Barys Astana - Raimo Helmisen paluu

KHL / Artikkeli
Jan Laco vartioimassa Barysin maalia.
Kuva © Miro Pesonen - http://karhuvaari.kuvat.fi
Toissa kaudella Ari-Pekka Selinin ja Raimo Helmisen valmentama seura voitti divisioonansa ja oli upeasti itäisen konferenssin toinen. Kyseessä oli Barysin historian paras sijoitus runkosarjassa. Helminen nähdään jälleen tulevalla kaudella apuvalmentajan tehtävissä.

Viime kausi oli SKA:n päävalmentajaksi siirtyneen Andrei Nazarovin johdolla värikäs, mutta viides sija oli lopulta aika lailla odotettu sijoitus runkosarjassa. Nyt päävalmentajaksi tulee Jerlan Sagimbajev, joka valmensi seuran juniorijoukkuetta MHL:ssä viime kaudella.

Apuvalmentajakseen Sagimbajev saa Helmisen, joka palasi Astanaan vuoden tauon jälkeen. Sagimbajev on suuri arvoitus KHL:ssä, sillä hänellä ei ole sarjasta minkäänlaisia näyttöjä päävalmentajana, vaikka toki hän on toiminut seurassa aiemmin apuvalmentajana.

Barys sai pidettyä superketjunsa, joten joukkueen huippuvaarallinen ykkösnyrkki tekee tuhojaan myös tulevalla kaudella. Todella harvalta KHL-seuralta löytyy parempaa ykkösketjua, mikä kertoo jotain siitä, kuinka kova ketju on kyseessä. 

Muuten Astanassa luotetaan pitkälti Kazakstanin maajoukkueen pelaajiin, joista osa on ihan laadukkaita pelaajia tällä tasolla. Materiaalissa voisi kuitenkin olla vielä enemmän syvyyttä, jos seura haluaa menestyä pudotuspeleissä, joissa tulee olemaan mukana. Hyökkäyksen kärki on kuitenkin timanttisen kova. Astana on ilmeisen viihtyisä paikka ulkomaalaispelaajille, sillä he tuntuvat viihtyvän vuosikausia seurassa.

Maalivahdit:

Jan Laco (SVK)

Pavel Poluektov

Viime kaudelta tutut nimet jatkavat tälläkin kaudella, joten yhtään muutosta ei ole tullut. Slovakian maajoukkuevahti Jan Laco oli vakuuttava viime kaudella. Hän pystyy kantamaan joukkuetta vaikka yksinään ja on joukkueensa selkeä ykkösmaalivahti. MM-kisoja seuraavat muistavat Lacon huippuotteet muun muassa keväältä 2012, kun hän torjui Slovakian yllättäen aina MM-hopealle asti.

Lacon takana peliajasta taistelevat Kazakstanin maajoukkuevahdit Pavel Poluektov ja Aleksei Ivanov. 23-vuotias Poluektov on Kazakstanin maalivahtien uutta sukupolvea Vitali Kolesnikin ja Vitali Jeremejevin kaltaisten kokeneiden maajoukkuevahtien jälkeen. Poluektov esiintyi viime kaudella vahvasti, mutta tuskin hänellä on todellisia eväitä haastaa Lacoa. Hän tulee kuitenkin todennäköisesti kantamaan Kazakstanin maajoukkuetta tulevina vuosina.

Puolustus:

Keaton Ellerby (CAN) - Mike Lundin (USA)

Kevin Dallman- Maksim Semjonov

Roman Savtšenko - Aleksei Litvinenko

Vaihtuvuus on ollut hyvin vähäistä puolustajien osalta. Oskars Bartulis lähti hakemaan uusia haasteita Vladivostokista. Hänet on korvattu isokokoisella kanadalaispuolustaja Keaton Ellerbyllä, jonka viime kausi sujui AHL:ssä. Tuota ennen Ellerby oli kuitenkin muutaman kauden ajan NHL-pelaaja. Toissa kaudella hän pelasi vielä 51 peliä Winnipeg Jetsissä.

Puolustuksen johtavat nimet tulevat olemaan viime kaudellakin suurta vastuuta kantaneet Kevin Dallman ja entinen NHL-puolustaja Mike Lundin. Kazakstanin kansalaisuudenkin saanut Dallman on peräti kolminkertainen KHL:n pakkien pistepörssin voittaja ja hän teki viime kaudellakin 47 peliin 33 pistettä. Häneltä löytyy todella painava laukaus ja vahvat kiekolliset taidot. Lundin on näistä parempi pelaaja puolustamaan. Hän oli pakkien pistepörssin kolmas 39 pisteellään, joten Barysilla kyllä riittää ratkaisuvoimaa puolustajienkin osalta.

Pohjoisamerikkalaisten takaa löytyy vain Kazakstanin maajoukkuepuolustajia. Maksim Semjonov, Roman Savtšenko ja Aleksei Litvinenko ovat heistä terävintä kärkeä. Semjonov on isokokoinen puolustaja, joka pystyy hyvään fyysiseen peliin. Savtshenko on varsin monipuolinen ja kovalla laukauksella varustettu puolustaja. Hän lienee se mielenkiintoisin seurattava seuran kazakstanilaispakeista. 35-vuotias Litvinenko on puolustuksen kokenein pelaaja.

