Whitney iski hattutempun, Brett Hullille yksi merkkipaalu lisää

NHL / Uutinen
Yön NHL-kierroksella pelattiin tällä kertaa 12 ottelua. Atlantan valmentaja Bob Hartley sai tililleen mieluisan voiton. Brett Hull oli juhlinnan kohde Detroitissa, kun mies sai kokoon uransa 1300. NHL-pisteen. Columbuksessa illan sankari oli NHL-uransa ensimmäisen hattutempun iskenyt Ray Whitney.

Steve Heinze ehti viedä Blue Jacketsin vieraana pelanneen Los Angelesin johtoon avauserän toisella minuutilla, mutta tämän jälkeen ottelun maaleista vastasi vain yksi mies. Vielä ensimmäisessä erässä syntyi tasoitus, kun Jaroslav Spacek sekä kaikki isäntien osumat syöttänyt Mike Sillinger petasivat ylivoimalla paikan Whitneylle. Toisen erän ensimmäisellä minuutilla Whitney vei isännät johtoon ja sinetöi voiton tyhjään maaliin kolmannessa.

Columbuksen maalilla Marc Denis oli huimassa vireessä ja onnistui pysäyttämään 33 Kingsin laukausta. Jamie Storr pelasi myös hyvin ja nappasi 26 kutia kiinni, mutta se ei riittänyt tällä kertaa voittoon.

Kingsin asussa 11 minuuttia pelannut Mikko Eloranta ei juhlinut tehopisteillä. Lasse Pirjetä ei mahtunut Columbuksen kokoonpanoon.

Flyers voittoon Chicagossa

Philadelphia Flyers haki 5-2-vierasvoiton Chicagosta. Pisteiden valossa voittoon vaikuttivat eniten Michal Handzus (1+3) sekä Todd Warriner (2+1). Myös Sami Kapanen oli osaltaan vaikuttamassa pistejahtiin, sillä suomalaislaituri syötti Mark Recchin toisen erän ylivoimamaalin.

Chicagon kokoonpanoon jälleen mahtunut Theoren Fleury syötti ottelun avausmaalin ensimmäisessä erässä. Fleury ei pukenut kahdessa edellisessä ottelussa.

Philadelphialta olivat edelleen sivussa pitkään sairaslistalta löytyneet John LeClair, Simon Gagne sekä Justin Williams.

Nashville löylytti pingviinejä

Predators näytti kantrikaupungissa vierailleelle Pittsburgh Penguinsille kyntensä ja tarvittaessa hampaansakin. Pingviinit poistuivat kaukalosta lopulta 6-0-tappio niskassaan. Tomas Vokoun tarvitsi toiseen perättäiseen nollapeliinsä 22 torjuntaa.

Kuudesta osumasta ainoastaan kaksi miestä keräsi enemmän kuin yhden tehopisteen. Greg Adams teki kaksi osumaa ja syötti yhden, Vitali Yachmenev puolestaan syötti kaksi Nashvillen maaleista. Suomalaispakki Kimmo Timonen syötti voittomaaliksi jääneen Vladimir Orszaghin avausmaalin jo 48 pelatun sekunnin jälkeen.

Penguinsista "komeimmat" miinussaldot keräsivät puolustajat Richard Lintner sekä Dick Tärnström. Ensin mainitun potti oli -5, jälkimmäisen -4. Ville Nieminen ei paljon vähemmällä selvinnyt. Kymmenen minuuttia peliaikaa saanut tamperelainen oli jäällä kolmen Predators-osuman aikana.

Tampa Bay vei Floridan kuninkuuden

Floridan paikallistaistoa tällä kertaa isännöinyt Lightning otti maalivahtinsa Nikolai Khabibulinin johdolla 3-1-voiton Panthersista. Khabibulin sekä Panthersin Roberto Luongo olivat kumpikin yhtä hurjassa kiekkosateessa, sillä molemmat joukkueet ampuivat herkästi. Torjunnat menivät Luongon hyväksi 36-35, mutta maalit Khabibulinin eduksi 2-1. Viimeinen Tampan osuma syntyi tyhjiin.

Kenttäpelaajista ottelun ykkönen oli Vincent Lecavalier, joka syötti joukkueensa ensimmäisen osuman ja teki itse toisessa erässä voittomaalin. Floridan Olli Jokinen pelasi 22 minuuttia ja Niklas Hagman kympin. Kumpikaan ei yltänyt tehopinnoihin.

