pelaajakaupoissa ole ollut kyse tyhmänrohkeasta uhkapelistä, vaan pikemminkin laskelmoinnin ja harkinnan perusteella otetuista hallituista riskeistä. Poile on tullut kiekkopiireissä tunnetuksi miehenä, joka tietää, mitä joukkue tarvitsee, ja joka tekee taustatyönsä huolella:

– Poile tekee taustatyöt hyvin. Kun hän oli palkkaamassa Laviolettea, David soitti minulle ja kysyi mielipidettä, Timonen avaa häntäkin Philadelphia Flyersissa valmentaneen Lavioletten Predators-pestiin johtanutta prosessia.

Poilen kanssa työskennelleet kuvailevat häntä useimmiten hyvin rauhalliseksi persoonaksi, jonka kanssa on helppo tulla toimeen. Hän ei myöskään mielellään paistattele parrasvaloissa ja pysyttelee mieluiten taustalla ja poissa pukukopista. Sulavakäytöksisen herrasmiehen hiljaisen ja vaatimattoman ulkokuoren alla jyllää kuitenkin armoton kilpailuhenkisyys:

– Poile on rauhallinen persoona, mutta omalla tavallaan erittäin vaativa. Ilmeestä ja olemuksesta näkee kyllä, jos asiat eivät ole menneet niin kuin hän haluaa, Timonen kuvailee Poilen luonnetta.

Samoilla linjoilla on Predatorsin seurahistorian ensimmäinen kapteeni ja nykyinen New Jersey Devilsin apulais-GM Tom Fitzgerald, jonka mukaan Poile ei ärtyessäänkään korota ääntään vaan tuo tuohtumuksensa esiin pikemminkin sanattomin viestein sekä kylmäävän asiallisesti ja jämerästi. Fitzgeraldin sanoin sellaisina hetkinä Poilen kilpailuhenkisyys on parhaiten nähtävissä.

Peter Laviolette on vasta Poilen GM-uran viides päävalmentaja.
Kuva © Getty Images

"Jos Predators on hankkinut uusia pelaajia, ne on mietitty tarkkaan. Hänellä on taito nähdä pelaajan tulevaisuus."

Kantrikaupungista muovattiin kiekkokaupunki

Kahden vuosikymmenen ajan Poile on maltillisesti rakentanut Predatorsin nykyistä loistoa työkaluinaan erityisesti tarkoin harkitut alempien kierrosten varaukset sekä ennakkoluulottomat pelaajakaupat, joissa jopa seuraikonit ovat joutuneet matkaamaan uuteen osoitteeseen.

Esimerkiksi Predatorsin pudotuspelitaipaleen kariuduttua keväällä 2016 toisella kierroksella Poile päätti toimia ja vaihtoi pitkäaikaisen luottopuolustajansa Shea Weberin Canadiensin P.K. Subbaniin. Seuraavalla kaudella Poilen joukot marssivatkin aina Stanley Cup -finaaleihin saakka. Erityisen onnistuneelta kyseinen siirto on alkanut näyttää Weberin viimeaikaisten terveyshuolien valossa.

Aiemmin samana vuonna Poile oli todennut, että Predatorsin keskikaista vaati vahvistuksia, joten hän tarjosi joukkueen väkivahvasta puolustuksesta lupaavaa ykkösvaraustaan Seth Jonesia Columbus Blue Jacketsille vaihdossa keskushyökkääjä Ryan Johanseniin. Kaupat toteutettiin, ja Predators sai viimeinkin kaipaamansa supertähtipotentiaalilla varustetun ykkössentterin riveihinsä.

Erat ja Latta eivät enää pelaa NHL:ssä, kun taas Forsberg on rikkonut 25 maalin rajan neljästi kuuden NHL-kautensa aikana ja 30 maalin rajankin kahdesti.

– Jos Predators on hankkinut uusia pelaajia, ne on mietitty tarkkaan. Hänellä on taito nähdä pelaajan tulevaisuus, Timonen analysoi Poilen pelaajapolitiikkaa.

Pelaajan tulevaisuuden aistimisessa oli eittämättä kyse silloinkin, kun vuonna 2013 Poile kauppasi vielä oivassa pelivireessä olevan Martin Eratin sekä Michael Lattan Capitalsiin vaihdossa vielä NHL:ssä debytoimattomaan Filip Forsbergiin. Erat ja Latta eivät enää pelaa NHL:ssä, kun taas Forsberg on rikkonut 25 maalin rajan neljästi kuuden NHL-kautensa aikana ja 30 maalin rajankin kahdesti.

Poile jatkoi hyökkäyskalustonsa vahvistamista vielä viime kaudellakin, kun kolmen seuran välisessä kaupassa nashvilleläisten keskikaistaa vahvistamaan hankittiin laatua Kyle Turrisin muodossa. Manööverissä Predators kylläkin menetti Samuel Girardin ja Vladislav Kamenevin, mutta ottaen huomioon Poilen pelaajatarkkailukoneiston pitkällä tähtäimellä kokoaman nuorten lupausten kokoelman ei uhraus missään tapauksessa vaaranna joukkueen tulevaisuutta.

