Analyysi: Pohjatyöt kunnossa, mutta kuka tekisi tarvittavat maalit?

LIIGA / Artikkeli
17-vuotias superlupaus Jesperi Kotkaniemi pääsee väläyttelemään taitojaan tulevalla kaudella myös Liigan puolella.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Porin Ässien pelaaminen eteni viime kaudella odotusten mukaisesti pelaajamateriaalin rajallisuuden nostaessa ajoittain päätään. Yhden maalin päähän puolivälieristä jäänyt patapakka ei ole alkavalla kaudellakaan maali-iloitteluita esittelevä ryhmä, mutta osaavan valmennuksen ja kokeneiden pelaajien johdolla Ässät taistelee vahvasti pudotuspelipaikasta.

Viime kausi oli Ässiltä peliesityksien valossa vaihtelevaa vuoristorataa. Voittava vaunu eteni välillä vankasti kohti huippua, mutta tuli usein nopeasti alas heti seuraavassa alamäessä. Voittoputkea seurasi usein usemman tappion mittainen pätkä, eikä rauhallista, tasaisen suorittamisen hetkeä meinannut useinkaan tulla. 

Runkosarjan viimeinen kahdeksan ottelun rutistus tuotti useamman hikikarpalon niin valmennuksen kuin pelaajienkin otsalle, kun pata jumitti pahimmalla mahdollisella hetkellä. Varsinkin vieraspeleissä oli vaikeaa, ja porilaiset jäivät seitsemänneksi vain kolmen pisteen päähän kuuden parhaan joukosta.

Tasoeroiltaan epätasaisen runkosarjan avustuksella Ässät selvitti kuitenkin tiensä helpohkosti pudotuspeleihin, sillä kymmenenteen sijaan jäi porilaisten eduksi eroa kahdeksan pistettä.

Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastaan luisteli Ilves ja tuttu trendi jatkui. Kotonaan Ässät pelasi muikeasti, mutta vieraissa tukka pöllysi huolella. Ilves meni lopulta puolivälieriin voitoin 2−1 voitettuaan Porissa ratkaisevan ottelun jatkoajalla 1−0.

Italialainen viilipytty luottopelaajana

Italian Bolzanossa syntynyt Andreas Bernard aloittaa Ässissä kolmannen kautensa ja lähtökohdat ovat hyvät. Itä-Suomen aikoinaan Bernard uhkasi jäädä hasardiksi kakkosvahdiksi, mutta porilaisvalmennus on muovannut hänestä pikavauhtia yhden Liigan tasaisimmista maalivahdeista.

Italialaiseksi varsin rauhallinen ja tyyni Bernard on joukkueensa tärkeimpiä pelaajia, ja hänen tasonsa pitää pysyä nähdyn kaltaisena tai porilaisilla tulee tiukkaa. Kahdella viime kaudella italialaisen aisaparina oli kokenut Ari Ahonen, mutta nyt tilanne on täysin erilainen ECHL-jäiltä täksi kaudeksi Ässiin tulleen 23-vuotiaan Henri Kiviahon väijyessä taustalla peliaikaa.

Nyt 27-vuotias Bernard on se, jonka päivittäisestä tekemisestä ja esimerkistä nuorempi kakkosveskari ottaa oppia. 192-senttisen Kiviahon kehityskäyrä pysähtyi viime kaudella loukkaantumisen pilattua kauden täysin. On mielenkiintoista nähdä, saako nuori maalivahti Porista piristysruiskeen uralleen.

Pelaajakartta Ässien pelaajakartta

VLH

Ville Korhonen
Antoine Laganière
Sami Lähteenmäki
Jesperi Kotkaniemi
Matias Varttinen

KH

Philip McRae
Jussi Makkonen "A"
Matti Kuparinen "C"
Niklas Appelgren
Mikael Saha

OLH

Simon Suoranta
Mikko Salmio
Matti Lamberg
Marco Insam
Jouka Juhola

P

Niko Peltola "A"
Jere Seppälä
Juho Tommila
Maksim Matushkin
Ben Blood
Kristian Tuohilampi
Teemu Vuorisalo
Juuso Walli
Aleksi Mäkelä

MV

Andreas Bernard
Henri Kiviaho

Valmentaja

Jyrki Aho

Ahon oppikirjassa mennään puolustuksen kautta

Ässäpuolustuksen merkittävimmät muutokset oli Jyri Marttisen siirtyminen Rauman Lukkoon sekä Valtteri Viljasen suuntaaminen Tampereen Ilvekseen. Tilalle saapuivat Pelicansissa viime kausina kiekkoillut Ben Blood sekä TUTOsta jo lyhyellä lainapestillä Porissa käynyt Kristian Tuohilampi.

