Analyysi: Leveä keskusta ja takuuvarma Tuohimaa SaiPan juhlakauden aseet

LIIGA / Artikkeli
SaiPa otti viime kaudella askeleen ylöspäin.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
SaiPan edellisestä juhlakaudesta ei jäänyt käteen mitään. Kaudella 2008-09 seura juhli 60-vuotistaivaltaan ja menestystä odottanut seurajohto sekä fanit joutuivat pettymään. Nyt ennusmerkit näyttävät hyviltä. Toimistolla on tehty hyvää työtä jo useamman vuoden ajan ja päävalmentaja Tero Lehterä toi tekemisen meiningin myös kentälle.

SaiPassa on tehty hyvää työtä toimistolla. Antti Tuomenoksa on ollut seuran urheilutoimenjohtajana nyt kuusi vuotta. Tuomenoksan vastuualueeseen on kuulunut joukkueen rakentaminen yhteistyössä valmennusjohdon kanssa sekä pelaajatarkkailu. SaiPa on saanut nauttia hyvin tasokkaasta pelaajatarkkailusta ja pelaajahankinnoista.

SaiPan joukkueeseen on hankittu pelaajia, joiden kehityskäyrät osoittavat ylöspäin. Tero Lehterän nimestä päävalmentajana ei ole ollut takuulla myöskään haittaa pelaajasopimuksia neuvotellessa.

Asenteesta ja päivittäisestä tekemisestä homma ei jää ainakaan kiinni. Nuoret, urallaan eteenpäin pyrkivät pelaajat, haluavat kääntää varmasti jokaisen kiven, jotta he voivat kehittyä paremmiksi ja kokonaisvaltaisemmiksi pelaajiksi. Nuorten ja urallaan eteenpäin haluaville pelaajille SaiPa on tänä päivänä varteenotettava vaihtehto kehityksen ja uran kannalta.

Pelaajakartta SaiPan pelaajakartta

VLH

Ahti Oksanen
Anssi Löfman
Elmeri Kaksonen
Joni Nikko
Bastien Maia

KH

Cody Kunyk
Topi Nättinen
Tyler Morley
Ville Koho
Tomi Iso-Mustajärvi

OLH

Jonatan Tanus
David Goodwin
Roy Radke
Emil Oksanen
Aatu Luusuaniemi

P

Vladimir Denisov
Kalle Maalahti
Robin Salo
Erik Autio
Veeti Vainio
Markus Kojo
Jere Sneck
Kasperi Torikka

MV

Frans Tuohimaa
Niclas Westerholm

Valmentaja

Tero Lehterä

Maalivahtipeli vahvalla pohjalla, puolustuskaluston riittävyys kysymysmerkki

Maalivahtiosastolla SaiPa ei joudu antamaan tasoitusta muille joukkueille. Frans Tuohimaa pelasi viime kaudella vakuuttavan kauden ollen suurin yksittäinen tekijä, joka mahdollisti SaiPalle paljon maalin voittoja. Niclas Westerholm on vakuuttava kirittäjä taustalla ja pystyy antamaan varsin pätevää huilivuoroa myös Tuohimaalle. Tämä on ensiarvoisen tärkeää pitkää kautta silmällä pitäen.

SaiPan puolustuskalustoa katsoessa silmiinpistävää on takalinjojen nuori ikä. Joukkueen kokenein puolustaja on 33-vuotias raudanluja ammattimies, Valko-Venäjän maajoukkueessa ja KHL:ssä useita vuosia luutinut Vladimir Denisov. Denisov on fyysinen peruspuolustaja, jonka ulkoinen olemus on vakuuttava. Hän taklaa kovaa ja paljon. Denisov osoitti viime kaudella, että liike ja kiekollinen taito riittää myös pelaamaan riittävän isoja minuutteja.

Kalle Maalahti on joukkueen tärkein kiekollinen puolustaja. Hän liikkuu hyvin, pystyy avaamaan peliä ja tarvittaessa rakentamaan tilanteita myös ylivoimalla . 

Robin Salo, Erik Autio ja Veeti Vainio ovat uusia nimiä SaiPan puolustuksessa, jotka edustavat nuoruutta ja potentiaalia. Autio, 23, siirtyi Lappeenrantaan Pennsylvanian osavaltion yliopistosta. Vainio, 20, saapui paikallisvastustaja KooKoosta ja Salo, 19, vaihtoi Vaasan Sportin kotkapaidan SaiPan sputnik-logoon.

Loukkaantumisista viime kausina kärsineelle Vainiolle on tällä kaudella tarjolla vastuuta ja roolia, mikäli loukkaantumiset ovat jääneet taakse. Aution kohdalla kysymys kuulunee, kuinka pysyy tiiviissä Liiga-rytmissä mukana ja sopeutuuko hyvin Liigan pelityyliin yliopistokiekkoilun jälkeen.

