Andrei Svetšnikov on seuraava suuri venäläislupaus

NHL / Artikkeli
Andrei Svetšnikov on yksi ensi kesän varaustilaisuuden kuumimpia nimiä
2000-luvulla NHL:ään on varattu useita erinomaisia venäläisiä maalintekijöitä aina Aleksandr Ovetškinista Vladimir Tarasenkoon ja Nikita Kutšeroviin. Tämän jatkumon seuraava superlupaus Andrei Svetšnikov on yksi ensi kesän varaustilaisuuden parhaista hyökkääjistä.

NHL:n ensi kesän varaustilaisuudesta puhuttaessa keskustelu on pyörinyt läpi kauden ruotsalaissensaatio Rasmus Dahlinin ympärillä. Jokainen pudotuspeleihin mahdollisuutensa menettänyt joukkue odottaa jo innolla arvontaa, jossa ensimmäiseksi varaamaan pääsevä joukkue julkistetaan. Ja hyvästä syystä. Kuitenkin myös Dahlinin lisäksi saatavilla on huippuluokan lupauksia, joista ehkä kirkkain on venäläislaituri Andrei Svetšnikov, joka kamppailee varaustilaisuuden parhaan hyökkääjän tittelistä Filip Zadinan kanssa.

Svetšnikovin nimi on ollut tarkemmin juniorikiekkoa seuraavien huulilla jo usean vuoden ajan. Hänen veljensä Jevgeni on Detroit Red Wingsin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2014. Jevgeni siirtyi Pohjois-Amerikkaan varausvuotensa jälkeen, mutta nuorempi Svetšnikov päätti tehdä vastaavan peliliikkeen jo aikaisemmin.

Ak Bars Kazanin juniorisysteemistä hän siirtyi vuonna 2016 Yhdysvaltoihin Muskegon Lumberjacksin riveihin. Jotkut venäläislupaukset ovat jääneet pitkiksikin ajoiksi pelaamaan kotimaahansa, ja tällä siirrolla Svetšnikov selvästi halusi näyttää halukkuutensa pelata mahdollisimman pian NHL:ssä. USHL:ssä tulokkaana tehopisteitä tuli 48 otteluun 58 kappaletta. Tällä irtosi sarjan vuoden tulokkaan palkinto ja pistepörssin kuudes sija. Taakse jäi muun muassa vuotta vanhempi Eeli Tolvanen.

Myös maajoukkueessa jälki oli tuhoisaa. 16-vuotiaana alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa seitsemään peliin syntyi yhdeksän tehopistettä Venäjän voittaessa pronssia. Tykkikausi herätti luonnollisesti kiinnostusta Kanadassa ja Svetšnikovin nimi kuulutettiin Barrie Coltsin toimesta CHL:n ulkomaalaisten pelaajien varaustilaisuuden ensimmäisenä nimenä. Heinäkuussa 2017 Svetšnikov ilmoitti siirtyvänsä seuraavaksi kaudeksi Coltsin riveihin.

Yhdistelmä taitoa ja fyysisyyttä

Svetšnikovia pidetään usein puhtaana maalintekijänä, mutta oikeaa laitaa kiitävällä venäläisellä on erittäin leveä kokoelma aseita arsenaalissaan. Hän on yli 190-senttinen ja voimaa on sen mukaisesti. Kun Svetšnikov saa ajan myötä kehitettyä fysiikkaansa entistä enemmän, tulee hän olemaan painajainen vastustajan puolustajille myös NHL:ssä. Jo nyt hän pystyy dominoimaan otteluita fyysisellä pelityylillään, mutta ennen kaikkea valtavalla taitomäärällään. Svetšnikov pelaa hyvin ammattilaistyylistä jääkiekkoa tehden töitä tehokkaasti molempiin suuntiin ja pelaten kiekottomana hyvin kypsästi. Ja tietysti siinä tärkeimmässä, maalinteossa, hän on kiistatta tämän varausluokan kärkinimi.