Islanders ja Devils pistejakoon

New Yorkissa nähtiin jatkoaikajännitystä kun Devils matkasi pitkälle saarelle. Ottelu päättyi lopulta pistejakoon maalein 3-3. Pelin mielenkiintoisin nimi oli pitkästä Islesin maalilla pelannut Rick DiPietro. Muutaman vuoden takainen huippuvaraus torjui vasta kauden neljännessä NHL-ottelussaan 30 kiekkoa.

Kumpikin joukkue kävi johdossa vuorotellen. Isännät löivät avauserässä taululle 2-0-johdon, joka kääntyi kolmanteen erään lähdettäessä 2-3-tappioasemaksi Scott Gomezin, Jeff Friesenin sekä John Maddenin osumien jälkeen. Shawn Bates kuitenkin tasoitti ottelun lopullisesti kolmannen erän jälkipuoliskolla.

Islanders menetti ottelusta sairaslistalle puolustaja Kenny Jönssonin, joka loukkasi polvensa yrittäessään estää Maddenin 3-2-osumaa. Tarkempi tieto Jönssonin vammasta saataneen perjantain aikana.

Wings selätti selvästi Toronton

Detroit Red Wings järjesti kotiyleisölleen mieluisen maali-iloittelun. Se oli myös ensimmäinen kerta, kun Red Wingsin maalivahti Curtis Joseph pelasi entistä joukkuettaan Toronto Maple Leafsia vastaan. 27 laukausta torjunut CuJo pelasi Leafsissa edelliset neljä kautta, mutta siirtyi vapaa agenttina Detroitiin viime kesänä.

Detroitin Henrik Zetterberg aloitti maalinteon reilun vartin pelin jälkeen. Ruotsalaislupauksen maalin syötti Brett Hull, jolle syöttöpiste merkitsi uran 1300 pisteen saavuttamista. Hull on 23. pelaaja liigan historiassa, joka on saanut 1300 pistettä kokoon.

Red Wings oli maalin johdossa ainoastaan kahdeksan sekuntia, kunnes se tuplasi johtonsa 2-0-lukemiin Darren McCartyn osumalla. Puolitoista minuuttia myöhemmin Leafs kavensi, Hull vei isännät uudelleen kahden maalin johtoon, kun avauserää oli pelaamatta ainoastaan kaksi sekuntia.

Leafsin Gary Roberts iski toisen erän kolmannella minuutilla 3-2-kavennuksen, mutta tämän jälkeen maaliverkkoja pöllytteli vain kotijoukkue Red Wings. Toisessa erässä sekä Zetterberg että Hull iskivät kumpikin illan toisen maalinsa. Kolmannessa erässä Red Wings onnistui vielä kahdesti, joten joukkue voitti lopulta 7-2.

Hartley haki makoisan voiton Denveristä

Bob Hartley oli Coloradon valmentaja kesästä 1998 viime vuoden joulukuuhun, kunnes sai potkut. Hartley valmensi joukkueensa jokaisena keväänä Läntisen Konferenssin finaaleihin ja vuonna 2001 Stanley Cup-voittoon. Nyt Hartley saapui Denveriin uuden joukkueensa, Atlanta Thrashersin, päävalmentajana.

Colorado johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen 2-1, mutta Atlantan Slava Kozlov tasoitti pelin toisessa erässä. Päätöserässä Thrashersin kovanaama Jeff Odgers ampui joukkueensa ensimmäistä kertaa johtoon, mutta Avalanchen kapteeni onnistui tasoittamaan pelin, kun peliaikaa oli jäljellä hieman yli kaksi minuuttia. Jatkoajalla Thrashersin Marc Savard laukoi joukkueelleen 4-3-voiton.

Wild leikitteli Canadiensin nurin

Minnesota Wildia ei pysäyttänyt edes Montreal Canadiensin maalivahti Mathieu Garon. Viime vuoden parhaana pelaajana ja maalivahtina palkittu Jose Theodore on voittanut ainoastaan kerran viimeisissä kahdeksassa ottelussaan, joten Canadiensin valmennusjohto päätti antaa Garonille tilaisuuden. Garon oli aiemmin tässä kuussa pelannut kahdesti, päästänyt yhden maalin ja Canadiens oli voittanut kummankin pelin.