Predators-GM on niin ikään kunnostautunut alempien kierrosten varausvuorojen hyödyntämisessä sekä maltillisessa pelaajien kehittämisessä. Esimerkiksi aiemmin mainitun ja kelpo NHL-uran pelanneen Eratin nimen Poile huusi vuoden 1999 varaustilaisuuden seitsemännellä kierroksella, ja lähes koko uransa tasaisesti yli 40 tehopisteen kausia takoneen Patric Hörnqvistin hän varasi koko vuoden 2005 varaustilaisuuden viimeisenä pelaajana, numerolla 230.

Poile voi olla Predatorsin aivot, P.K. Subban sydän, mutta viime kauden päätteeksi Vezina Trophylla palkittu Pekka Rinne on sen kasvot.
Kuva © Getty Images

Suomalaisittain tutuin Poilen varauksiin liittyvä tarina on eittämättä kirjoitettu Pekka Rinteen ympärille. Kempeleläinen varattiin NHL:ään vasta 21-vuotiaana ja silloinkin vasta vuoden 2004 varaustilaisuuden kahdeksannella kierroksella.

Oma lukunsa Poilen pelaajahankinnoissa ovat tapaukset, joissa hän on uskaliaasti kiinnittänyt joukkeeseensa erinäisissä yksityiselämän ongelmissa rypeneitä pelureita.

Mainitsemisen arvoinen yksityiskohta on sekin, että nykyäänkin Predatorsin kykyjenetsijänä toimivan Janne Kekäläisen lisäksi kukaan Predators-organisaatiosta ei ollut nähnyt Rinteen otteita yksittäisen ottelun alkulämmittelyjä enempää − silti Kekäläisen löytämään suomalaisvahtiin päätettiin panostaa.

Muutaman AHL-seura Milwaukee Admiralsissa vietetyn kauden jälkeen Rinne nostettiin NHL-kokoonpanoon, ja hän on vuodesta 2008 lähtien sementoinut paikkansa paitsi joukkueensa ykkösvahtina myös Predators-kannattajien suosikkina.

Lukuisista menestyksekkäistä varauksista ja pelaajakaupoista huolimatta Poilekaan ei ole ollut täysin immuuni virhearvioille, vaan on toisinaan iskenyt kirveensä kiveen. Esimerkiksi vuoden 2004 Predatorsin ykkösvaraus Aleksandr Radulovista ei koskaan tullut joukkueelle kaavaillun kaltaista voimavaraa, sillä kelpo peliesityksiä antanutta venäläistä ei koskaan onnistuttu täysin sitouttamaan organisaation toimintaan. 

Oma lukunsa Poilen pelaajahankinnoissa ovat tapaukset, joissa hän on uskaliaasti kiinnittänyt joukkeeseensa erinäisissä yksityiselämän ongelmissa rypeneitä pelureita − vaihtelevalla menestyksellä.

Kaudella 2001−02 Poile päätti asettaa pelimerkkinsä potentiaaliseksi tiedetyn, mutta tunnetusti huumeongelmien kanssa kamppailleen Kings-puolustaja Jere Karalahden varaan. Maksettu hinta oli kova, sillä vaihdossa Poile luopui joukkueensa ykköspistenikkari Cliff Ronningista. Poilen kannalta uhkapeli päättyi kuitenkin surkeasti, kun päihdeongelmiaan selättämään kykenemättömän Karalahden Nashvillen-visiitti jäi vain 15 ottelun mittaiseksi.

Karalahden tapaus ei kuitenkaan horjuttanut Poilen uskoa toisten mahdollisuuksien antamiseen, sillä kesällä 2014 hän pestasi joukkueeseensa Mike Ribeiron vapaiden agenttien markkinoilta. Ribeiro oli aiemmin ostettu ulos Arizona Coyotesista juurikin päihdeongelmiin liittyvien seikkojen vuoksi.

Kahden oivallisen kauden jälkeen Ribeiron henkilökohtaiset ongelmat kävivät kuitenkin ylivoimaisiksi, mikä näkyi pelillisten otteiden taantumisena, ja hänen uransa ajautuikin AHL-komennuksen kautta päätökseensä. Kuitenkaan kyseessä ei ollut joukkueen kannalta samanlainen katastrofi kuin tapaus Karalahti oli ollut.

Viimeisin Poilen esikunnan kriisinhallinta- ja kriisiviestintätaitoja koetellut tapaus sattui, kun liiga määräsi Predators-hyökkääjä Austin Watsonin pitkään pelikieltoon perheväkivaltasyytösten vuoksi. Sen sijaan, että 26-vuotias hyökkääjä olisi heitetty bussin alle, ilmaisi organisaatio täyden tukensa Watsonille ja tämän perheelle vaikeana aikana.

