Yhdysvallat ja Sveitsi väänsivät rutiinivoitot

MAAJOUKKUE / Uutinen
Sveitsi tuuletti maalia keskiviikkona kolmesti.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
Yhdysvallat ja Sveitsi ottivat odotetut voitot jääkiekon MM-kisojen kuudennen pelipäivän ensimmäisissä otteluissa. A-lohkossa juhlinut Yhdysvallat sekä B-lohkossa asemiaan vahvistellut Sveitsi ottivat kummatkin täydet pisteet rutiininomaisilla 3−0-voitoilla.

Yhdysvallat ei jättänyt Italialle osaa eikä arpaa kiekonhallinnassa, eikä hyökkäyspelissä. Italia onnistui ottelun alussa lyömään kapuloita Yhdysvaltojen rattaisiin, kun ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Yhdysvaltain 1−0-johdossa. 

Brock Nelson onnistui maalinteossa myös alivoimalla, ohjaamalla Dylan Larkinin nätin syötön ohi voimattoman Andreas Bernardin. Anders Lee iski loppulukemat ylivoimalla, eikä viimeisessä erässä tapahtunut minkäänlaista muutosta otteluun.

Larkin syötti kaksi maalia, Nelson sonnustautui maalinteossa kahdesti, ja maalivahti Jimmy Howard keräsi nollapelissä ainoastaan yhdeksän torjuntaa.

Yhdysvallat miehittää lohkossaan kakkossijaa, Italia puolestaan on putoamispaikalla lohkon hännillä.

Valko-Venäjän pudotuspelihaaveet murenemassa

Neljännessä ottelussaan neljännen kerran pisteille venynyt Sveitsi kellisti Valko-Venäjän vuorenvarman ja rutiininomaisen pelaamisen turvin alkulohko B:ssä. Loistavasti puolustanut Sveitsi iski tarvittavat maalit Reto Schappin (1+1), Andres Ambühlin ja Cody Almondin toimesta.

Jopa yllättäen ilmeiseksi ykkösveskariksi Jonas Hillerin naaman edestä ponnistanut Leonardo Genoni torjui nollapelin venyttyään pikkumustan eteen 14 kertaa tiiviin alakerran alla.

Sveitsi on ennen keskiviikkoillan pelejä lohkossaan toisena, edelleen kahdeksantena nollalla pisteellä olevalla Valko-Venäjällä puolestaan on niskassaan jopa putoamispeikko.

» Lähetä palautetta toimitukselle