Molemmilla on mahdollisuus lunastaa vastuuta nimenomaan puolustusosaamisensa kautta, ja rooli harjoituskaudella on ollut säännöllinen. Varsinkin Blood saattaa olla hahmo, jota seisomakatsomon väki saapuu varta vasten ihastelemaan. Porissa on ennenkin arvostettu kovaotteisia yhdysvaltalaispuolustajia.

Niko Peltola on harjoitusotteluissa edelleen pelannut Jere Seppälän kanssa, samoin Juho Tommila ja Maksim Matushkin ovat viilettäneet kaksikkona jäällä. Tommilalla on kaikki ainekset nostaa selvästi omaa profiiliaan viime kauteen verrattuna.

Heidän takanaan on ollut jonkun verran vaihtuvuutta, ja suurin yllätys on nähty Juuso Wallin kohdalla. Hyökkääjien loukkaantumiset olivat yksi syy, miksi Wallia kokeiltiin nelosketjun laidassa. Lopputulos oli muikea, ja nuori porilaispuolustaja jätti itsestään positiivisen kuvan hyökkääjän tontilla. Hänen kautensa luultavasti alkaa pakkina, mutta satunnaisia tuurauskeikkoja on varmasti luvassa hyökkäyspäädyssäkin.

Omat kasvatit Tampereelle, tilalle tuttuja kasvoja ja ulkomaan yllätyksiä

Porin Ässissä koko uransa pelanneet hyökkääjät Jarno Kärki ja Niko Ojamäki suuntasivat täksi kaudeksi Tapparaan. Tuplasiirto jätti ison loven porilaisten hyökkäysosastolle, sillä vaikka kumpainenkaan ei viime kaudella aivan parhaaseensa yltänytkään, lähti heidän mukanaan valtava määrä potentiaalia. 

Isoin odotuksin Poriin viime kaudeksi siirtynyt ranskalaistaituri Charles Bertrand ei puolestaan sopeutunut joukkueen pelitapaan kuin ajoittain. Kalliista sopimuksesta jäi käteen valitettavan paljon turhautuneen pelaajan ratkaisuja ja harakoille lauottuja laukauksia. Kärppiin siirtyneen Bertrandin lähtö palveli molempia osapuolia.

Maisemaa vaihtaneita hyökkääjiä olivat muun muassa Antti Jaatinen, Antti Kerälä, Tommi Paakkolanvaara, Juha Kiilholma ja Arttu Ruotsalainen. Paakkolanvaaran lyhyt visiitti oli kelvollinen, mutta muut olivat viime kaudella enemmän tai vähemmän sivuraiteilla.

Lähtijöitä Ässät on paikannut mielenkiintoisilla hankinnoilla, joista yhtäkään ei voi pitää varsinaisena kaappauksena. Ulkokuoren alla saattaa silti muhia mukaviakin löytöjä.

Liigan seuraajille porilaisten uusista hankinnoista Matti Lamberg, Mikko Salmio ja paluumuuttaja Sami Lähteenmäki ovat tuttuja nimiä. Rikkonaisia kausia jo useamman vuoden pelannut Lamberg on pienestä koostaan huolimatta parhaimmillaan vastustajan pelaajia hiillostava ja jatkuvasti taklaava pörriäinen. Kunhan 24-vuotias hyökkääjä vain löytää peli-ilonsa ja pitää jäähyherkän persoonansa kurissa, on hänellä ainesta olla ässäfanien uusi lempihahmo.

Salmio tykitti toissa kaudella JYPin riveissä hienot tehot 11+14, mutta viime kaudella hän jäi 50 pelaamassaan ottelussa kokonaan maaleitta. Harjoituspeleissä Salmio osui kahdesti ja olisi toivottavaa, etteivät osumat jäisi vain loppukesän peleihin.

Kaudella 2014−2015 Lähteenmäki iski Ässissä 42 ottelussa 29 tehopistettä. Tuon kauden jälkeen hän siirtyi Lukkoon, missä homma ei lähtenyt liikkeelle oikein missään vaiheessa. Tuttu porilaisorganisaatio voi kuitenkin herättää vikkelän hyökkääjän taas tuttuun kuosiinsa.

Ulkomaalaishyökkääjiä Ässissä on tällä kaudella kolme, kun Marco Insam, Philip McRae ja Antoine Laganière tuovat oman värinsä kokoonpanoon.