Salo ei saanut parasta potentiaaliaan kaivettua esiin viime kaudella Sportissa. Vastuuta ja peliaikaa on tarjolla ottaa seuraavat askeleet uralle. Yhdistäviä tekijöitä kaikille kolmelle uudelle nuorelle puolustajalle on hyvä liikkuvuus ja edellytykset hyvään kiekolliseen peliin.

Puolustuksen roolituksen kannalta tärkeä pelaaja on myös fyysinen ja isokokoinen Markus Kojo. Kojo ymmärtää omat rajansa kiekollisessa pelissä, eikä yritä tehdä kiekon kanssa liikaa asioita. Jere Sneck otti viime kauden aikana isoja kehitysaskelia etenkin kauden loppua kohden. Pudotuspeleissä Sneck pelasi loukkaantumisten myötävaikutuksella jopa ykkösparissa.

Topi Nättisellä on suuri vastuu lappeenrantalaisten kiekollisesta pelistä.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu

Tasainen sentterikalusto tuo turvaa

SaiPan hyökkäyskalusto näin ennen kauden alkua vaikuttaa jopa yllättävän vahvalta. Sentterikalusto on paperilla vahva. Cody Kunyk aloittaa toisen kautensa SaiPassa, ja ensimmäinen kausi osoitti, että kyseessä on hyvä ulkomaalaisvahvistus. Hyvällä asenteella ja kamppailuhalukkuudella varustettu Kunyk pystyy tekemään tehopisteitä sekä pelaamaan hyvää kahdensuunnan peliä. 

Topi Nättinen pystyy pelaamaan keskellä tai laidassa. Harjoituskaudella kiekollisesti taitava Nättinen on esiintynyt sentterin tontilla ja tämä rooli sopinee Nättiselle myös itselleen. Viime kaudella Nättinen takoi kovat tehot, eikä ole syytä epäillä etteikö tulisi tälläkin kaudella. On etenkin ylivoimalla taitava ja juonikas syöttelijä.

Tyler Morley on urheilutoimenjohtaja Tuomenoksan uusin ulkomaalaisvahvistus. Morleyn edellinen kausi meni Itävallan liigassa kovilla tehopisteillä, sitä edellinen kausi meni AHL:ssä. Potentiaalia on tasaiseksi pisteitä tekeväksi sentteriksi. Perusominaisuudet ovat kunnossa, liike ja kiekollinen peli on vahvuuksia, mutta pystyy myös viimeistelemään.

Joukkueen kapteeni Ville Koho täydentää vahvan sentteriosaston omalla panoksellaan. Koho on joukkueen henkinen johtaja, joka johtaa vahvalla esimerkillään. Koho saanee paljon vastuuta etenkin alivoimapelissä sekä tärkeiden aloituksien ottajana.

Laidoilla taistelua peliajasta

Laitahyökkääjistä suurin vastuu tehopisteiden tekoon kohdistuu Ahti Oksaseen, Jonatan Tanukseen, Anssi Löfmaniin ja David Goodwiniin.

Löfmanin kaksi edellistä kautta on ollut todella rikkonaisia loukkaantumisten takia. Lappeenrannassa toivotaan varmasti, että Löfman saisi pelata pitkästä aikaa terveen kauden. Löfman on pelaajaprofiililtaan sellainen, että on täydessä kunnossaan erinomainen pelaaja. Hän liikkuu hyvin ja ymmärtää peliä hyvin. Päivittäinen tekeminen on kohdillaan ja hyvä asenne näkyy myös pelaamisessa. Osaa laittaa myös kiekkoa maaliin ja pystyy pelaamaan laitahyökkääjänä ja keskushyökkääjänä.

Roy Radken ensimmäinen liigakausi meni vaihtelevasti. Asenne Radkella on ollut hyvä, yrityksen puutteesta miestä ei ole voinut syyttää. Viime kausi meni vielä uusiin ympyröihin totutellessa, mutta olisiko nyt odotettavissa parempaa. Maalintekopotentiaalia Radkella löytyy, laukaus on riittävän hyvä tekemään maaleja, joskin epätarkka.

Elmeri Kaksonen antaa vahvan panoksen alakenttiin työnteon muodossa. Luistelee vahvasti ja on hyvä alivoimapelaaja. Saa Kohon kanssa vastuuta etenkin alivoimalla.

Joni Nikko, Emil Oksanen, Aatu Luusuaniemi ja muut kumppanit eivät jää myöskään seinäruusun virkaa toimittamaan. Päävalmentaja Lehterä on osoittanut, että vastuuta saa pelisuoritusten mukaan, ei paidan selässä olevan nimen mukaan. Tämä tuo tervettä kilpailua pelipaikoista. SaiPa on myös kierrättänyt pelaajia pitkän kauden aikana, mikä on pitkässä juoksussa järkevää.

Muokattu 10.9. klo 14.44: Korjattu Joni Nikon nimi pelaajakartasta ja Erik Aution ikä.            

» Lähetä palautetta toimitukselle