”Leftin Laine”: Mike Hoffman on kasvanut vaaralliseksi maalitykiksi ja siirtomarkkinoiden huippusaaliiksi

NHL / Artikkeli
Hoffman on tottunut maalintekijä.
Kuva © Getty Images
Ottawa Senatorsin Mike Hoffman on kolme edellistä kautta ollut joukkueensa johtavia hyökkääjiä. Tällä kaudella tehot ovat kääntyneet laskuun, mutta kanadalaishyökkääjä on kuitenkin yksi tavoitelluimpia pelaajia siirtojen takarajalla.

Kolmella viime kaudella maalimäärät 27, 29 ja 26 − lisäksi viime kaudella 13 ylivoimamaalia oikeutti paikkaan kärkikymmenikössä. Tällä kaudella Mike Hoffmanin maalitahti on hiipumaan päin, mutta 28-vuotias kanadalainen on edelleen Ottawa Senatorsin toiseksi paras maalintekijä ja on myös kerännyt joukkueestaan eniten ylivoimatehoja.

Kolmella ensimmäisellä NHL-kaudellaan Hoffman oli myös Senatorsin pörssikärki, kun otetaan tarkasteluun yhteenlasketut maalit ja ykkössyötöt suhteutettuna jokaista pelattua 60 minuuttia kohden. Tälläkin kaudella Hoffman on kyseisessä tilastossa Senatorsin kuudenneksi paras.

Nykytahdillaan Hoffman on pelaamassa noin 23 maalin ja 56 tehopisteen kautta. Maalisaldo olisi uran toistaiseksi heikoin, mutta kanadalaishyökkääjän ottelumäärään suhteutetut maali- ja pistetahdit ovat tämän vuoden puolella huomattavasti tehokkaammat alkukauteen verrattuna.

Laukaus on ehdottomasti Hoffmanin suurin vahvuus, ja lähes kolmanneksen uransa NHL-maaleista kanadalainen on tehnyt ylivoimalla.

Kuva © HockeyViz
Kuva © HockeyViz

Kuten näkyy, Hoffman on ylivoimalla sementoinut paikkansa laukojana b-pisteen kaarelta. Kätisyytensä vuoksi ”Leftin Laine” pelaa maalivahdista katsottuna vasemmalla puolella ja laukoo suoraan − yleensä Erik Karlssonin − syötöstä.

Hoffmanin tehokkuutta korostaa entisestään se, että viime kautta lukuun ottamatta Senatorsin menestys on ollut vaatimatonta. Ahkerasti laukovalla hyökkääjällä ei myöskään ole ollut tukenaan peliätekevää sentteriä.

Tämän vuoden puolella Hoffman on tosin löytänyt toimivan yhteistyön marraskuussa hankitun Matt Duchenen kanssa. 20 pelissä Duchenen tehot ovat peräti 8+13. Ketjukaverin hurjan vireen imussa Hoffman on kerännyt tehot 7+8.

Tästä pystyy päättelemään, että Hoffmanin taidot eivät ole kadonneet mihinkään, vaan alkukauden tehottomuus johtui koko joukkueen kollektiivisesta koomasta.

NHL-ura käynnistyi hitaasti

Senators varasi Hoffmanin yli-ikäisenä viidennellä kierroksella vuonna 2009. Alla oli tehokas kausi QMJHL:ssä, kun 62 pelissä oli syntynyt 52 maalia, mikä oikeutti maalipörssin kakkossijaan.

Ensimmäinen NHL-peli koitti kuitenkin vasta joulukuussa 2011, ja ensimmäinen kokonainen NHL-kausi oli 2014-15. Kaksi ensimmäistä AHL-kauttakaan eivät vakuuttaneet tehoillaan, mutta kaudella 2013-14 syntyi 51 pelissä 30 maalia ja 67 pistettä. Kyseisellä kaudella Hoffman oli myös Binghamton Senatorsin kapteeni.

