Arkisto

Hakutulokset 97900 - 97920 / 100500

Uutinen

Jesse Niinimäelle kahden vuoden jatkopahvi

LIIGA | 5.10.2002 23:23
Ilveksen kirkkain lupaus, vasta 19-vuotias Jesse Niinimäki on solminut uuden sopimuksen Tampereen Ilveksen kanssa. Sopimus loppuu keväällä 2004.
Ilves, Jesse Niinimäki
Raportti

Loikaksella neljän maalin ilta

MESTIS | 5.10.2002 22:50 | Teemu Eirtovaara
Illan parhaasta pelaajasta ei jäänyt epäselvyyttä, kun Juha-Pekka Loikas johti Ahmat 6-4-voittoon Kajaanin Hokista iskemällä neljä maalia. Viideskin oli hilkulla, mutta lämäri pysähtyi ylärimaan. Jukka Penttinen merkittiin syöttäjäksi kaikkiin Loikaksen osumiin.
Ahmat, Hokki
Raportti

KooKoo ja FPS jakoivat pisteet

MESTIS | 5.10.2002 22:30 | Miikka Mikkola
KooKoo ja FPS päätyivät tasalukemiin 2-2 (1-1, 1-1, 0-0) tasoltaan heikohkossa kamppailussa. Lopputulos oli oikeutettu, vaikka tehottomuudesta kärsinyt kotijoukkue ehkä hivenen niskan päällä olikin.
KooKoo, FPS
Raportti

Porissa palattu arkeen?

LIIGA | 5.10.2002 21:00 | Mikko Ekberg
Ässät jatkoi Isomäessä kotiottelujensa tasapeliputkea. HPK sai mukaansa yhden vieraspelipisteen. Lauantai-illan ottelu oli jo kolmas perättäinen 2-2 päättynyt tasapeli Porissa. Ottelu eteni pitkään vaisusti. Kotijoukkue ja -yleisö heräsi kunnolla vasta kolmannen erän tasoitusmaalin jälkeen.
Ässät, HPK
Raportti

Nuhjaus ratkesi viimeisellä minuutilla

LIIGA | 5.10.2002 19:20 | Tomi Terho
Jokerit piti pisteet kotonaan viime hetken osumalla, kun Arto Tukio iski vierasvoiton Pelicansista 2-1 -maalillaan ajassa 59.35
Jokerit, Pelicans
Ennakko

Joko Sport saa koneen käyntiin?

MESTIS | 5.10.2002 11:52 | Jatkoaika
Alkukierroksilla itsensä keskikastiin pelanneet Sport ja KalPa kohtaavat Vaasassa. KalPa on voittanut kolme viimeisintä otteluaan, vaikka vieraspelit eivät ole kulkeneetkaan. Sportin peli on edelleen takkuillut. Joukkue hävisi vieraissa TuTolle ja voitti Ahmat vaivoin kotonaan.
Sport, KalPa
Ennakko

Tehojoukkueet kohtaavat Vantaalla

MESTIS | 5.10.2002 11:50 | Jatkoaika
Lauantain kierroksen kärkikamppailu käydään Tikkurilassa, jossa keskiviikon KJT-voitollaan sarjajohtoon noussut Kiekko-Vantaa kohtaa kovakuntoisen Hermeksen. Hermes on avainhyökkääjien loukkaantumisista huolimatta päässyt hyvään iskuun, voittanut kolme ottelua peräkkäin ja noussut sarjassa kolmanneksi. Keskiviikkona Hermeksen siipien kaatamaksi joutui KooKoo.
K-Vantaa, Hermes
Ennakko

KooKoolla pakkovoiton paikka

MESTIS | 5.10.2002 11:20 | Jatkoaika
Kotijoukkue aloitti kauden loistavasti kolmella voitolla, mutta on nyt jäänyt yhtä monta kertaa pisteittä. Viime kauden pisin tappioputki kesti kolme ottelua, joten joukkueen kannattajat odottavat sen palaavan voittojen tielle. Tänään vastaan luistelee ottelun vähemmän pelannut FPS, jota kauden etukäteisarvioissa pidettiin selvästi KooKoota heikompana. Vieraat ovat kuitenkin onnistuneet kukistamaan jo KalPan sekä Ahmat, joten helpolla pisteitä ei kumpikaan tule saamaan.
KooKoo, FPS
Ennakko

Tyly asetelma Areenalla

LIIGA | 5.10.2002 10:43 | Tomi Terho
Helsingin Jokerit on aloittanut kauden vahvasti ja etenee sarjakärjessä. Lahden Pelicans taas on onnistunut voittamaan vain yhden ottelun ja lahtelaiset löytyvät sarjataulukon alimmalta riviltä.
Jokerit, Pelicans
Ennakko

Hanskat hukassa?

