Coloradon eurooppalainen johtaja

NHL / Artikkeli
Landeskog juhii täysosumaa Avalanchen paidassa.
Kuva © Getty Images
Gabriel Landeskog on yksi NHL:n parhaista puolustavista hyökkääjistä. Selke Trophyä miehen palkintokaapista ei vielä löydy, mutta ensi kesänä tilanne voi hyvinkin olla toisin. Miten Landeskogista tuli Colorado Avalanchen avainhyökkääjä ja samalla koko NHL-historian nuorin kapteeni?

Tukholma ja Denver ovat sääoloiltaan talvisin varsin samanlaisia kaupunkeja. Lunta tulee ja illat ovat pimeitä. Suurin ero kaupunkien välillä on korkeus. Tukholma sijaitsee merenpinnan tasolla, Denver sijaitsee lempinimensä mukaisesti tasan mailin korkeudessa.

Gabriel Landeskogin urakehitys on kulkenut lähes yhtä jyrkkää käyrää - merenpinnan tasolta Tukholmasta aina mailin korkeuteen ja Denveriin.

Eurooppalainen ihmemies

Ammattilaisurheilu vaatii uhrauksia ja niistä ensimmäisen 23-vuotias Landeskog teki jo 16-vuotiaana. Ruotsin pääsarjan taso ei riittänyt ja nuorukainen siirtyi Pohjois-Amerikan kaukaloihin. Kaksi kautta OHL:ssä Kitchener Rangersin paidassa antoivat avaimet menestykseen myös rapakon toisella puolella. Toisella kaudellaan Landeskog nimettiin ensimmäisenä eurooppalaisena Rangersin kapteeniksi.

Kitchener ja Kanada jäivät taakse ja edessä oli kauan odotettu NHL:n varaustilaisuus. Landeskogin osalta varaustilaisuus oli varsin lyhyt. Colorado Avalanche varasi miehen koko varaustilaisuuden toisena. Vain Edmontonin Ryan Nygent-Hopkins ehti ruotsalaislupauksen edelle.

Landeskogin ensimmäinen kausi Avalanchen paidassa oli maaginen. Nuorukainen pelasi kaikissa Coloradon runkosarjaotteluissa ja iski tehot 22+30 ollen koko joukkueen paras maalintekijä. Tulokaskaudelta mukaan tarttui myös parhaan tulokkaan palkinto, Calder Trophy.

Ensimmäisellä NHL-kaudellaan Landeskog sai kuulla kuittailua eurooppalaisesta aksentista pelikavereiltaan. Aksentti katosi ja seuraavalla kaudella miehen paitaan ommeltiin kapteenin C. Landeskog oli tehnyt jo historiaa olemalla Kitchener Rangersin ensimmäinen eurooppalaiskapteeni, mutta tuleva nimitys oli vielä astetta arvokkaampi.

Syyskuun neljäs vuonna 2012, Colorado Avalanche nimesi Landeskogin seurahistoriansa neljänneksi kapteeniksi. Samalla Landeskogista tuli koko NHL-historian nuorin kapteeni, Sidney Crosby oli valitsemishetkellään 11 päivää ruotsalaista vanhempi.

"En jaksanut kuittailua aksentistani, joten hankkiuduin siitä eroon."

Landeskogista puhuttaessa ei voida koskaan olla mainitsematta johtajuutta. Nuoresta iästään huolimatta ruotsalainen on ollut jo pitkään yksi Avalanchen johtavista pelaajista, niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin.

Seurakaverien kommentit miehestä ovat usein varsin mairittelevia ja ruotsalainen on varsin pidetty niin Coloradossa kuin koko liigassakin.

Seuraa esikuvansa jalanjälkiä

Landeskog toimi Sotšin olympiakisoissa Ruotsin varakapteenina ja kuten tiedetään, Venäjältä mukaan tarttui olympiahopea. Arvokisakulta palkintokaapista kuitenkin löytyy. Landeskog oli osa Ruotsin MM-kultajoukkuetta, joka juhli maailmanmestaruutta kotikisoissa keväällä 2013.

Yllämainitut arvokisat nostivat Landeskogin nimen myös eurooppalaisten jääkiekkofanien huulille. Moni näki nuoressa ruotsalaisessa paljon Peter Forsbergin piirteitä ja ei ihme, onhan Forsberg Landeskogin omien sanojen mukaan hänen suurin idolinsa.

Forsbergin palkintokaapista löytyy maailmanmestaruuden ja olympiakullan lisäksi myös se kaikista kirkkain, Stanley Cup -sormus - ja vielä kaksin kerroin. Molemmilla voittokerroilla Forsberg nosti kannua juuri Avalanche-paidassa. Avalanche voitti Stanley Cupin heti ensimmäisellä kaudellaan Denverissä, Landeskog täytti samana vuonna neljä.

Landeskog maajoukkuepaidassa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Avalanche tunnettiin vuosituhannen vaihteessa varmana menestyjänä. Kaksi mestaruutta ja 10 vuotta pudotuspelejä sisältänyt putki katkesi keväällä 2007, jolloin joukkue ei selviytynyt pudotuspeleihin.

Landeskogin henkilökohtainen menestys ei vielä ole korreloinut joukkueen menestykseen. Uusin käänne Denverissä nähtiin loppukesästä, kun joukkueen valmentaja ja maalivahtilegenda Patrick Roy erosi yllättäen virastaan. Kapteeni Landeskogin mukaan joukkue on päässyt yli järkytyksestä ja siirtänyt katseensa tulevaan kauteen uuden valmentajan Jared Bednarin johdolla.

Coloradossa syksy on jo hyvässä vauhdissa ja se tarkoittaa sitä, että Landeskogin on jälleen aika palata johtamaan joukkojaan. Denverin kuumin urheilujoukkue on hallitseva NFL-mestari Denver Broncos. Gabriel Landeskog toivoo ja uskoo, että seuraava mestaruusparaati järjestetään hänen joukkueelleen.

» Lähetä palautetta toimitukselle