Yle: Bluesilla puolen vuoden eläkemaksut maksamatta

LIIGA / Uutinen
Bluesin joukkueesta on löytynyt tällä kaudella asennetta.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Talouskurimuksessa olevalla Bluesilla on edelleen maksuja maksamatta. Tämän hetken tietojen mukaan seura kuitenkin pystyy pelaamaan kauden loppuun.

Marraskuun lopussa velkasaneeraushakemuksen jättäneellä Espoo Bluesilla on edelleen maksuja rästissä. Tammikuun pelaajapalkat seura on saanut maksettua yhtä pelaajaa lukuun ottamatta kaikille, mutta eläkemaksuja on edelleen maksamatta reilusti. Seuran pitäisi kuitenkin selvitä kuluvan kauden loppuun taloudellisesti. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.

- Bluesilla on niitä maksamatta tältä kaudelta yli puolen vuoden ajalta. Ne erääntyivät 12. joulukuuta. Lisäksi heillä on eläkkeitä maksamatta merkittävästi myös viime kaudelta. Liigalisenssissä sanotaan, ettei eläkemaksuja saa olla rästissä, pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Jarmo Saarela kertoi Ylelle.

Saarelan mukaan keskusteluyhteyttä Bluesin ja pelaajayhdistyksen välille ei ole löytynyt yrityksistä huolimatta.

- He eivät ole antaneet vastinetta. Sanotaan näin, että otan nyt jyrkemmät toimenpiteet käyttöön.

Blues on ollut viime aikoina otsikoissa erityisesti pelaajakauppojensa vuoksi. Seurasta on lähtenyt kuluvan kauden aikana peräti 12 pelaajaa. Viimeisin lähtijä oli maanantaina sopimuksensa purkanut hyökkääjä Robert Rooba.

» Lähetä palautetta toimitukselle