Todellisena jokerikorttina voidaan pitää Italian maajoukkuepelaaja Insamia. 28-vuotias hyökkääjä pelasi useita kausia Itävallan EBEL-liigassa ennen siirtoaan Poriin. Ässien urheilujohtaja Jari Korpisalo kuvaili Insamin laukausta sanalla erinomainen, mutta italialaisen uralla tuo laukaus ei ole auttanut kiekkoa löytämään tietään maaliin mitenkään järisyttävän usein.

EBEL-liigassa pelaamissaan 201 ottelussa 40 maalia tehneellä Insamilla on sopimuksessaan marraskuulle ulottuva koeaika, ja voi hyvinkin olla, ettei hyökkääjä pelaa Ässissä kokonaista kautta. Kolmeakymppiä lähestyvä Insam ei ole ottanut juurikaan kehitysaskelia urallaan viime vuosina, mutta oikeassa roolissa hän voi tuoda Ässille hyvääkin.

McRae pelasi Liigassa nelisen vuotta sitten yhteensä 53 ottelua Tapparan ja Bluesin riveissä. Paluun Suomeen tekevälle AHL-jyrälle on Ässissä tarjolla sentterin paikka kärkiketjuissa, ja mikäli Jussi Makkosen pelitauko venyy, on Yhdysvalloissa syntyneellä McRaella iso työmaa edessään. Isokokoiselta sentteriltä tarvitaan nyt hyvää röyhkeyttä ja tasaisia otteita.

Viime kaudella AHL:n kehnoimpiin joukkueisiin kuuluneessa Hartfordissa pelannut McRae ei esittänyt muun joukkueen tavoin ihmeitä, mutta nyt hän saa puhtaan pöydän eteensä Porissa. Aikanaan Yhdysvaltain U20-joukkueessa MM-kultaa voittanut hyökkääjä ei ole koskaan urallaan ollut varsinainen pistenikkari, ja jää nähtäväksi, nähdäänkö tehoilua Porissakaan.

Juuso Walli on pelannut harjoituspeleissä hyökkääjänä.
Juuso Walli on pelannut harjoituspeleissä hyökkääjänä.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti

Laganière on mielenkiintoinen hankinta. 193-senttinen kanadalainen pystyy pelaamaan niin keskellä kuin laidassakin ja vielä lienee hieman auki, mihin pelipaikka vakiintuu. Neljän vuoden yliopistokiekkoilun jälkeen Laganière pelasi neljä kautta AHL:ssä parantaen joka kausi edellisestä.

Maalintekijäksi itseään luonnehtiva peluri iski viime kaudella 21 osumaa, ja mikäli hän sopeutuu nopeasti uransa ensimmäiseen eurooppalaiseen visiittiin, on hänestä varmasti paljonkin apua. Maalintekijöitä kun ei Ässistä liiaksi löydy.

Viime kauden luottoratsuista Simon Suoranta, Ville Korhonen sekä Matti Kuparinen ovat isossa roolissa myös alkavalla kaudella. Varsinkin Suoranta esitti viime kaudella aivan maagisia otteita, kun ottaa huomioon hänen edellisten kausien pistemääränsä. 

Mielenkiintoinen seurattava on viime kaudella Mestiksessä läpimurtonsa tehnyt Niklas Appelgren. Harjoitusotteluissa pirteästi esiintynyt kouvolalainen on valmis ottamaan roolia myös Liigan puolella. Oma sanansa on sanottavanaan myös nuorisoporukalla Mikael Saha, Jouka Juhola, Jesper Kotkaniemi ja Matias Varttinen.

Juholalle ei välttämättä tule isoja näyttöpaikkoja, eikä Sahankaan tilanne paras mahdollinen ole. 22-vuotias Saha aloittaa jo neljännen Liiga-kautensa, mutta mainittavaa kehitystä ei ole tullut. Paikka neljän ensimmäisen sentterin joukossa lienee tekemätön paikka.

Viime kaudella erittäin ennakkoluulottomasti esiintynyt Varttinen sen sijaan voi tehdä alkavalla kaudella aiempaakin tehokkaampaa jälkeä. Seitsemän maalia oli viime kaudella 169-senttiseltä sisupussilta komea suoritus.

Harjoitusotteluissa kahdesti osunut, vasta 17-vuotias Kotkaniemi tuo Ässille nuoruuden luovuutta ja taidokkaita ratkaisuja. Ensi kesän NHL:n varaustilaisuus kutittelee jo nuorukaisen mieltä, eivätkä vahvat esitykset olisi haitaksi. Joukkueen pelikauden otteet määrittelevät pitkälti myös sen, kuinka paljon peliaikaa nuori hyökkääjä saa. Omilla näytöillään Kotkaniemi voi kuitenkin parantaa asemaansa merkittävästi.

» Lähetä palautetta toimitukselle