Svetšnikov on ollut tehokas myös Venäjän paidassa
Svetšnikov on ollut tehokas myös Venäjän paidassa

Edellä mainittuja ominaisuuksiaan hän on hyödyntänyt debyyttikaudellaan OHL:ssä. Svetšnikov aloitti iskemällä kymmenen maalia kymmeneen otteluun, mutta tämän jälkeen leikkausta vaatinut käsivamma piti hänet sivussa yli kuukauden. Loukkaantumisesta huolimatta hän tuli valituksi nuorten MM-kisoihin. Venäjän suhtautuminen alaikäisiin pelaajiin nuorten maajoukkueessa on ollut tiedossa jo pitkään, mutta Svetšnikovin saama vähäinen peliaika herätti silti kisafaneissa ihmetystä. Osan voi varmasti voi laittaa loukkaantumiseen piikkiin, mutta usein kentällä ollessaan hän näytti erittäin tehokkaalta. Loppua kohden rooli kasvoi hieman, mutta kunnon näyttöpaikkaa Svetšnikov ei saanut. Tuloksena oli lopulta viisi syöttöpistettä viiteen otteluun.

Vuodenvaihteen jälkeen Svetšnikov on jatkanut vakuuttavia otteitaan OHL:ssä ja maalitahti on säilynyt erittäin kovana: 30 täysosumaa 32 otteluun. Svetšnikov on laukonut keskimäärin noin neljä kertaa per ottelu ja tulokkaiden maalipörssiä hän johtaa selvällä kuuden maalin erolla toisena olevaan Arthur Kaliyeviin, vaikka otteluita Svetšnikovilla on peräti 22 vähemmän. Jokavuotisessa CHL:n varausikäisten pelaajien tähdistöottelussa hän jäi tehopisteittä vastustajajoukkueessa pelanneen Zadinan iskiessä kaksi täysosumaa, mutta yksittäisten otteluiden varaan ei tunnetusti paljoa painoarvoa voi laittaa.

Seuraava venäläinen supertähti?

Svetšnikov saattaa olla potentiaaliltaan suurin venäläishyökkääjä sitten Alexandr Ovetškinin ja Jevgeni Malkinin. Tietysti vuoden 2004 ja 2018 väliin mahtuu monta taitavaa pelaajaa kuten Nail Yakupov, Vladimir Tarasenko, Valeri Nichushkin, Alexander Burmistrov ja Nikita Filatov. Tästä joukosta juuri Svetšnikovin pelityyli sopii erityisen hyvin ammattilaistasolle. Vahvana luistelijana hän pystyy nopeaan suunnanmuutospelaamiseen ja lähtökohtaisesti Svetšnikov luultavasti tulee aloittamaan NHL-uransa jo ensi kaudella.

Ainoa Svetšnikovia vastaan varaustilaisuutta ajatellen sotiva asia on hänen pelipaikkansa. Yleensä korkella varaavat organisaatiot eivät pyri täyttämään senhetkisen joukkueensa spesifisiä tarpeita, vaan haluavat varata parhaan saatavilla olevan pelaajan. Pyritään varaamaan organisaation tulevaisuuden kivijalkoja ja näin katseet kääntyvät tärkeimpiin pelipaikkoihin: senttereihin ja puolustajiin.

Svetšnikovin onneksi tulevana kesänä ei kuitenkaan ole saatavilla eliittiluokan senttereitä. Esimerkiksi viime vuonna hän olisi joutunut taistelemaan varaussijoituksesta Nico Hischierin ja Nolan Patrickin kanssa ja vaikka Svetšnikov saattaa olla näistä kolmesta lupaavin, NHL-joukkueet tuntuvat ottavan mieluusti hieman heikomman sentterin vahvemman laiturin sijaan.

Tänä vuonna kovimman kilpailun kakkosvarauksen tittelistä tarjoaa Halifax Mooseheadsissä, Quebecin juniorisarjassa kovaa tulosta tehnyt laituri Zadina. Vaikka erinomaiset nuorten MM-kisat pelaavat tshekkiläisen pussiin, itse pidän lopulta Svetšnikovia näistä lupaavampana pelaajana. Hänen tämän hetken statuksensa osoittaa vahvasti kohti ykkösketjun laitahyökkääjää ja tulevaa haastajaa NHL:n parhaan maalintekijän tittelistä. Voi hyvin olla, että Svetšnikov hätyyttelee 40 maalin rajaa jo muutaman vuoden sisällä.

» Lähetä palautetta toimitukselle