Seuran suulla on sanottu, että se aikoo tehdä kaiken mahdollisen, jotta Watsonille määrätty perheväkivallan kitkemiseen tähtäävä hoito-ohjelma kantaisi hedelmää − ei vain Watsonin ja tämän perheen vuoksi, vaan esimerkin tähden: Predators haluaa olla mukana tekemässä Nashvillestä Yhdysvaltain turvallisinta kaupunkia naisten ja tyttöjen elää ja hengittää.

Tarkoin harkitut pelaajavaraukset ovat aina olleet Poilen ydinosaamisaluetta. Kuvassa hän poseeraa esikuntineen vastikään varatun Ryan Ellisin kanssa vuonna 2009.
Kuva © Getty Images

Poilen menneet onnistumiset ja epäonnistumiset, huippuhetket ja alamäet ovat johtaneet Predatorsin tilanteeseen, joka näyttää tulevan NHL-kauden alla erittäin valoisalta. Vastikään solmittu kahdeksanvuotinen sopimus puolustaja Ryan Ellisin kanssa takasi sen, että joukkueen runko on valmis vuosiksi eteenpäin.

Ensi kauden jälkeen sopimukset ovat katkolla ainoastaan nuorilla ja lupaavilla Colton Sissonsilla, Ryan Hartmanilla sekä Kevin Fialalla – ja veteraani Rinteellä, jonka seuraajaa 23-vuotiaasta Juuse Saroksesta on koulittu jo muutaman vuoden ajan.

Poile on luonut aiempaan kiekkoilulliseen tyhjiöön joukkueen, joka menestyy, jolla on intohimoinen kannattajakulttuuri ja jossa pelaajat perheineen voivat hyvin.

Edellä mainitut nuorukaiset odottavat ensi kauden jälkeen varmasti mojovaa palkankorotusta, mutta Poilen aiemmin sopimusneuvotteluissa osoittaman taituruuden tuntien on varsin odotettavaa, että tälläkin kertaa hän vetää kanin hatustaan. Kuluvan kesätauon aikana hän esimerkiksi kiinnitti sekä potentiaalia että kokemusta ja ennen kaikkea syvyyttä joukkueeseensa Miikka Salomäen, Dan Hamhuisin, Saroksen ja Hartmanin muodossa – neljä pelaajaa kohtuulliseen 4,4 miljoonan dollarin kausikohtaiseen hintaan.

Se, että Poile onnistuu kerta toisensa jälkeen pääsemään kaikkia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun sopimusneuvotteluissa, on osaltaan varmasti hänen neuvottelutaitojensa ansiota, mutta väheksyä ei voi sitäkään, että hän on onnistunut luomaan Predatorsista joukkueen, jossa pelaajat haluavat pelata:

– Poile haluaa luoda joukkueen ympärille perheen kaltaisen yhteisön. Hän halusi tuoda vaimoja ja lapsia mukaan joukkueen toimintaan. Nashville oli kaiken kaikkiaan todella kiva paikka asua ja pelata, Timonen kuvailee joukkueen työilmapiiriä.

Joukkueen urheilullinen menestys on luonnollisestikin pelaajille ensiarvoisen tärkeää, mutta myöskään työilmapiirin merkitystä ei pidä vähätellä. Poile on luonut aiempaan kiekkoilulliseen tyhjiöön joukkueen, joka menestyy, jolla on intohimoinen kannattajakulttuuri ja jossa pelaajat perheineen voivat hyvin. Nämä ovat eittämättä olennaisia valttikortteja sopimusneuvottelujen ollessa käynnissä.

Kuningas ilman valtikkaa

Vuosikymmenet jääkiekkovaikuttamisen huipulla ovat tuoneet Poilelle läjäpäin menestystä: 1 332 voittoa, Läntisen konferenssin mestaruus, runkosarjan voitto, MM-pronssi, olympiahopea sekä valinta vuoden GM:ksi kauden 2016–17 päätteeksi. Lisäksi voidaan pitää lähestulkoon varmana, että hän tulee aikanaan seuraamaan isänsä jalanjälkiä NHL:n Hall of Fameen.

On kuitenkin selvää, että mieluiten Poile seuraisi isäänsä myös Stanley Cup -voittajien joukkoon.

Poile kävi lähellä kyseistä unelmaa viime vuonna, mutta hänen joukkonsa kuitenkin taipuivat Stanley Cup -finaaleissa Pittsburgh Penguinsin käsittelyssä.

Kuitenkin se työmoraali ja halu kehittyä ja kehittää, jotka ovat kantaneet hänet Flames-vuosien asuntovaunutoimistosta aina yhdeksi NHL:n arvostetuimmista ja taitavimmista kiekkojohtajista, taannevat sen, että kaiken kokenut Poile tulee kruunaamaan mahtavan uransa nostamalla lordi Stanleyn maljan käsivarsilleen.

» Lähetä palautetta toimitukselle