Westerback palaamassa Sportiin, maalivahti Laaksoharjulla murtuma.

MESTIS / Uutinen
Viime kauden Mestiksen parhaaksi pelaajaksi useasti mainostettu ja Pohjola-leirin parhaana -74 ikäryhmästä urallaan palkittu Patrik Westerback on palaamassa kotiseuraansa. Tapahtuuko se tällä vai ensi kaudella on vielä epäselvää.

Westerback on Sportin oma kasvatti joka viime kaudella Mestiksessä teki 42 pistettä pelaamissaan 33 ottelussa. Täksi kaudeksi Westerback siirtyi Ruotsin "Mestikseen" eli Allsvenskaniin ja Skellefteån joukkueeseen. "Pate" ei kuitenkaan ole Ruotsissa viihtynyt tälläkään kerralla. Ruotsalainen tunnetusti tylsä ja passiivinen pelityyli ei tälle huipputaitavalle hyökkäyspelin spesialistille ole sopinut alkuunkaan.

"Tämä on ollut aika raskas kausi kaikille kavereille. Ei ole mennyt oikein odotusten mukaisesti. Peli on jotenkin niin erilaista täällä, kahvataan hirveästi. Vielä ei ole tullut ensimmäistäkään kunnon taklausta ja puolet kaudesta on jo mennyt. Eikä se ole pelkästään matseissa. Kun treeneissä pelataan kymmenen minuuttia, siinä on jo viisi, kuusi, seitsemän tai kahdeksan selvää jäähyn paikkaa. Periaatteessa minulla on mennyt hermot aika paljon siihen" kertoo Westerback tämänpäiväisessä Pohjalainen-sanomalehdessä. Uutinen Westerbackin paluuaikeista julkaisiin ensi kertaa 22.1. julkaistussa Vasabladet-lehdessä.

Sportin seurajohto on asiasta sopimusten mukaan hiljainen. "Olen sanonut pojalle, että tervetuloa Vaasaan, mutta hänellähän on sopimus Ruotsiin, emmekä me halua lähteä sellaista sopimusta purkamaan. Se on Patrikista kiinni" kertoi Sportin puheenjohtaja Kalervo Laaksoharju Pohjalaiselle.

"Melko varmasti tulen pelaamaan Vaasassa ensi vuoden. En ainakaan lähde enää ikinä seikkailemaan mihinkään päin. Se on kuin lottovoitto, jos löytää hyvän seuran, hyvän paikan ja peli kulkee" lopettaa Westerback kommenttinsa osuvasti.

Fanit paluusta kaksijakoisia

Yllättävää kyllä Sportin fanit ovat Westerbackin paluusta kaksijakoisia. Kaikki ovat ottamassa häntä mielellään takaisin mutta erityisesti tälle kaudelle palaaminen jakaa mielipiteet. Sport on erittäin tasainen joukkue ja pelit ovat pari kuukautta kulkeneet erittäin hyvin ja tätä hyvin toimivaa joukkuetta moni ei haluaisi riskeerata. Mikäli Westerback palaa jo tälle kaudelle on hän varmasti motivoitunut pelimies turhauttavan Ruotsin keikkansa jäljiltä.

Tolppien välissä paisuu ongelma?

Sport-Hermes ottelun alkulämmittelyssä aloittavaksi maalivahdiksi merkitty Timo Laaksoharju loukkasi olkapäänsä alkulämmittelyssä. Olkapäästä on löytynyt murtuma joka pitänee Laaksoharjun poissa peleistä pitkään. Sportin ykkösmaalivahdiksi tituleerattu Laaksoharju oli pelaamassa todella hyvää kautta ennen olkavammaa. Sportilla on toisena maalivahtina kokenut Marko Härkönen joka on aikaisemmin pelannut mm. playoffseja SM-liigakarsinnassa Pelicanseja ja Kärppiä vastaan hyvillä saldoilla. Härkönen on luotettava valinta tärkeisiin otteluihin mutta yhdellä maalivahdilla playoffseihin lähteminen on riskipeliä.

Hermes-otteluun pikakomennuksella hälytetty Harri Rönnholm tuskin pelaa joukkueen mukana sillä A-junioreista on otettu kakkoseksi Tapio Kotola. "Aikaisintaan Timo on mukana playoffseissa, ei sitä ennen." Kertoo Timon isä ja Sportin puheenjohtaja Kalervo Laaksoharju. "Jos Härkönen vaikka sairastuisi flunssaan, meillä olisi ongelma päällä. Nyt ei vielä ole mitään ongelmaa, mutta meidän täytyy ajatella sitä, pitääkö meidän varautua näihin asioihin."

Lähteet: Vaasan Sport, sanomalehti Pohjalainen, sanomalehti Vasabladet.

» Lähetä palautetta toimitukselle