Tämän illan sankari Wildin näkökulmasta oli pieni, mutta pippurinen keskushyökkääjä Cliff Ronning, joka laukoi kaksi maalia ja syötti yhden. Maalinteon aloitti kuitenkin Wildin Richard Park avauserässä ja saman joukkueen Wes Walz jatkoi siitä toisessa erässä Ronningin syöttäessä. Canadiensin puolustaja Craig Rivet onnistui kaventamaan 2-1-lukemiin vielä toisessa erässä.

Päätöserän alkuun Wild lisäsi johtoaan ylivoimalla, mutta muutama minuutti Wildin lisämaalin jälkeen Canadiens iski myös ylivoimalla. Ennen erän puoliväliä Wildin Marian Gaborik ampui 4-2-johtomaalin, mutta Canadiens vastasi jälleen hetkeä myöhemmin, kun Rivet teki illan toisen maalinsa. Tämän jälkeen maaleja teki vain Ronning, ensin 5-3 ja lopulta 6-3-maali tyhjään Canadiens-verkkoon.

Suomalaisista Canadiensin Saku Koivu sai kaksi syöttöpistettä ja Wildin Antti Laaksonen syötti joukkueensa viimeisen osuman.

Hailauma yllätti Canucksin, Rangers kukisti Bostonin

San Jose Sharks johti ottelua Vancouver Canucksia vastaan jo 3-0 kahden erän jälkeen ja ottelu näytti selvältä. Canucks on kuitenkin ollut koko kauden yksi NHL:n vakuuttavimmista joukkueista ja Sharks ei ollut vielä lähelläkään voittoa. Canucks nimittäin oli maalin päässä Sharksista ennen kuin päätöserä oli puolessa välissä. Sharks piti kuitenkin pintansa ja tällä kertaa Canucks jäi ilman pisteitä.

Canucksia harmittaa kuitenkin kahden pisteen menetystä enemmän kahden joukkueen tärkeän lenkin, puolustaja Mattias Öhlundin ja ykkösketjun laituri Todd Bertuzzin loukkaantumiset. Bertuzzi tuskin joutuu olemaan kauaa sivussa, mutta Öhlund saattaa olla senkin edestä. Öhlund loukkasi polvensa, Bertuzzi sai Sharks-vahti Evgeni Nabokovin mailan vasempaan silmäkulmaansa.

Sharksin parhaimmistoon kuului kapteeni Owen Nolan, joka latoi tehot 1+1. Myös Teemu Selänne pääsi pisteille, kun suomalainen syötti joukkueensa kolmannen maalin.

NY Rangers pelaa jokaisessa jäljellä olevassa pelissään pudotuspeliä. Joukkue tarvitsee käytännössä pisteitä jokaisesta ottelustaan, jotta joukkue pääsisi ensimmäisen kerran sitten vuoden 1997 pudotuspeleihin.

Viime yönä Rangers kohtasi Idän viimeistä pudotuspelipaikkaa hallussa pitävän Boston Bruinsin, joka on menossa jyrkästi alamäkeen. Rangers sen sijaan meni viime yönä kyseistä mäkeä vastakkaiseen suuntaa kuin Bruins. Rangers teki avauserän ainoan maalin ja toisessa erässä joukkue johti parhaimmillaan 3-0 ennen kuin Bruinsin Per-Johan Axelsson kavensi. Kolmannessa erässä maalin makuun pääsi vain Rangers, joten Rangersille tärkeä 4-1-voitto.



Blues onnistui päätöserässä

Jussi Markkanen oli päässyt pitkästä aikaa Edmonton Oilersin maalinsuulle, kun joukkue kohtasi St. Louisissa kotijoukkue Bluesin. Oilersin ykkösmaalivahti Tommy Salo on sivussa nivusvaivan vuoksi.

Oilers aloitti maalinteon iskemällä 1-0-johtomaalin avauserässä. Blues onnistui tasoittamaan vasta toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla Justin Papineaun tehdessä NHL-uransa avausmaalin. Kolmannessa erässä Blues sai yleisön nousemaan penkiltään kolmesti. Blues siirtyi ensimmäisen kerran johtoon, kun erää oli pelattu melkein puolet. Seuraavan kerran nuottipaidat juhlivat erän kahden viimeisen minuutin aikana. Ensin Eric Boguniecki ampui 3-1-maalin ohi Markkasen ja Steve Martins varmisti 4-1-voiton ampumalla maalin tyhjään Oilers-verkkoon.

Markkanen torjui ottelussa 27 kertaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle