Analyysi: Kapasen toinen – meneekö syksy selviytymiseen?

LIIGA / Artikkeli
KalPa pelaa ensi kaudella pari metriä kavennetulla kotiareenalla.
Kuva © Antti Tyni
Sami Kapasen johtaman KalPan uuden rakennusvaiheen ensimmäinen vuosi sujui lähtökohtiin nähden roimasti yläkanttiin. Nyt tunnelma Kuopiossa on odottava. Savolaisryhmä ei ole paperilla juuri heikentynyt, mutta lukuisat vammat ovat pilanneet koko harjoituspelikauden.

Vuosi sitten KalPan kausi alkoi heikosti, mutta lähti marraskuun myterillä huimaan lentoon, joka siivitti savolaiset suoraan pudotuspelipaikkaan saakka. Projektin toinen vuosi on lähtökohdiltaan viime vuoden kaltainen, joskin jatkuvuutta joukkueessa on huomattavasti enemmän.

Jatkuvuus, vahva nuoriso-osasto ja Kapasen erinomainen debyyttikausi penkin takana nostavat KalPan osakkeita tulevaa kautta arvioitaessa. Tummia pilviä savolaisten kiekkotaivaalle puolestaan tarjoilee aikainen loukkaantumissuma. Vammojen variaatiosta löytyvät niin pikkuvammat, pitkäaikaispotilaat kuin täydelliset kysymysmerkitkin.

Viime vuonna KalPan menestys perustui paljon siihen, että sairastupa pysyi suhteellisen tyhjänä. Tälle vuodelle savolaisilla on jonkin verran leveämpi materiaali, mutta se etu on valumassa Kankkulan kaivoon, kun lähes puolet runkopelaajista on ollut sivussa. Niinpä KalPan pelaajakartta, ainakin syyskauden osalta, näyttäytyy paperilla todellisuutta paremmalta.

Harjoituspelit eivät KalPalle liikoja lupaile. Viisi peliä muita liigajoukkueita vastaan tuottivat puhtaita tappioita. Pahimmillaan kokoonpanosta oli loukkaantuneena yhdeksän hyökkääjää, joten tulokset eivät sinällään olleet yllättäviä.

Pelaajakartta KalPan pelaajakartta

VLH

Tommi Jokinen
Alexandre Texier
Topi Piipponen
Aleksi Klemetti
Frank Gymer
Leevi Aaltonen

KH

Jaakko Rissanen
Eetu Luostarinen
Balazs Sebok
Ville-Vesa Vainiola
Mikko Juusola
Henri Knuutinen

OLH

Alexander Ruuttu
Kai Kantola
Mikko Nuutinen
Joni Ikonen
Toni Hyvärinen
Juuso Könönen

P

Ryan Wilson
Ari Gröndahl
Lasse Lappalainen
Mikael Seppälä
Otto Leskinen
Lauri Taipalus
Konsta Mäkinen
Saku Vesterinen
Kim Nousiainen
Joona Riekkinen

MV

Niko Hovinen
Denis Godla

Valmentaja

Sami Kapanen

Suurimmat muutokset puolustuksessa

Maalivahtiosasto KalPalla on kunnossa, kun viime vuoden kaksikko Niko Hovinen-Denis Godla jatkaa Kuopiossa. Molemmat pystyvät torjumaan Liigassa hyvällä tasolla, joten tandemina KalPan maalivahtiosasto on vahva, vaikka harjoituskaudella kumpikaan ei repaleisen joukkueen takana loistanut.

Puolustuksen kärkiosaaminen sen sijaan hajosi maailmalle. Juuso Riikola loikkasi länteen (NHL), Mathew Maione itään (KHL) ja Santeri Lukka Turkuun (TPS). Tilalle tulivat Ari Gröndahl, Lauri Taipalus sekä kasvattajaseurassaan ensimmäiset aikuisten pelit pelaavat Lasse Lappalainen ja Pohjois-Amerikan junnusarjoista siirtynyt Saku Vesterinen.

Ryan Wilson sen sijaan jatkaa Kuopiossa. Vaikka kokeneen kanadalaisen arvoa ei mitatakaan pistesarakkeesta, on Wilson savolaisten tärkeimpiä pelaajia. Seurattaviin pelaajiin kannattaa ehdottomasti laittaa Otto Leskinen. Nuoresta iästään huolimatta jo 121 liigaottelua pelannut puolustaja on saanut kasvaa rauhassa isompien nimien takana ja on valmis suurempiin saappaisiin.

Ideaalitilanteessa Leskinen ja Mikael Seppälä täydentäisivät KalPan puolustuskuusikon, mutta Seppälän pelikunto on hämärän peitossa.