LIIGA | 5.10.2002 10:00 | Jatkoaika
Kärpillä on ollut vaikeuksia pystyä tasaiseen esitykseen jäällä. Pari murskavoittoa, ja sitten lähinnä tappioita. Ottelun sisälläkin voidaan mennä kuin vuoristorataa (Hifk – Kärpät). Lukko katkaisi kotitaikansa häviämällä eilen Jypille kotonaan. Edellinen vieraspelikin päättyi selkäsaunaan Lappeenrannassa. Missä lie mennään tänään?
Kärpät, Lukko
Raportti

JYP puolusti voiton Lukosta

LIIGA | 5.10.2002 2:30 | Vesa Nieminen
Lukko ja JYP olivat houkutelleet Äijänsuolle noin 3000 katsojaa, jotka eivät saaneet perjantai-illan kunniaksi nähtäväkseen mitään kovin nautittavaa peliä. Avauserän hallinnan jälkeen Lukon peli meni täydellisesti takalukkoon ja JYP iski tarvittavat maalit Lukon virheistä. Illan tähti oli kahdesti osunut JYPin Tuomas Pihlman.
Lukko, JYP
Ennakko

Hämeen ritarit mittaavat voimansa Ässiä vastaan

LIIGA | 5.10.2002 1:34 | Mikkomatti Aro
Porissa kohtaavat lauantaina sarjataulukon viides ja seitsemäs.
Ässät, HPK
Raportti

IFK voitti kissapetojen taiston

LIIGA | 5.10.2002 0:00 | Jarkko Huttu
Tampereen Ilves ja Helsingin IFK viihdyttivät yleisöä Hakametsässä. IFK hoiti ottelun kotiin kahden maalin erolla. Ottelusta ei puuttunut väriä.
Ilves, HIFK
Uutinen

NHL Waiver Draft - Tenkratin oikeudet Columbusiin

NHL | 4.10.2002 20:45
NHL:n waiver draftissä joukkuetta vaihtoi kuusi pelaajaa. Mielenkiintoisin nimi SM-liigaa seuraaville oli Petr Tenkrat, jonka oikeudet päätyivät lopulta Columbusiin. Montreal Canadiens puolestaan menetti kaksi puolustajaa.
Montreal, Columbus, Nashville, Calgary, Washington, Tampa Bay, Dallas, Atlanta, New York Rangers
Uutinen

Markku Tähtinen SM-liigan syyskuun pelaaja

LIIGA | 4.10.2002 18:30
Jääkiekkolehti ja SM-liiga ovat valinneet kauden ensimmäisen kuukauden pelaajan. Syyskuun parhaaksi pelaajaksi arvostettiin Ässien keskushyökkääjä ja Jatkoajan nimikkopelaaja Markku Tähtinen.
Ässät, Tähtinen
Uutinen

Ässät vuokrasi Tero Määtän

LIIGA | 4.10.2002 18:27
Espoon Bluesin puolustaja Tero Määttä, 20, siirtyy Porin Ässien kokoonpanoon. Vuokrasopimus päättyy marraskuun maaottelutaukoon.
Ässät, Blues, Tero Määttä
Ennakko

Joko UJK jättää nollakerhon?

MESTIS | 4.10.2002 16:51 | Matti Suomilammi
Uudessakaupungissa kohtaavat tänään sarjan tyvipäähän juuttunut Jää-Kotkat ja alkusyksyn yllättäjä KJT. Molemmilla joukkueilla on niskassaan tappio edellisestä ottelusta. Uusikaupunkilaiset kävivät ottamassa kunnolla nokkiin Jukureilta. KJT:n alkusyksyn voittoputki meni poikki viimekierroksen K-Vantaalle kärsityn kotitappion myötä.
UJK, Bewe TuusKi
Kolumni

JA:n nimikkopelaaja Markku Tähtinen tekee vahvaa nousua

LIIGA | 4.10.2002 13:35 | Mikkomatti Aro, Harri Laiho
Porin Ässien keskushyökkääjä Markku Tähtinen on alkukauden perusteella aloittanut murtautumisensa liigan elittiiin. Jatkoajan nimikkopelaaja ja SM-liigan syyskuun pelaaja pyrkii maajoukkueeseen, mutta asettaa seurajoukkueensa edun etusijalle. Puhelu Hannu Aravirralta tulee, jos on tullakseen.
Ässät, Markku Tähtinen
Uutinen

All-Stars ottelu Minnesotaan vuonna 2004, paluu Itä-Länsi -formaattiin

NHL | 4.10.2002 12:51
NHL ilmoitti viikko sitten uutisen, jonka mukaan Minnesota Wild isännöi vuoden 2004 All-Stars -ottelua. Tämän kauden ottelussa palataan eilisen uutisen mukaan tradition mukaiseen Itä-Länsi -ottelupariin.
Minnesota
Raportti

Erikoistilannemaalien ilta

LIIGA | 4.10.2002 9:33 | Eero Hurmerinta
Blues kukisti Ässät torstai-illan ottelussa lukemin 3-1. Kaksi maaleista tehtiin ylivoimalla, yksi alivoimalla ja yksi tasavajaalla.
Blues, Ässät

Sivut