Hyökkäys:

Nigel Dawes (CAN) - Dustin Boyd (CAN) - Brandon Bochenski (USA)

Roman Startšenko - Aleksei Kaigorodov (RUS) - Konstantin Rudenko (RUS)

Talgat Žailauov - Martin St. Pierre (CAN) - Vadim Krasnoslobodtsev

Jevgeni Rymarev - Dmitri Upper - Konstantin Puškarjov

Muutokset hyökkäykseenkin ovat hyvin pieniä, mutta joukkuetta vahvistavia. Vadim Krasnoslobodtsev palasi Torpedosta takaisin, pienikokoinen Martin St.Pierre saapui Medvescakista ja vain vajaa viikkoa ennen kauden alkua joukkue hankki Salavatin hylkäämän Aleksei Kaigorodovin. Krasnoslobodtsev on varsin taitava ja hyvin luisteleva Kazakstanin maajoukkueen runkohyökkääjä. Hänen pelikäsityksessään olisi kuitenkin paljon toivomisen varaa. Hyvästä syöttötaidosta ja pelikäsityksestä tunnettu St. Pierre pelasi vahvan kauden Zagrebissa tehoilla 10+23.

Syöttökone Kaigorodov teki viime kaudella 47 peliin tehot 8+23. Voidaan sanoa, että Barys Astana oli häneltä hieman yllättävä seuravalinta. Kaigorodovin suurimmat vahvuudet ovat erinomainen pelikäsitys ja syöttötaito. Hänessä on tietyllä tavalla samoja piirteitä kuin seuran apuvalmentaja Helmisessä, joka haki pelaajaurallaan aina viimeiseen asti sitä maagista syöttöä ennemmin kuin ratkaisi itse laukomalla. Magnitogorskia suurimman osan urastaan edustaneen Kaigorodovin liike ei ole kovin erikoista, mutta hän on edelleen laatusentteri.

Merkittävin ja lähes ainoa selvä menetys oli Nikolai Antropovin lähtö. Sekään ei ilmeisesti ole varmaa ja hän saattaa jatkaa uraansa Barysissa, mutta tällä hetkellä hänellä ei ole sopimusta. Antropov olisi erinomainen voimahyökkääjä joukkueeseen ja toisi laajuutta kärkiosaamiseen.

Joukkueen pelottava ykkösketju Nigel Dawes - Dustin Boyd - Brandon Bochenski on tulevallakin kaudella koossa. Heistä jokainen rikkoi 53 pisteen rajan menneellä kaudella. Pelaajien kemiat osuvat erinomaisesti yhteen ja he aloittavat jo viidennen kautensa yhdessä Barysissa. Bochenski on tähtikategorian hyökkääjä ja luontainen maalintekijä, jolle tuleva kausi on Barysissa jo kuudes peräkkäinen. Hän on tehnyt jokaisella kaudellaan vähintään 20 maalia. Boyd on energinen ja taitava sentteri, jolla riittää pelinäkemystä ja röyhkettä. Dawes on hieman Boydin tyylinen pelaaja. Molemmat pelaajat ajavat suoraviivaisesti maalille mustelmia pelkäämättä.

Barysin hyökkääjä Rudenko järjesti tiukan paikan Karlssonille
Kuva © Miro Pesonen - http://karhuvaari.kuvat.fi

Tulikuuman ykkösketjun lisäksi paljon voidaan odottaa erittäin taitavalta, nopealta ja todella energiseltä Konstantin Rudenkolta. Pieni ja nopea Talgat Žailauov on Kazakstanin maajoukkueen kärkinimiä. Mennyt kausi oli vaikea, mutta hän on ovela pelaaja kiekon kanssa ja hyökkääjän mailatekniikka on korkealla tasolla. Roman Startšenko oli viime kaudella seuran tehokkain kazakstanilaispelaaja pisteillä 22+12.

Vahvasti kahteen suuntaan pelaava luotettava ja kokenut sentteri Dmitri Upper ei loista, ei petä. Seuran selvästi fyysisin hyökkääjä viime kaudella oli painavia taklauksia viljellyt Konstantin Puškarjov, joka tuo röyhkeyttä ja agressiivisuutta hyökkäykseen. Hän ei ole niitä isokokoisimpia pelaajia, mutta taistelutahtoa ja sisua löytyy.

Yhteenveto:

Barysia hinaa illasta toiseen sarjan parhaisiin ketjuihin lukeutuva joukkueen ykkösketju, joka on äärimmäisen hyvin toisiaan täydentävä kokonaisuus. Ehkä vertaus on hieman ontuva, mutta ketjun kemiat osuvat samalla lailla yhteen kuin Metallurg Magnitogorskin pelottavan ykkösketjun pelaajien. Heidän takaansakin löytyy vielä laatua - varsinkin viime hetken sentterihankintojen myötä. Laco on hyvä ykkösvahti, jopa erinomainen.

Puolustuksessa on erinomaista kiekollista- ja ylivoimaosaamista. Barysia ei saa päästää ylivoimalle, sillä tuolloin joukkue rankaisee surutta. Puolustuksesta kuitenkin puuttuu syvyyttä terävimpiin kärkijoukkueisiin verratessa. Uusi päävalmentaja Sagimbajev on suuri kysymysmerkki, vaikka onkin toiminut seurassa aiemmin apuvalmentajana. Ainahan on mahdollista, että apuvalmentajasta tulee tarvittaessa kauden aikana päävalmetaja. Jos Antropov tekee vielä sopimuksen seuran kanssa, nousevat sen osakkeet entisestään.

Arvio: Taistelee jopa kotiedusta pudotuspeleihin. Itäisessä konferenssissa sijoille 4-5.

» Lähetä palautetta toimitukselle