Ryan Wilson tuo fyysisyyttä jäälle ja johtajuutta koppiin.
Kuva © Antti Tyni
Muista pelipaikoista taistelevat Vesterisen lisäksi kokeneempi Konsta Mäkinen, sekä omista nuorista Joona Riekkinen ja Kim Nousiainen. Ennakkoluulottomasti jokaisella sarjatasolla esiintyneestä 17-vuotiaasta Nousiaisesta on kasvamassa KalPalle seuraava huippupuolustaja, mutta tuleva kausi kulunee vielä pääosin alemmilla sarjatasoilla.

Näiden lisäksi Valtteri Parikka on myös KalPan sopimuspelaaja, mutta hänen varaan ei kannata laskea mitään. Viime kaudella Parikka ehti pelata vain yhden ottelun ennen loukkaantumistaan, eikä Parikkaa ole tämän jälkeen tositoimissa nähty.

Jos palataan vielä lähteneeseen trioon, luovat nämä vaihdokset valtavan aukon KalPan erikoistilannepelaamiseen. Maione, Riikola ja Lukka pelasivat KalPa-pakkien ylivoimaminuuteista noin 85 %. Riikola-Lukka puolestaan kellottivat alivoimalla kahdestaan selvästi enemmän minuutteja kuin kaikki muut KalPa-pakit yhteensä. Uusilla vahvistuksilla on kyky kannatella joukkuetta myös erikoistilanteissa, mutta kuvioiden hiominen voi ottaa aikaa.

Vahva sentteriosasto – Runsas nuorten rintama

Hyökkäys KalPalla säilyi hyvin pienillä muutoksilla. Kokeneet Jerry D´Amigo, Janne Tavi ja Sami Mutanen poistuivat miehistöstä, mutta lyhyen KHL-visiitin tehnyt Jaakko Rissanen palasi pitkällä sopimuksella kasvattajaseuraansa. Samalla ovenavauksella tuli myös paljon uskottavuutta, sillä Rissanen on kovan luokan profiilipelaaja Liigaan.

Sentteriosasto KalPalla onkin erinomainen. Rissasen takana 20 pistettä viime kaudella naputtanut Eetu Luostarinen ja 30 pisteen rajapyykin rikkonut Balazs Sebok antavat vahvaa tukea hyökkäyssuuntaan. Kokenut Ville-Vesa Vainiola johtaa puolestaan KalPan nelosketjua.

KalPa luottaa paljon lupaavan nuoriso-osaston odotettavissa olevaan tasonnostoon. Columbus Blue Jacketsin kanssa jo sopimuksen tehnyt Alexandre Texier ja Montrealin varaama Joni Ikonen ovat vastuullisissa rooleissa. Molemmat pystyvät pelaamaan myös sentterin paikalla ja varsinkin Ikoselle myös tätä roolia voi olla tarjolla. Yhteistä heille on myös se valitettava seikka, että molemmat aloittavat kauden sairastuvalta. Texier missannee joitain otteluita, mutta Ikonen on poissa vuodenvaihteeseen saakka.

Kakkoskierrosten NHL-varausten vammat antavat näytönpaikkoja myös KalPan muille nuorille, joista lähimpänä tulosyksikön roolia on Aleksi Klemetti. Pienikokoinen, mutta taitava kainuulainen teki kuudessa harjoituspelissä viisi pistettä. Myös Pikkuleijonien maailmanmestarin, Leevi Aaltosen, 17, liigadebyytti nähdään tulevalla kaudella.

Uusia tähtiä syntymässä - Aleksi Klemetti oli KalPan harjoituskauden paras pistemies
Kuva © Saimi Airaksinen

Kokemusta laidoille tuovat puolestaan kapteeni Tommi Jokinen, vahva raataja Kai Kantola, koesopimuksella kiekkoileva Toni Hyvärinen sekä 54 pistettä kahdella edellisellä kaudella naputtanut Mikko Nuutinen.

Isoimmat kysymysmerkit KalPalla liittyvät edelleen maalintekoon. Alexander Ruuttu tykitti viime kaudella 17 maalia ja on lähimpänä maalintekijätyyppiä. Myös Joni Ikosella on aineksia olla hyvä maalintekijä, mutta siitä päästäänkin siihen isoimpaan kysymysmerkkiin, eli loukkaantumisiin.

Loukkaantumiset ovat vaikeuttaneet hurjasti KalPan harjoituskautta ja useampi pelaaja aloittaa varmuudella kauden katsomo-osastolla. Läheskään parhaalla miehistöllä KalPa ei ole ehtinyt pelata yhtään peliä, eikä yhteisiä kokemuksia ole edes harjoituksista. Tämä ei voi olla näkymättä KalPan pelissä ja syyskauden avauspelit voivatkin olla enempi selviytymistä.

Jos jotain hyvää vammasumasta hakee, niin monet KalPan viime kevään nuorten Suomen mestarit ovat saaneet hyviä näyttöpaikkoja joukkueesta, eikä otteita ole tarvinnut hävetä. Niinpä kilpailu pelipaikoista on kova, jahka sairasosaston pääluku saadaan Savossa siedettäviin lukemiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle