Dallas Stars − Ei mikään tähdenlento

NHL / Artikkeli
Dallas Stars oli viime kaudella tähtiä täynnä.
Kuva © Getty Images
Dallas Stars voitti viime kaudella koko läntisen konferenssin ja pääsi pudotuspeleissä aina toiselle kierrokselle saakka. Kesällä joukkue päästi valtavan määrän veteraaneja muualle ja antaa vihdoin nuorisolle mahdollisuuden johtaa joukkuetta. Kovassa nousussa oleva Stars haluaa näyttää muille, että se on tullut NHL:n huipulle jäädäkseen.

Dallas Stars todisti viime kaudella muulle NHL:lle, että nopea ja viihdyttävä tyyli pelata voi olla resepti menestykseen. Läntisen konferenssin voitto vei joukkueen heittämällä pudotuspeleihin. Siellä Stars oli sen sijaan oppijan roolissa. Ensimmäisellä kierroksella Stars selätti Minnesota Wildin, mutta Wild pisti hetkittäin kampoihin oikein urakalla. Stars pääsi toisella kierroksella St. Louis Bluesia vastaan aina seitsemänteen peliin, mutta äärimmäisen epätasaisella pelillä. Kauden viimeinen ottelu päättyikin murskatappioon ja Stars lähti lomille kysymysmerkkien saattelemana.

Yksi vastauksista oli kesän saapuessa päästää suuri määrä veteraaneja muualle ja antaa vihdoin omalle nuorisolle mahdollisuus nousta esille. Kivenkovassa Keskisessä divisioonassa tämä on riski - mutta riski, joka on pakko ottaa. Joukkue muuttuu radikaalisti myös vuoden päästä, joten on aika antaa johtajuus uusille kasvoille pysyvästi.

Pelaajakartta Dallas Starsin pelaajakartta

VLH

Jamie Benn
Patrick Sharp
Antoine Roussel
Curtis McKenzie
Devin Shore

KH

Tyler Seguin
Jason Spezza
Radek Faksa
Mattias Janmark
Cody Eakin

OLH

Patrick Eaves
Jiri Hudler
Ales Hemsky
Adam Cracknell
Brett Ritchie

P

John Klingberg
Dan Hamhuis
Stephen Johns
Johnny Oduya
Jordie Benn
Patrik Nemeth
Jamie Oleksiak
Esa Lindell

MV

Kari Lehtonen
Antti Niemi
Maxime Lagace

Valmentaja

Lindy Ruff

Kapteeni Jamie Benn, Tyler Seguin ja John Klingberg edustavat jokainen omalla tontillaan NHL:n eliittiä. Starsin toimitusjohtaja Jim Nill laskikin sen varaan ja antaa jokaisen heistä johtaa nuorentuvaa joukkuetta.

Stars päästi veteraaneista Alex Goligoskin, Jason Demersin, Kris Russellin, Colton Sceviourin ja fanien keskuudessa huippusuositun Vernon Fiddlerin muualle. Lisäksi Valeri Nitšuškin siirtyi kahden vuoden sopimuksella KHL:ssä pelaavan TsSKA Moskovan riveihin. Starsilla on edelleen pelaajan NHL-oikeudet.

Muuttoliikenne ei tarkoita heikompaa joukkuetta

Lähtijöistä huolimatta Starsilla ei ole suurta hätää pelaajiston kannalta. Nill hankki heinäkuussa vapaana pelaajana Dan Hamhuisin puolustusta vahvistamaan kahden vuoden sopimuksella, lisäksi joukkue antoi vuoden sopimuksen Adam Cracknellille. Tomun laskeuduttua elokuussa Stars teki vielä vuoden sopimuksen Jiri Hudlerin kanssa. Viime kauden veteraaneista vain Patrick Eaves sai jatkon Starsilta.

Enempää Stars ei paperilla tarvitsekaan. Joukkueen hyökkäys on edelleen eliittiä ja nuoret puolustajat ovat jälleen vuoden valmiimpia. Lisäksi veteraanit, kuten Jason Spezza, Patrick Sharp ja Johnny Oduya, ovat edelleen auttamassa nuorisoa esiinmarssissa.

Starsin syvyys onkin tärkeää, sillä kesän aikana, World Cupissa ja harjoitusleirillä joukkuetta on vaivannut valtava loukkaantumisien aalto. Suurin osa pelaajista on valmiina kauden alussa, mutta esimerkiksi Mattias Janmark on loukkaantuneiden listalla aina huhtikuulle saakka. 

Tullut jäädäkseen?

Stars on laadukkaasta rungostaan huolimatta kaukana täydellisyydestä. Kari Lehtosen ja Antti Niemen nimellä kulkeva tolppienväli sai viime kaudella paljon kritiikkiä. Maalivahdit torjuivat 25 voittoa mieheen runkosarjan aikana, mutta olivat muuten tilastojen valossa keskinkertaisia. Pudotuspeleissä ailahtelevaisuus kostautui lopulta kauden päättävin seurauksin.

Kari Lehtonen ja Antti Niemi jakoivat maalin tasaisesti ja vaihtelevilla tuloksilla viime kaudella.
Kuva © Getty Images

On samalla muistettava, että valmentaja Lindy Ruff vaihteli kaksikkoa mielivaltaisesti pudotuspeleissä ja kumpikaan ei päässyt kunnolla rytmiin. Parivaljakko aloittaa kauden organisaation luottamus takanaan mutta puolustuksen nuorennuksen myötä tontti tulee olemaan viime kauttakin haastavampi. 

Starsin ylivoima oli viime kaudella eliittiä ja on sitä tälläkin kaudella. Alivoimassa on sen sijaan parannettavaa ja moni lähtijöistä näytteli suurta osaa sen kannalta. Starsin nopea pelityyli vaatii sen, että erikoistilanteista otetaan kaikki irti. Joukkue tekee jälleen paperilla valtavan määrän maaleja ja se onkin suurin elinehto Starsille. Muuten joukkueen nuorennusleikkaus on pulassa äärimmäisen kovan Keskisen divisioonan kynsissä. 

Toimituksen arvio:

Stars toistaa viimetalvista runkosarjamenestystään. Se voittaa Keskisen divisioonan ja taistelee tasapäisesti San Jose Sharksin kanssa konferenssin kärkipaikasta. 

» Lähetä palautetta toimitukselle