Hoffman on jokaisella NHL-kaudellaan viimeistellyt huomattavasti maaliodottamaa tehokkaammin. Neljä kautta ylisuorittamista keskinkertaisessa joukkueessa on NHL:n tasoisessa sarjassa ilmiömäinen saavutus.

Sittemmin hyvin luisteleva hyökkääjä on saanut pelata NHL:ssä ja kehittyä vaaralliseksi maalintekijäksi.

Kauden 2014-15 alusta tähän päivään laskettuna Hoffman on maalitilastossa sijalla 22. Kausilla 2014-16 kanadalaislaituri oli Senatorsin paras maalintekijä, ja viime kaudellakin Kyle Turris oli vain yhden osuman edellä.

Huomionarvoista Hoffmanin pelaamisessa on, että maaliahne kanadalainen on jokaisella NHL-kaudellaan viimeistellyt huomattavasti maaliodottamaa tehokkaammin. Neljä kautta ylisuorittamista keskinkertaisessa joukkueessa on NHL:n tasoisessa sarjassa ilmiömäinen saavutus.

Hurjia kauppahuhuja

Senatorsin vaikean kauden myötä Hoffmanin nimi on noussut esille siirtohuhuissa. Sportsnetin toimittajan Elliotte Friedmanin mukaan esimerkiksi St. Louis Blues olisi mahdollinen kohde Hoffmanille.

Bluesilla olisi tarvetta laadukkaalle hyökkääjälle ja lisäksi joukkueella on antaa vastineeksi nuoria lupaavia hyökkääjiä, kuten Jordan Kyrou tai Klim Kostin. Myös loukkaantuneena oleva Robby Fabbri on noussut esille mahdollisena vastineena.

Senators-GM Pierre Dorion on ilmoittanut kuuntelevansa tarjouksia kaikista muista pelaajistaan paitsi Mark Stonesta, Erik Karlssonista ja nuoresta puolustajasta Thomas Chabot'sta. Senators ehtikin jo kauppaamaan puolustaja Dion Phaneufin ja hyökkääjä Nate Thompsonin Los Angeles Kingsiin.

Niinpä Hoffmanin reilun viiden miljoonan dollarin sopimuksesta luopuminen kuulostaa ainakin taloudellisesti järkevältä, vaikka 28-vuotias hyökkääjä onkin edelleen Senatorsin parhaimmistoa.

Viimeisimpien tietojen mukaan Hoffmanin siirtyminen on kuitenkin epätodennäköisempää. Senators kaupittelee ensisijaisemmin ainakin Derick BrassardiaZack Smithia ja Johnny Oduyaa

Kanadalaishyökkääjän sopimus kattaa tämän kauden lisäksi vielä kaksi seuraavaa. Hoffmanilla on TSN-toimittaja Bruce Garriochin mukaan sopimuksessaan muokattu kauppaamisen estävä pykälä, jonka mukaan hyökkääjä listaa kymmenen joukkuetta, joihin häntä ei voi kaupata.

Totuttua heikompi kausi on saattanut laskea Hoffmanin markkina-arvoa, mutta takuuvarma 20 maalin ja potentiaalinen 30 maalin mies on kuitenkin siirtomarkkinoilla mielenkiintoinen nimi − Blues ei suinkaan ole ainoa joukkue, joka Hoffmania huhujen mukaan tavoittelee.

Hoffmanin kohdalla on todennäköisempää, että hän löytää tehonsa uudelleen maisemanvaihdoksen myötä kuin että 28-vuotiaan maalitykin kehityskäyrä olisi jo kääntynyt laskuun. Kohtuuhintainen sopimus kahdeksi seuraavaksi kaudeksi antaa pelivaraa pidemmälle välittömien menestyspaineiden sijaan − jos vain joukkueella on palkkakatossa tilaa.

Lähteet: Corsica, NHL.com

» Lähetä palautetta toimitukselle